Hienoa nähdä kaikki IFK 5 fania hallissa👍
Palloseuralla tänään ihan komea yleisömäärä. Sen verran avaan tuon taustalla mahdollisesti olevaa anatomiaa, että Tepsi jakoi ainakin täällä Turussa peruskouluilla oppilaille 20 euron arvosia vouchereita, jonka saa muutettua pääsylipuksi ilman rajoituksia. Meilläkin sellainen lepäilee tuossa keittiön pöydällä. En tiedä, kuinka laajasti noita jaettiin, mutta veikkaan, että jonkin verran kuitenkin. En ihmettelisi, jos näkyisi tän illan yleisömäärässä.
Sinänsä hieno juttu, että jakavat juhlakautensa kunniaksi. Tässäkin kotitaloudessa se menee hyötykäyttöön heti 28.10. ![]()
Edit. Sen verran on rajoituksia, että voucher pitää käyttää lokakuun loppuun mennessä.
TPS:n peliä lukuunottamatta tänään, perjantaina, oli 5:ssä liigapelissä yhteensä vajaa 14400 katsojaa.
Ei kauhean paljon.
JYPillä kapasiteetista 76%
Tepsillä 61%
Kookoolla 58%
Pelicans 53%
Sport 53%
Jukurit 48%
Jyväskylässä ja Turussa kiinnostusta oli selkeästi enemmän tänään.
KalPakin sai kauden avaukseen 3400 katsojaa, vaikka yleisötavoite on vain 2700. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Riman kun pistää tarpeeksi alas, niin kyllähän se ylittyy …
Tänäänhän on mielenkiintoista nähdä mikä lukema on Oulussa, kun sielläkin on väki menestyksen kyllästämää, kuten me tapparalaiset. ![]()
Lauantai, klassikko-ottelu, suurimmat ennakkosuosikit vastakkain, ei Susijengin peliä, ei Salattuja Elämiä, eikä liene Oulussa paljon kilpailevia tapahtumia.
Keltainen lehdistö, mistä lähdetään, kaikki alle 6000 on pettymys?
Kärpät viime kausina kyllä lähinnä pettymyksien kyllästämä.
Mielenkiintoista nähdä 2 EHT tason joukkuetta kohtaa lauantai illassa. Vain Manner puuttuu Kärppien penkin takaa.
Kaikki alle täyden tuvan on farssi
Kateeksi käy kun Kärpät saa heti lauantai-otteluksi Tapparan ja Ilves HIFK:n.
No, onhan meilläkin jo viikon päästä lauantai-ottelu jossa vieraaksi saapuu Jukurit…
Toisaalta onhan Jukurit viime runkosarjan kakkonen ja siellä pelaa paljon ex-Tapparoita. Saisikohan siitä puserrettua jotain ottelun markkinointiin, jos oikein hakemalla haetaan. ![]()
Olikos se peräti perhe-peli?
niissä usein ollut ihan mukavasti väkeä.
Jep, peli on lasten lauantaipeli. Sehän tosiaan toiminut hienosti aiemmin, miksi ei nytkin?
Tuo lasten lauantaipeliteema tosiaan lienee tarpeeksi riittävä markkinointi, ilman muuta hakemalla haettua.
Itse tunnustan heti, että en tule kausikortillani tuonne, kun lähden TamU:a kannustamaan Espoon Tapiolaan…![]()
![]()
![]()
Kausikorttini saanee onneksi jostain kaveristani käyttäjän tuohonkin peliin.
Katsojat ei löydä halliin/halleihin?
Mikkelissä 1 610 katsojaa!!!
Vai onko kyse siitä, että ei löydy lompakosta ylimääräisiin huvituksiin rahaa. Kaikki välttämätön ja muu pakollinen maksaa huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten ja lisäksi porukka jännittää tulevaa sähkölaskuaan. Vaikeita aikoja tiedossa show businekselle.
Kyllähän ruuan, sähkön ja vaikka Bensan/dieselin hinnan nousut vaikuttaa todella paljon. Ekana hylätään urheilu, elokuvateatterit jne. Jos pitää miettiä, riittääkö rahat sen jälkeen kun ostanut ruokaa tai vaikka lapsille vaatteita…
30-35 €/ kk, siitä että näkee kaikkien joukkueiden pelit on ilmainen. Väkisinkin syö lipputuloja, varsinkin tällaisessa taloustilanteessa. Eikä tää tästä varmaan paremmaks muutu, ens syksyyn mennessä.
Viitaten linkkiisi, ei sinuun. Joka syksy tätä samaa keskustelua käydään. Kausi on kokonaisuus ja nämä toimittajat yhtä vähän kuin harvat muutkaan jaksavat edes kertoa, mihin he vertaavat näitä. Edelliseen kauteen? 10 edelliseen kauteen? Utopiaan? Mielikuvaan?
Liigapeli kiinnostaa juuri sen verran kuin se kiinnostaa. Jotenkin maksaville asiakkaille tuntuu olevan vuodesta toiseen kevään jälkeen yllätys täysissä halleissa, että syksyllä jääkiekko ei kiinnosta samalla tavalla - varsinkin kun kuluttajien talous on tiukalla. Priorisoidaan menoja ja kulutus kohdistetaan esim. tiettyyn peliin. Tällä viikolla jääkiekkokulutus Tampereella kohdistuu Ilves-Tappara -peliin perjantaina.
Joka vuosi tämä samaa taivastelua jaksaa media käydä koko ajan. Parempaa mediatyötä olisi pohtia ilmiöitä ja sen syitä - reflektoida tilannetta. Sen sijaan jokainen toimittaja tuntuu kirjoittavan samaa unelmahöttöä, jossa rehostellaan hallin maksimikapasiteetilla ja verrataan toteutumaan.
Totta joka sana. Kausi pitkä ja aikalailla syksy normi syksy katsojien osalta.
Hoffrén kantaa huolta ![]()
Budjetoituun yleisötavoitteeseen avauskierroksilla on päässyt kahdeksan seuraa: HIFK, JYP, KalPa, KooKoo, Lukko, SaiPa, TPS ja Ässät. Alle yleisötavoitteen ovat jääneet HPK, Ilves, Jukurit, Kärpät, Pelicans, Sport ja Tappara.
Pysyypähän Liiga suuren yleisön silmissä ja otsikoissa :p.