Tuskin tuo mökki olisi täynnä normaaleillakaan lippujen hinnoilla, ei ollut Ilvekselläkään. Ei se ole mikään uutinen, ettei suurta yleisöä kiinnosta käydä katsomassa 4-0 ylikävelyä paikallissarjassa. Toiseksi on todettava, että puheet kaikkien aikojen paikallissarjasta ovat osoittautuneet sisäpiirin mehusteluksi ja markkinointipuheiksi. Mitään kiimaa ei sarjaan liittyen ole olemassa, lähinnä varmaan siksi, että pelataan vasta puolivälieriä ja Tappara pelaa surkeinta kiekkoaan vuosiin.
Näyttää siltä, että vapaita paikkoja on ilmestynyt jopa lisää tänään!? Yleisömäärä taitaa alkaa tänään vitosella. Kyseessä on ihan historiallinen epäonnistuminen toimistolta. Niin paha, että tästä on kyllä pakko olla jotakin seurauksia johdossa. Viikko oli aikaa reagoida dataan kysynnästä, mitään oikeita peliliikkeitä ei tehty, läheteltiin vaan sähköposteja ja pistettiin fanshopin alennus kylkeen. Tästä tulee iso lommo myös Tapparan brändiin. Aluksi ymmärsin hinnoittelun, koska lippuja on mennyt keväisin paljon trokareille ja siten ei mitään järkeä myydä lippuja normihinnoilla tällaiseen sarjaan. Mutta pelillisesti sarja mennnyt miten mennyt ja toisaalta asiakkaat ovat näyttäneet, että kauppaa ei synny. Miksi ei siis reagoitu!?
"Olemme mielestäni onnistuneet hyvin hinnoittelussa. Kalleimmat paikat on myyty ensimmäisenä, mikä kertoo, että hinnoittelu vastaa tuotetta.”
Vanheni kuin maito hellepäivänä
Noh, ainakin lipun keskihinta on ollut hyvä, sitähän tässä seurataan
Kassaan tarvitaan rahaa, jos meinataan tulevaisuudessa pärjätä. Muuten on pakko tinkiä joukkueen laadussa. Miettikääpä sitä. Tuntuu, että kun palstaa lukee, että ipuleiden syytökset, että tapparalaiset tulee areenalle vasta ratkaisufinaaleissa uhkaa käydä toteen. Ollaanko tosiaan huonompi kuin naapuri?
Itse ostin lipun heti, kun ne tuli myyntiin, maksoin 69€ + toimituskulun. Olihan se kova hinta meikäläisen budjetilla. Usko elää silti, että noustaan vielä. Pelillisesti ei ole hätää, mutta kiekko tarttis saada maaliin useammin. Tänään kannustetaan niin kuin kolmella edellisellä kaudella mahdollisessa viimeisessä pelissä!
Tapparan visio on olla Suomen arvokkain kansainvälisen tason urheiluviihdebrändi.
Hienosti vedetty:
No mut hei 6000 katsojaahan se tais olla että ei oo tappiollinen ottelutapahtuma nii kai tässä siihen päästään (tällä hinnoittelulla voi toki olla että tarviiko noinkaan montaa myytyä tikettiä) eihän tätä hinnoittelua voi mitenkäänpäin pitää onnistuneena, ehkä jos joka peli myisi sen lähelle 11 000 niin hinnat kohdillaan vaikka korkeana olisi mutta nyt ei ihan kauhean lähellä olla
Ipa sai yli 12000 maanantaina ja mitähän Tappara saa, 6000? Mutta lippujen keskihinta on hyvä, sitähän Hautamäki seuraa
Tästä illasta tulee varmaan selkeästi plus-merkkinen tulos, mutta vastavuoroisesti brändi kärsii ja jo nyt aamulla löytyy nuo ylläolevat kaksi juttua, jossa Tapparan lippuhinnoittelu suolataan. Lisää lienee illalla luvassa.
Lippujen keskihinnan seuraaminen on ehkä vähän hassua viestintää, sillä siitä tulee vähän sellainen fiilis, että nyhdetään nyt niiltä sentään kaikki mitä lähtee, ketkä halliin tulee.
Paikallissarja arvotettiin aivan liian korkeaksi eikä ehkä huomioitu sitä, että myös Ilves pelaa kotiottelunsa Tampereella, eli pelejä on kuluttajille tarjolla paljon.
Tai voihan se olla, että lippujen keskihinnan kautta tästä illasta saadaan kassaan mainio tulos, en minä tiedä. Jos se on niin, niin on se vähän harmillista, mutta lyhyessä juoksussa hyvää liiketoimintaa.
Alku kesällä, kun uusi joukkue on julkistettu, tämä lippu-Gate on jo unohdettu, ja taas korotettuja lipun hintoja perustellaan onnistuneilla huippuhankinnoilla ja keskusteluja käydäänkin, kuuluuko Tapparan pelata edes tässä sarjassa.
Lähteäkkö paikanpäälle vai katsoa peliä kotona ja ostaa perheelle viikoksi ruokatarpeet? Ei vaikea valinta
Ja paikanpäälle lähteminen yksistään vastaa jo tuota viikon ruokaa
Ilman sen enempää viisastelematta. Joitakin voisi houkutella ajatus, jos tekisin tunnin ylitöitä, ja ostaisin lipun illan peliin sen vaikuttamatta muuhun kulutukseen.
Sellaiset n. 4h kun tekisi ylitöitä ja saisi tuntiansion suoraan lapaan ilman kuluja niin saisi lipun kustannettua. Sitten teet about saman tuntimäärän niin on matkat jo kasassa ja olisi se hyvä jotain pientä reissulla syödäkkin.
Kuinka monta tuntia siihen tarvitaan, oli nyt vain sellainen provosoimaton heitto.
Varmasti niitäkin on, joilla tämä ylipäätään on mahdollista ja arvottavat sen olevan vapaa-ajan myynnin arvoista.
Tokihan tässä olisi varmasti enemmän sakkia, jos sarja olisi nyt 2-1, mutta kyllä tässä Tappara epäonnistui hinnoittelussa ei kahta sanaa.
Ja viimeistään eilen olisi pitänyt reagoida ja alkaa myymään edullisempia lippuja tai paketoida perheille jne. Tuonut siinä esille sen, että Tappara tarvitsee kentällä nyt katsomon tuen.
Nythän toi ”kamppis” meni hienosti vähän kärjistäen: ”Osta ylihintainen lippu ja osta lisäksi fanituotteita illan pelissä”. Se, että ostat siinä 75€- 100€:n lipun ja kiitoksena voit ostaa 50€:n fanituotteen reilu kympin halvemmalla, ei oikein toimi. En oikein ymmärrä, jos kansa äänestää jaloillaan lipun hintaa vastaan niin kenen kuningasidea on tehdä kamppis sillä kulmalla, että ne ostaisi lisää.
Edit. Toki ongelmaahan ei ole, kun lähinnä kitisijät oli yksittäisiä nettikirjoittelijoita
Samaa ihmettelen. Sitten jotkut vierasreissut Kuopijoon tulee maksamaan saman verran, ilman 10 tuntia matkustamiseen.
En mä ainakaan tuota ihmettele.
Sarja heille 3-0 ja eivät halua Tapparan kassaan rahaa kantaa. Mikäli häviävät tänään niin perjantaina kotipelissään varmaan areena täysi.
Mielenkiintoista keskustelua kannattamisesta. Näkisin, että nyt ollaan asian ytimessä. Seuraa kannatetaan ja väriä tunnustetaan myötä ja vastoinkäymisissä, se on selvä. Ammatti- ja huippu-urheiluun siirryttäessä kannattaminen vähän muuttaa luonnettaan. Seura onkin nyt myös liikeyritys, joka myy viihdyttävää tuotetta, investoi siihen ja hinnoittelee tuotetta sen mukaan. Kysyntä ohjaa hinnoittelua ja tuotteen kehitystä. Eli tässä ollaan paitsi kannattajia myös asiakkaita, ostajia. Ostajan mahdollisuus vaikuttaa on yleensä juuri ostopäätöksessä. Eli kysytään, kannattaako maksaa rahaa ja kuinka paljon päästäkseen kannattamaan?
Nää hinnathan on vähä semmosia, että porukka katsoo mihin peliin menee, mikä sopii parhaiten, mutta näillä hinnoilla ei jokaiseen pysty menenään. Itsellä työt vie aina osan peleistä niin kausikortissa ei mitään järkeä. Niin hyvätuloinen en ole, että ostasin kausarin vaikka en pääsis peliin kuin silloin tällöin. Viime perjantaina kävin pojan kanssa katsomassa, kun töiden puolesta pääsi. Hinnat kyllä on poskettomat varsinkin tuonne ylös sivuille mihin ajateltiin mennä oli 74€. En ole valmis tämmöisiä maksamaan ja mentiinkin sitten päätyyn. Tappara on tuonut hienoja hetkiä, mutta se ei ole koko elämä. En nyt ihan huonoiten tienaavia ole, mutta näitä hintoja ei vaan kestä käydä katsoon kun silloin tällöin. Ikävästi tullut mieleen että Tappara tässä profiloitumassa porvariporukaksi hinnoittelullaan. Käyköön sitten ne joitten ei tarvi miettiä rahan puolesta. Harmi vaan että heitä ei taidakaan olla niin paljoa. Toki jos keskihinta on näin löydetty kohdilleen ja rahaa tulee tarpeeksi niin mikäs siinä sitten. Vois harkita vielä hakametsässä pelaamista niin jäis enemmän kassaan.
Toivottavasti siellä toimistolla on alkometri tai kulkevat edes julkisilla. Noh, ollaan ainakin otsikoissa tämä päivä ja eikös kaikki julkisuus ole hyvästä?
Kuten aikaisemmin totesin, niin tällaisia hintoja ei ollut edes edellisten vuosien finaalisarjoissa.
Nyt kun peli vielä näyttää molemmilla joukkueilla ihan tavalliselta runkosarjan läpsyttelyltä ja sarja on käytännössä ratkennut, niin eipä ihme jos ei kiinnostele. Ja vaikka kiinostelisi, niin suurimmalla osalla ei vaan fyrkat riitä jos yhtään isommalla perheellä pitäisi mennä paikalle.
No, ainakin löytyi kipuraja. Toivottavasti toimistolla käydään kunnon palautekeskustelu.