2 viestiä siirrettiin ketjuun: Tapparan yleisömäärät 2024-25
Olen yrittänyt tyrkyttää omaa kausariani lainaan, mutta omalta jälkikasvultakin (Ipan mies) tulee, että tarttee tehdä kouluhommia.
Masu täynnä? Pääsevät kuitenkin kvartseista jatkoon.
Tulinpa katsomaan päivän tauon jälkeen mitä palstalla on ja voi luoja täällä itketään lippujen hinnoista. Olisitte ostaneet kausarin vaikka osamaksulla, en voi kun nauraa miten säälittäviä olette te jotka nyt haukutte koko organisaation kannattajien hylkäämisestä kun itse ette saaneet omalle lompakolle sopivia hintoja. Tultiin siinäkin vastaan jos pelit loppuu sääläreihin niin loput saa anoa pois. Riski oli nolla. Anteeksi vaan mutta jos asenne on tuo niin pysykääkin kotona. Naurettavaa lätinää, suorastaan häpeällistä.
Erittäin nolo kommentti omasta mielestä. Kuuden vanhasta käynyt katsomassa lähes kaikki kotipelit paikan päällä. Tähän matkaan on mahtunut monen näköistä taloudellista tilannetta reilun viidenkymmenen vuoden varrella.
Sinnikkäästi myös huomenna paikalla. Toivottavasti hankalasta kaudesta moni huomaa, että mestaruus ei ole itsestään selvyys. Monen tekijän pitää osua tuolloin kohdalleen.
Mukana ollaan niin ylä- kuin alamäetkin. Kaiken lisäksi pelit on vielä kesken.
Osamaksulla kausari että pääsee näkemään 0-4 sarjahoonauksen.
Kyllä kiitos, mä otan kymmenen.
Epäilen vahvasti. Jos on yhtään osaamista, niin Tapparalla olisi ollut mahdollisuus ottaa opiksi ensimmäisen 24h aikana, koska neljännen pelin lipunmyynti myöhästyi. Siinä vaiheessa täälläkin nostettiin esille katsomot, mitkä eivät yksinkertaisesti myy näillä hinnoilla. Mitään ei kuitenkaan tehty.
Sitten muutama kohuotisikko ja Hautamäen ylimieliset kommentit. Tuloksena se, että seuraavana aamuna hinnat olivat muutamassa katsomolohkossa -5€. Täysin kosmeettinen alennus, ihan minimi olisi ollut -15€.
Saisiko Hautamäeltä vielä uudet kommentit vieläkö tuntuu onnistumiselta?
Ja varsinkin kun ei töiden takia pääse läheskään aina peliin. Joillekin järkytys ettei kaikki tapparafanit tee päivätöitä vaan voi olla ihan oikeasti töissä silloin kun on peli.
Tuo on nyt niin vahvaa potaskaa kuin vain olla vain. Kyllä siellä ollaan paikalla ihan nytkin. Isolla joukolla.
Niin, no. Se ylivertainen Ilves, joka johtaa sarjaa 3-0 ja jonka kannattajat on vuosia syyttäny meitä ”gloryhuntereiks”, niin nyt on huomannut puheille vähän katettakin. Mieti kun olet 40 vuotta ostellu kausareita, mutta ilman mestaruuksia.
Älkää väheksykö noita, jotka eivät ole valmiita maksamaan noita lipunhintoja, jotka nyt tuolle tuotteelle on asetettu. Se voi olla iso raha taloudelle jos toisellekin. Heilläkin on oikeus kritisoida tätä ja kertoa jopa oma mielipiteensä. Ei se ole niin, että jos et maksa, äänioikeutesi otetaan pois. Kukkii ne horsmatkin ja komeasti kukkivatkin. Hiukan respectiä.
No vaikka ne liput olis 3 euroa kipale, kaikilla ei silti olis varaa mennä peliin? Joskus vaan on valittava, mihin rahat laittaa. Kritisoida voi ja pitää, mutta ei Ilveksenkään liput ole ilmaisia.
Ilveskin rahastaa nyt, Tappara yrittää vähän vielä enemmän ja lopputuloksen nähtyään toimistolla ollaan varmoja, menikö vihkoon vai ei.
Mun puolesta Ilvestä vastaan maksakoon liput vaikka 1000 euroa, jos kävijöitä riittää. Muiden pelien hintoja voi kyseenalaistaa jo ennen tätä sarjaa.
Ihan niinkuin joku väheksyisi, en vain ymmärrä miksi sitä pitää nostaa esiin vuoron perään että tämä on minulle liikaa. Kyllä minäkin haluaisin paremman auton mutta kun ne maksaa liikaa koska priorisoin mihin kulutan. Jos ei ole varaa niin ei ole varaa mutta miksi siitä pitää meteliä pitää että saadaan TAAS negatiivista uutisointia lietsottua seuralle joka on meille antanut paljon viimeiset 10 vuotta. Mielestäni ihan oikea tietoinen riski otettiin kun luotettiin joukkueeseen ja erilaiseen sarjan kulkuun jolloin kauppa olisi käynyt varmasti näilläkin hinnoilla. Nyt jengi jälkiviisastelee kun sarja on 0-3 ja pahaa oloa puretaan. Hiukan respectia niitäkin kohtaan joilla organisaation etu ajaa oman edun edelle.
Tästä on erittäin helppo olla samaa mieltä.
Eiköhän jotkut paskalehdet vielä revi otsikot “Kannattajat hylkäsi Tapparan” vaikka oikea muoto olisi “Tapparan toimisto hylkäsi kannattajat”
En ymmärrä tätä kitinää, että ei oltaisi joukkueen kelkassa jos ei periaattesta suostu maksamaan näistä lippuhinnoista. Kulmakatso jossa itse tykkään käydä 79€, no jokainen voi todeta montako irtolippua sillä hintaa myyty. Tuskin montaa kymmentäkään.
Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Hinnat on luotu niin, että tässä pelattaisiin klassikkosarjaa, jossa peli on tasaista ja jännittävää ja moni ihminen haluaisi käydä useamman pelin katsomassa paikanpäällä.
Pelit on ollut aika kaukana jännästä playoffnäytelmästä, joten ei ihme, että tuolla hintaa ei ihmiset ole menossa katsomaan ottelua. Ihan sama vaikka kuinka olisi kannattaja, yli 50 euroa lipusta on käsittämättömän kova hinta. Seiskapelissä hinnasto voisi olla jotain tuollaista ja menisi varmaan loppuunmyydyksi.
Uskallan väittää että hinnoittelu on päätetty jo kun budjettia on tehty joskus keväällä 2024.
Ajatukset toimistolla olleet varmaan vähän eri kuin keväällä 2025.
Budjetti on esitelty hallitukselle toimitusjohtajan toimesta, hallitus on jollain muotoa budjetin hyväksynyt.
Täytyy myös muistaa että Tapparan kannattavuus on vähän sakannut. Menopuolella oli ilmoitettu kulujen karsimisesta mutta olisiko tämä se parannus jota yritettiin tulopuolelle.
Ikävä kyllä tuote ei kuitenkaan 2025 puolella ole vastannut hintaa jota siitä halutaan saada.
Tässä on otettu harkittu riski, toisaalta voidaan esittää että kannattavuutta ei voi pelkästään parantaa hintoja nostamalla.
Ei tässä edes mitään jälkiviisastella, vaan jo sarjan ollessa 0-0 todettiin, ettei liput myy ollenkaan tiettyihin paikkoihin. On ollut myös helppo aistia tunnelmia pitkin kevättä, ettei tämän vuoden playoff herätä kovin suuria tunteita Tappara-faneissa. Oli todella iso riski asettaa Ilvestä korkeammat hinnat ja se odotetusti kostautui nelospelissä. Satunnaiset kävivät menivät kaikki Ilveksen kotiotteluun.
“Meillä oli hyviä ja vapaita istuinpaikkoja enemmän kuin vastustajalla. Meidän täytyy olla terävämpiä penkkien täyttämisessä.”