Liigan Playoffs 2017 ennakointi

En kyllä usko, että mikää joukkue voittaa tänä vuona Tapparaa paras 7 sarjasta.

1 tykkäys

TPS voisi olla sellainen - tai JYP.

Onhan tässä edellisillä kausilla ollut aina playoffeissa pahoja vastustajia joka kierroksella. Onko muka olemassa helppoja playoff vastustajia? Mielestäni ei.

Tämä on helppoa, jos Tappara ei suostu kahta peliä putkeen häviämään koko kaudella, niin se on melko sama kuka tulee vastaan playoffeissa.

Fakta on kuitenkin se, että pahoja ne on kaikki. Ylimielisyyteen ei saa sortua.

8 tykkäystä

Edelliskausina sääleistä ei ole tullut uskottavia haastajia kahdelle parhaalle, mutta tämän vuoden runkosarjassa on kolme suurta kyykännyt alkukauden, että ovat jäämässä juuri sinne 4-8 sijoille, että sikäli poikkeaa edellisvuosiin mielestäni.

e. Eipä sillä, on KalPa ja TPS kovia joukkueita, varsinkin jälkimmäinen, ja ovat lunastaneet ansaitusti paikkansa kärjessä. Noista kumpikaan ei kuitenkaan herätä sellaista pelkotilaa kuin Pyörälä tai Aaltonen huippuvireineen.

Noo, kattellaan. Tappara on rautaa ja toivottavasti piisaa.

Voi olla, mutta on Tappara kumminki tällä hetkellä omalla tasollaan niin en jotenki usko, että kumpikaan voittaisi 4 kertaa. Tappara muistuttaa tällä hetkellä Kärppiä muutama vuosi takaperin, dominoi runkosarjaa miten halusi. Kyllä tämä vuosi on Tapparan vielä, saat ottaa talteen! :slight_smile:

Toki playoffit on eri pelejä, mutta Tapparan joukkue on oikeastaa tehty playoffeja varten. Savinainen,Lajunen,Haapala,Nurmi,Peltola,Saravo. Siinä on kuule semmosta playoff jässikkää että, oksat pois ja Lingletin heitän tänä ässänä perään, tulee olemaa Tapparalle arvokas pelaaja keväällä vielä.

6 tykkäystä

Mää oon sortunu ylimielisyyteen, mutta onneks en oo Tapparan palkkalistoilla. :wink: Olis kiva kohdata kaikki ja näyttää jokaiselle kaapin paikka, mutta kun se ei oo mahdollista, ni mahdollisimman kovat vastukset ja joka kierroksella ja 4-0 tai 4-1 pataan. :laughing:

3 tykkäystä

Finaalit mielummin 4-1

5 tykkäystä

Vapaalippuja ei ole, mutta mielestäni kilpailutilanne on paljon suotuisampi kuin viime kausina.

  • Kärppien valahtaminen.
  • JYP edelleen hyvä, mutta materiaali rapistuu vuosi vuodelta.
  • HIFK ei viime vuoden tasolla.
  • Lukko katosi kartalta totaalisesti.
  • Näin kävi myös SaiPalle

Näistä suurimman osan tason viime kausina tiedämme enemmän kuin hyvin, mutta kiekkojumalien armosta emme joutuneet kohtaamaan JYPpiä parhaimpina vuosinaan.

Viime vuosien keskmenestyjien tilalle on tunkemassa TPS, KalPa ja HPK, joista on paljon helpompi löytää heikkouksia.

3 tykkäystä

Kyllähän IFK:lla ja Lukolla oli selvemmät heikkoudet kuin mainitsemallasi TPS:lla. Lukon hyökkäyspelikirja ei ollut tältä vuosikymmeneltä ja IFK:n paketti hajoili ja peli heilahteli alituiseen.

E: Mutta Kärppien valahtaminen on toki iso tekijä. Olisivat pysyneet valahtaneina, niin haettaisiin neljättä peräkkäistä.

Muuten joo, mutta uskaltaisin väittää että JYP nykyvireellään on parempi kuin parilla viime kaudella. Jos pelkästään materiaalilla katsoo, niin saivat tälle kaudelle yhden tehoketjun lisää Hytösen ja Louhivaaran muodossa, siinä missä Kemiläinen lähti puolustuksesta. Muuta merkittävää ei ole tapahtunut. Saavat vielä Miklikin playoffeihin mukaan. Maalivahteihin kaatuu jos kaatuu. Kuntopuntarin ykkösiä.

Sen allekirjoitan että Kärpät ja HIFK eivät ole entisellään, mutta vaarallisia silti. Aaltonen ja HIFK muistuttaa sellaisesta sarjasta kuin Jokerit vs Lukko ja Azevedo voitti.

1 tykkäys

Jos Kärpät välieriin pääsee voidaan sitä pitää aikamoisena “mestaruutena” Oulussa. Kauteen ei ole ollut mitkää helpoimat lähtökohdat ja alku varsinki oli kovin tuskaista, nyt kumminki on pientä valoa tunnellin päässä. 11 miestä oli parhaimillaa loukkaantuneena ja nyt alkaisi kaikki olemaan aika lailla terveitä paitsi Ronkainen ja Ruohomaa.

Itse veikkaa, että tänä vuona finaaleissa nähdään Tappara-Hpk/Tps. Hpk:lla on ihan hyvin kasattu joukkue, myös toinen voisi olla Tps. Kokemusta ja nuoruutta on kivasti kokoonpanossa ja varsinki jos Tps saalistaa vielä ennen siirtorajaa kaloja verkkoonsa nostaa se osakkeita huomattavasti.

Veikataan nyt sitten jo itsekkin vaikkapa seuraavanlaista runkosarjan loppujärjestystä ja pudotuspelikaaviota:

  1. Tappara
  2. Tps
  3. Kalpa
  4. Jyp
  5. Hpk
  6. Ässät
  7. Pelicans
  8. Hifk
  9. Kärpät
  10. Jukurit

Säälit:

Pelicans-Jukurit 2-1
Hifk-Kärpät 2-1

Puolivälierät:

Tappara-Hifk 4-2
Tps-Pelicans 4-2
Kalpa-Ässät 4-3
Jyp-Hpk 4-2

Välierät:

Tappara-Jyp 4-2
Tps-Kalpa 3-4

Finaaleissa Tappara voittaa Kalpan ottelupalloin 4-2

Tps vie pronssit

Sen verran oli pakko laittaa kampoihin muille kun lähes kaikki on poikkeuksetta veikanneet Tps:ää Tapparan finaalivastustajaksi niin itse veikkasin rohkeasti Kalpaa. Olisko se nyt vihdosta viimein Kalpan aika ottaa askelia eteenpäin?

Tuli näköjään joku virhe tuohon loppuun enkä jaksanut alkaa korjailemaan niin jätin pois nuo ynnä muuta sijat.

En viittaa kenenkään yksittäiseen viestiin, mutta mielestäni lausahdukseen “en usko joukkueen x voittavan joukkuetta y neljää kertaa pleijereissä” sisältyy pieni tilastollinen harha:

Kun asiaa tarkastelee tuollaisena suurena könttänä, niin vaikealtahan se vaikuttaa. Jokainen peli vain on oma kokonaisuutensa - ottelusarjassa joukkueet sovittavat pelinsä toista vastaan, ja jokainen sarja luo omanlaisensa tarinan. Alkuun heikommalle vähän onnekas vierasvoitto, niin johan ollaan kiinni kotiedussa. Tai 0-6 pataan Helsingissä, ja tie alkaa nousta pystyyn, jos ajattelee liikaa kokonaisuutta. Peli kerrallaan, vaihto kerrallasn, tilanne kerrallaan.
Vähän sama homma, kuin tämä työpäiväni: Aamulla herätys ja edessä pitkä ja julma maanantai, mutta kun keskittyy vain yksittäisiin asioihin, vaikka seuraavaan kahvitaukoon, alkaa homma pyöriä.

5 tykkäystä

Mutta jos katsotaan todistusaineista, niin erittäin harvoin näissä on yllätyksiä tai altavastaajan voittoja tullut. Jokerit vs Azevedo ehkä yksi sellainen (taisi MV-pelikin romahtaa?) ja jossain määrin Bluesin nousu KalPaa vastaan 0-3 takaa-ajo asemasta. Seitsemän pelin sarja on siinä mielessä oikeudenmukainen, että parempi pääsee ansaitusti jatkoon. Huono lähtö sarjaan (esim 0-2) on vielä korjattavissa, jos joukkueessa on oikeasti kapasiteettia.

@Virvelia_kainaloon Lukon tähti oli tosiaan viime kaudella jo laskussa. Ajattelin (harhaanjohtavasti) muutaman vuoden aikajänteellä.

3 tykkäystä

Kilpeläinen sai Azevedon vedoista 43% kiinni, kun muiden lukkopelaajien vedot tarttuivat 93% varmuudella.

Urheilulehti: Käsittämätön tilasto Jokeri-veskarista ja Azevedosta – ”Vain 43% tarttuu”

Kyllä finaalit voittaa aina parempi joukkue. En kyllä muista yhtää finaalia, jossa huonompi joukkue olisi voittanu mestaruuden. Eikä kyllä muutenkaa muistu kun juuri nuo sinun mainitsemat sarjat jossa ehkä yllätykset on nähty.

2 tykkäystä

En tiedä oliko se (Lukon tähti) laskussa, sanoisin ennemmin, että se junnasi paikallaan. Niin hyviä tuloksia kuin Dufva saikin, niin kunnollista hyökkäyspelin rakennetta Raumalla ei missään vaiheessa saatu aikaan.

Aivan totta. Paras seitsemästä -todellakin karsii jyvät akanoista.

Mainitsemani harha koskee pikemminkin ennakko-odotuksia ja ylipäätään ajattelutapaa, jossa suuri kokonaisuus hämärtää yksityiskohtien merkityksen; ei nähdä puuta metsältä.
Mainitsemasi Blues-KalPa-sarja on oiva esimerkki: Vaikea kuvitella, että mikään joukkue nousisi tuosta tilanteesta voittoon, jos antaisi itsensä ajatella “kolme nolla, kolme nolla, kolme nolla”.
Itse sarjahan on Suomen tasolla jo vähän sensaatio.

Yhä jatkaakseni, olen joskus huomannut ajattelevani samaan aikaan kahdesta joukkueesta: “vaikea nähdä minkään joukkueen voittavan tätä joukkuetta neljää kertaa”. Tämä ajatus vain tietenkin on aivan lähtökohtaisesto väärä.

Ihan mielenkiinnosta - jos Olli Palolan kuti olisi mennyt tuuman ylemmäs ja Karhusen kintaan sijasta verkkoon, niin olisiko oikea joukkue voittanut?

Ja en siis tarkoita, etteikö Kärpät olisi mestaruuttaan ansainnut. Aaltosen maalissa Tappara teki useamman virheen, Aaltonen huippu suorituksen ja virheiden ketjuista ne maalit tuppaavat tulemaan.

No tuo sarja oli muutenki todella tasainen. Voisi sanoa, että kumpiki olisi ansainut mestaruuden. Näkisin kumminki niin asian niin, kun Kärpät nousi 1-3 tappioasemasta 4-3 voittoon meni se oikealle joukkueelle silloin.
Markinaalit olivat tuoloin niin pieniä, jos Palola olisi tehnyt maalin olisi Tappara silloin ansainut mestaruutensa.

Mutulla heitän, mutta ei taida kovin montaa finaali sarjaa olla jossa olisi käyty 7 ottelua ja sen pohjalta voi sanoa, että aina parempi joukkue on voittanut, koska ottelusarjat ovat päättyneet 4-0-4-1-4-2

Kärpät ja Tappara raastoivat kaksi kevättä putkee 7 peliä ja markinaalit olivat todella pieniä. Tappara oli vähintää yhtä hyvä joukkue kun Kärpät. Tappara olisi ansainut aivan samanlailla mestaruutensa kuin Kärpät

5 tykkäystä