Yksi hokkuspokkus tenppu tulee mieleen. 1-1 tai 2-0 tilanteesta Areenan suuntaan Helsingistä ja tulee myyntiä. Ja kyllä. Gloryporukkaa on aina ja se on ihan fine.
Laskin arvioni tämän varaan.
Yhden asian itse asiassa vielä kommentoin kun se tuli mieleen.
Tapparan tavoite on olla Euroopan johtava organisaatio. Tapparan tavoite on olla paras. Kentällä se tarkoittaa sitä että tavoite on mestaruus - oli sarja tai vuosi mikä tahansa. Jos tavoittelee sijaa yksi, niin on iso mahdollisuus myös päästä sinne. Jos tavoittelee sijaa 3, on vaikea tai mahdoton päätyä sijalle 1.
Sama mentaliteetti ja tavoite pitää olla pudotuspeleissä myös yleisömäärän ja hallin täyttämisen suhteen. Tavoite on saada paikalle 12k katsojaa - se ei välttämättä onnistu mutta tätä kunnianhimoisen organisaation pitää yrittää. Kun tavoite on 12 niin hyvällä onnistumisella päästään lähelle sitä ja vaikkei ihan päästäisi niin tulos voi olla 10. Jos sen sijaan tavoite on suoraan 9 niin tulos harvemmin on 12 tai edes 10 mitä edellisessä skenaariossa.
Tehdään niinkuin puhutaan. Selkä suoraksi ja jos ei halli täyty orgaanisesti niin sitten kehiin toimenpiteitä.
Aamen, sama mentaliteetti kuin urheilullisella puolella on oltava aivan kaikessa. Toki meidän kannattajien tehtävä on olla kärsivällisiä ja realistisia sekä luottaa että siellä tehdään parhaansa mutta asenteen on oltava tuo jokaisella osa-alueella. Ei täällä toivottavasti kukaan kritisoi tai aseta korkeita odotuksia pelkästään kritisoimisen ilosta vaan siksi kun haluavat Tapparalle vain parasta, toki tyyli on kritiikissäkin säilytettävä.
Juuri näin. Kyllähän tässä koko ajan mennään eteenpäin niinkuin Juti sanoo. Kannattajien tehtävä on myös sparrata ja antaa sopivasti painetta organisaatiolle. Tämä on siitä hieno foorumi ja yhteisö että kritiikki ja kehitysideat keskimäärin tuodaan esiin ihan punnitusti ja rakentavasti. Ketään ei jätetä yksin.
Oisko oikia ketju.
Lippu.fi pdf-ottelulipuissa ei näy viivakoodia.
Jos en ihan väärin muista, ni pari vkoa sitten vielä oli…
QR-koodi yläkulmasta löytyy ja voinko luottaa siihen, ettei tule 400km turistiajelua
Kiitos tiedoista
QR koodia olen aina itse käyttänyt.
Aulassa on myös lippu.fi tiski. Eli sielä viimeistään selviää, jos ongelmia. Eli voit luottaa, että katsomoon pääset.
Ei mene taaskaan nallekarkit tasan.
Sinä kaipailet lippuihisi viivakoodia ja minä kaipailin meidän lippuihin QR-koodia kun oltiin rouvan kanssa areenalla katsomassa Yö-yhtyettä.
Lukulaitteet lukevat näköjään molempia koodeja varsin sujuvasti.
Tappara.lippu.fi ei suostu lataamaan lippukarttaa ja lippu.fi/tappara -verkkokaupassa on tilapäinen häiriö, jota korjataan paraikaa ja josta aiheutuvasta haitasta ollaan kovasti pahoillaan. Tuo jälkimmäinen on ollut täys susi jo kuukausitolkulla, mutta nyt ei enää toimi ensin mainittukaan.
Juu ja ei toimi vieläkään…
Tappara.lippu.fi toimi tosta vaan, katsomokartasta lipun varaus hienosti.
Tappara - osta viralliset liput | lippu.fi jää Lippu etusivulle jossa valittaa että on paljon liikennettä.
iPhone ja Safari selain.
Vihdoin alkanut toimia
Silti, tehkää noille Lippu.fi rosvoille jotain, toimisto. Ilmoittakaa, että palvelu alkaa ensi viikolla toimia tai korvauksia vaaditaan. Noin kalliin palvelun pitää toimia.
Pelisilmä puuttuu. Vieläkin ensimmäiseen kotipeliin vieraspääty parvelta avaamatta. Mitähän siellä odotellaan?
Ainakin tänne näyttää että parvelta vieläkin lähes koko kotipäätykin myymättä niin miksi sen vieraspäädyn vielä pitäisi auki olla?
Enää ei ole perjantaille kuin vieraspäädyn takariviä vapaana ja yksittäisiä paikkoja muutamia. Näkeekö tuolta vihonviimeiseltä paikata kunnolla?
Kohta voidaan soitella Juha Vainion “Tappara o terästä biisiä” kaikki jotka änkee mahtuu halliin.
Yläkatsomon takariviä jos tarkoitat, niin näkee.
Onko jossain infottu 10.4. pelin lipunmyynnin alkamisajasta? Ei ole vielä osunut itselle silmään.
Tapparan twitterissä oli tieto;
- pelin liput tulevat myyntiin maanantaina klo 12:00!