Liigan otteluohjelma 2018-19

Ehkäpä jonkinlaiset ottelusiirrot olisivat tulleet kyseeseen, jos CHL:ää olisi pelattu.

Mutta sama se, nyt on alkaneina viikkoina hyvin aikaa tehdä esim. jouluvalmisteluja, kun ohjelmassa on vain yksittäiset ottelut kahtena viikonloppuna.

Joulun ympärillä pelataankin sitten kolmen ottelun viikot, eli ei mitään pitempiä sesonkilomia siinä - oikeastaan otteluohjelma ei eroa juuri mitenkään arkisesta. Samoin vuodenvaihteen jälkeen pelit jatkuvat nopeasti.

1 tykkäys

Viime viikolla oli 1 ainut peli, tällä ja ensiviikolla 3 peliä neljään päivään. Jos joku niin CHL tuhoaa pelirytmin liigassa, varsinkin jos tilanne on kuin tällä kaudella ettei menesty CHL:ssä .

Viime viikon pääsyyllinen oli EHT, ei CHL. Ja muilla kuin CHL-viikoilla otteluohjelma on perseestä CHL:stä riippumattomista syistä. Pelejä voisi ripotella tasaisemmin, mutta kun kaikki ahnehtivat viikonloppupelejä. CHL ottaa pari tiistaita sieltä täältä. Päiviä, jolloin kukaan ei haluaisi pelata kuitenkaan.

3 tykkäystä

Kyllä tämä liigan pelirytmi on ihan hanurista. Juurikin tuo edellä mainittu rytmi on todella outo. Venytetäänkö tässä tahallaan kautta mahdollisimman pitkäksi?

Varmaan on seurojen tahto, että pelataan vuodenvaihteessa paljon. Joulunalusviikko on yleisölle jo haastava, kiireitä riittää. Nyt pelataan vielä perjantaina 21.12 kierrosta. Suomessa joulu on pyhempi juhla kuin jenkeissä, joten tänne sopii huonommin P-Amerikan tyyli pelata vain 24.12 ja 25.12 poislukien. NBA taitaa pelata jopa joulupäivänä?

Nuorten kisojen kanssa päällekkäisyys häiritsee vähemmän, tai paremminkin siihen on jo totuttu, kun kisat ovat niin usein P-Amerikassa. Euroopassa pelattavien nuortenkisojen kanssa päällekkäisyys häiritsee.

Kännissä suunniteltu otteluohjelma vähän harmittaa. 14.12.2018 lauantai Sport - Tappara, 29.12.2018 lauantai Sport - Tappara, 12.1.2019 launtai Tappara - Sport…

3 tykkäystä

Onkohan näköhavaintoja joko Kärpät on tänään Tampereella? Huomenna siis Ilves-Kärpät -peli. Kohtuu koomista siis jos vierasjoukkue on odottelemassa kotijoukkuetta samalle paikkakunnalle. En siis hyväksy näitä otteluohjelman tuomia lepoetuja missään tapauksessa.

2 tykkäystä

Sama se on Saipalla. Huomenna Hämeenlinnassa ja Tapparalla lepo.

Ju, ihan periaatteesta tämä ei oikein sovi urheilullisuuden eikä viihteenkään näkökulmasta.

2 tykkäystä

Kärpillä 16 päivän sisään 4 ottelua, toki tossa on kaikilla muutaman päivän tauko välissä, silti välillä on 4 ottelua viikkoon tyyliin.

En tiiä millä logiikalla ne näitä vetävät, varmaa hattusta vetävät lappusia ja arpovat nämä ottelupäivät.

1 tykkäys

Ja Tapparalle taitaa torstaina alkaa taas viikon tauko, mikäli muistan oikein.

1 tykkäys

Lauantaina piti olla peli Pelicansia vastaan, mutta se siirrettiin. Pelicans pelaakin SaiPaa vastaan Tallinnnassa.

Taitaa Kärpilläkin mahdollisille CHL-peleille varatut päivät vaikuttaa otteluohjelmaan kuten Tapparalla. Sitä en ymmärrä sitten, että miksi noita kalentereita ei voi tasoitella CHL-taipaleen päätyttyä. Ei noissa ladoissa nyt kuitenkaan mihinkään ameriikan malliin ole varauksia.

2 tykkäystä

Kärpillä on heti CHL-finaalin jälkeisenä päivänä peli…

1 tykkäys

Reenijumi vyöryy.

1 tykkäys

En tiiä, Tapparalla on liian vähän tiistaipelejä ja liikaa keskiviikkopelejä. Tänään voisi olla peli rikkomaan alkuviikon tuskaa, mutta eiiiiii. Listalta löytyy vain joku jyppilukko. Onneksi huomenna keskiviikkona Tappara pelaa, niin saadaan ahdettua kolme peliä neljään päivään, koska lisäksi perjantaina ja lauantaina on pelit.

1 tykkäys

Tietoisesti on haluttu pääpelipäiviksi ke, pe ja la. Sen lisäksi yksittäisiä pelejä on ripoteltu tiistaille ja torstaille, että Telia saa niille päiville jotain näytettävää. Mielestäni hyvä ratkaisu, mitä lähempänä pelit on viikonloppua, niin sitä enemmän tuntuu olevan yleisöä paikalla.

Eikö Tappara ole laittanut vielä playoff-lippuja puolivälierien ensimmäiseen kahteen kotipeliin myyntiin netissä? Pelipäiväthän on selvillä nyt, kun katsoo playoffien otteluohjelmaa. Kärpillä näkyy olevan liput myynnissä puolivälierien ekoihin kotipeleihin. Miksi ei käytetä tilaisuutta hyväksi, että omat kannattajat voi ostaa liput jo nyt kuten Kärpät tekee?

1 tykkäys

Todennäköisesti pidetään vielä ovia auki sille, että tulisi paikallissarja ja lipuista voisi pyytää vielä vähän ekstraa. Mutta ei mitenkään yllättävä ratkaisu, onhan tämä :mikki::n viimeinen kevät toimarina. :wink:

1 tykkäys

En tiedä mihin muualle kirjoittaa, niin kirjoitetaan tänne: Mikä järki on Liigan playoffsysteemissä? Miksi vain puolivälierien ensimmäinen peli pelataan 2 ja 2, ja sen jälkeen kaikki pelit samaan aikaan? Ei mitään järkeä mediahuomion/seuraamisen kannalta. Iso, ISO miinus Liigalle.

2 tykkäystä