Lintumäki ei sitten ole yhtään kuunnellut mitä esim Tappara on kertonut areenan kustannuksista. Tai sitten ei ole ymmärtänyt.
Lintumäki pitää myös erikoisena, että pudotuspelien tulonjaon muutos toisi suurille seuroille autuutta tullessaan.
Lintumäki ei sitten ole yhtään kuunnellut mitä esim Tappara on kertonut areenan kustannuksista. Tai sitten ei ole ymmärtänyt.
Lintumäki pitää myös erikoisena, että pudotuspelien tulonjaon muutos toisi suurille seuroille autuutta tullessaan.
Sarjajärjestelmiin ja Liigan asioihin, en tiedä niistä niin paljon, että voisin ottaa niihin spesifisti kantaa.
Ainoa, mitä minä toivon yleisesti ottaen, on että kilpailusta pidetään huoli. Ja toivottavasti sellainen yhteistyö ja yhteisöllisyys näkyy myös siellä keskusteluissa, koska ilman sitä Suomi-kiekon on vaikea menestyä. Minä uskon enemmän siihen, että löytyy yhteistyötä. Se auttaa, Pennanen linjasi.
Eiköhän tuo vain tarkoita sitä, että saadaan kuitenkin se toivottu 10+10+20 malli.
Liigaan 10 joukkuetta, Mestikseen seuraavat 10,
Mestis II:een 20 kpl ja jaettuna kahteen ja neljään alueellisesti niin tulee lyhyemmät matkat ja enemmän “paikallisia”.
Maanantaina uutta huippusarjaa suunnittelevat tahot astuivat ensimmäistä kertaa julkisuuteen suunnitelmien tiimoilta. Hankkeen vahvana taustahahmona toimii Tapparan entinen puheenjohtaja Heikki Penttilä. Penttilän yrityksen Causabon Oy:n lähettämässä tiedotteessa kerrotaan, että Suomeen aletaan suunnittelemaan uutta jääkiekkosarjaa.
Omaan korvaan kuulostaa bluffilta asioiden vauhdittamiseksi Liigan päässä. Ikään kuin vakuudeksi siitä, että tässä ollaan tosissaan.
Luulen medialle ‘vuodettujen’ asioiden olevan osin painostuskeino pienempiä kohtaan, joskin samoista asioista on varmaankin puhuttu kabineteissa.
Kannatan ehdottomasti uudistusta ja se terävöittäisi pääsarjaa. Yhtälöä ei voida tehdä pienten ruokkimisen ehdoilla ja vastaavasti isojen kulutaso sekä nälkä ovat kasvaneet matkan varrella.
IS avaa uudessa kommentissaan hyvin asiaa eli mikään yksiselitteinen se ei ole, kun otetaan mukaan mm IIHF, SJL, NHL jne. Joka tapauksessa menettely on hieman sama kuin EU vs Trump keskustelu- ja johtamismalleissa - ‘voima ja suora toiminta vastaa lässytys’.
Liigaosakkeen arvo ilman TV-sopimustuloja lähestyy nollaa ja TV-sopimuksessa mennään viimeisiä vuosia.
Iltalehden saaman tiedon mukaan uudessa liigassa ovat mukana ainakin Tappara, HIFK, TPS, Kiekko-Espoo, Kärpät, JYP, Ässät sekä Mestiksessä pelaava Jokerit.
Tuon porukan irtoaminen Liigasta käytännössä lopettaa sen toiminnan ja tekee osakkeesta arvottoman. Jännä, jos Liigassa ei ymmärretä, mistä se oikeastaan koostuu. Ymmärrän pienempien seurojen kapinan - onhan kyseessä heidän “olemassaolonsa”. Mutta aika vähissä ovat pelikortit.
Tuohon listaan lisäisin kyllä Lukon, sillä tuskin Ässät pelaisi eri sarjassa.
Tuo voi tuoda hieman vaikeusastetta mutta en usko että tulee esteeksi.
Liitot toivottavasti tutkivat ensin esim mitä tuollaisesta monopoliaseman käytöstä kieltää pelaajilta mahdollisuus osallistua maajoukkueeseen, oppia kannattaa ottaa case Super League
The European Union’s top court ruled that UEFA and FIFA’s refusal to allow a rival “Super League” competition was a violation of EU competition law. The Court of Justice of the European Union (CJEU) found that the football governing bodies had abused their monopoly position by blocking the new league and was incompatible with EU competition rules.
Eikös liiga osakkeen arvo määritelty kun K-Espoo nousi liigaan? Ja se oli 2,2 miljoonaa! Tuo on kirjattu varmasti liiga oyn taloustietoihin. Ja jos 10 lähtee on se 22 miljoonaa €. Liiga on sitoutunut ostamaan lähtijöiden osakkeet omissa sopimuksissaan.
Toivotaan, että uudessa sarjassa on NHL-kaukalo. Lisää tapahtumia otteluun ja Liiga-tyylinen kulmissa nyhjääminen jää pois.
Tämä on kyllä ihan täyttä höpöhöpöä. Kun katsoo koko sulkemisen jälkeistä seurojen taloudellista kehitystä ja kokonaisuudessaan seuratoiminnan tilaa koko maassa, ei voi olla kuin eri mieltä. Ne talouden asiantuntijat ovat jo vastanneet aika monessa paikassa kuinka hyvin seuroilla on mennyt. Bonuksena vielä KKV:n tutkinta päälle.
Kommentti kertoo kyllä kaiken miksi Liiga hajoaa tuhannen päreiksi.
Fossiilit huutaa norsunluuntornissaan
Helpottaa myös juniorien urakehitystä ja välimatka Kanadaan ja USA;an kavenee (lue: nopeus, pienessä tilassa ratkasut)
LJPP on harvinaisen oikeassa. Liigaosakkeen arvo on aikasidonnainen ja lähestyy nollaa kun nykyinen televisiointisopimus päättyy. Ei liiga (lue, jäljellejäävät osakkaat) osakkeista lunastustilanteessa juuri mitään maksa. Eikä pidäkään.
Ajoitus on kyllä mielenkiintoinen, ja en yhtään epäile etteikö asiat voisi edetä nopeasti. Päättyvä tv-sopimus painaa toki isosti. Mutta nyt on myös ne hetket käsillä, kun pelaajasopimuksia toden teolla aletaan neuvotella ensi kaudelle. Itse ainakin pelaajana hakuaisin tietää, että miten aiotaan pelata.
Tappara tulee pitämään huolen, että Ilves on uudessa liigassa mukana. Se jos mikä on todellakin win-win kaikille osapuolille (uusi liiga, Ilves, Tappara ja Tampereen kaupunki - hävijäjänä tietysti pienemmät seurat).
Ei Tapparan tarvi houkutella Ilvestä mukaan, ne tulee ihan itse.
Änäri kaukalo olis muuten aika seksikästä, mut ei taida muuttua vaikka tapahtuis mitä.
Voi olla aika homma säädellä kaukaloita edestakaisin uuden sarjan ja nelosdivarin pelien välillä ![]()
SJRY vahvistaa neuvottelut, Penttilän roolin ja ilmoittaa olevansa neuvottelujen osapuoli.