Liveseuranta: Eduskuntavaalit 2.4.2023

Vaalipäivän liveseuranta on muodostunut perinteeksi. On toiminut hyvin: porukka ei ole aloittanut mitään vänkäyssotia eikä levitellyt omiensa propagandaa tai levitellyt kuraa vastustajista. Sellaiset kuuluvat yhä edelleen politiikka-alueelle, jos sinnekään. Käyttäydytään erityisen ihmisiksi, kun julkisella puolella ollaan.

Äänestyspaikat aukeavat yhdeksältä ja uusien saapujien sisäänotto päättyy kahdeksalta. Vaalipäivänä täytyy äänestää omalla äänestyspaikalla, joka selviää kirjeestä, jonka olisi pitänyt saapua kotiin. Selviää myös palvelusta https://aanestyspaikat.fi/, kun syöttää kotiosoitteensa hakukenttään.

Ennakkoäänet tulevat julki kahdeksalta , MTV:n suuren ovensuukyselyn tulokset klo 20.25 ja perinteisemmät ennusteet perinteisesti kai joskus 21.15 aikoihin?

Pari galluppia.

Äänestysaktiivisuus
  • Ennakkoäänestin.
  • Äänestän tänään vaalipäivänä.
  • En äänestä.
  • En ole äänioikeutettu.

0 äänestäjää

Puoluevalinta
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Suomen Keskusta
  • Kansallinen Kokoomus
  • Suomen ruotsalainen kansanpuolue
  • Suomen Kristillisdemokraatit
  • Vihreä liitto
  • Vasemmistoliitto
  • Perussuomalaiset
  • Liberaalipuolue - Vapaus valita
  • Piraattipuolue
  • Eläinoikeuspuolue
  • Kansalaispuolue
  • Feministinen puolue
  • Kansalaisliitto
  • Korjausliike
  • Suomen Kansa Ensin
  • Seitsemän tähden liike
  • Liike Nyt
  • Avoin Puolue
  • Suomen Kommunistinen Puolue
  • Kristallipuolue
  • Valta kuuluu kansalle
  • Vapauden liitto
  • Sinimusta Liike
  • joku valitsijayhdistys
  • tyhjä tai muu mitätöitävä ääni

0 äänestäjää

5 tykkäystä

Yllättävän tiukka kisa käydään. Henkilökohtaisesti SDP:n loppukiriin en usko, mutta Persut saattavat pyyhältää ohi. No kattellaa kuka siellä voittaa, mutta ainakin on tiukkaa

2 tykkäystä

Alleviivaan vielä tätä, koska vaalikausi on ollut kiivas:

  • Juhlistetaan demokratiaa.
  • Seuraillaan päivän tapahtumia ja äänien laskentaa
  • Kunnioitetaan tulosta

Eli aiheena on nimenomaan vaalit, eikä poliittinen debatti puolueiden erilaisista linjausista. Ne käytiin jo.

19 tykkäystä

Tänään on kyllä omanlaista “pleijari kiimaa” kun äänestysaika loppuu. Oma päivä menee töiden merkeissä, joten ennakkoäänestin poikkeuksellisesti. Illalla sitten sopivasti kun äänetysaika loppuu pääsee töistä ja kotiin seuraamaan tuloksia. :sunglasses:

Heitetään veikkaus talteen, niin voi tulla ihmettelemään, kuinka pieleen meni.

  1. PerSut 19.9 %
  2. Kokoomus 19.7 %
  3. SDP 19.2 %
  4. Keskusta 10.9 %
  5. Vasemmistoliitto 9.0 %
  6. Vihreät 8.5 %
  7. KD 4.2 %
  8. RKP 4.1 %
  9. Liike Nyt 1.8 %
  10. Liberaalipuolue 1.6 %
  11. Muut 1.1 %
10 tykkäystä

Toi olisi kyllä melkoinen jytky, jos perussuomalaiset olisi suurin puolue. Ei mahdoton skenaario, mutta kyllä mä itse näen, että kokoomuksen jarruttamminen riittää vaalivoittoon. Jännittävä päivä kerta kaikkiaan!

7 tykkäystä

Persut jäi viime vaaleissa gallupeista jonkin verran. Saas nähdä kuinka käy tällä kertaa.

Lopputulema lienee kuitenkin sama, olivat he sitten suurin tai top3.

1 tykkäys

Yksi politiikassa jo aika pitkään mukana ollut kaveri ennusteli vähän kokoomuksen voittoa.

Itse veikkaan persujen vievän yli prosentin erolla kakkoseen. Eli siis melko selvästi. Kokoomuksen ja demareiden eron uskon olevan alle yhden prosentin. Kokoomus siis sijalla kaksi.

3 tykkäystä

Keskusta ratkaisee nämä vaalit - sillä jos rökäletappio tulee, sataa se suoraan Persujen laariin

Toinen kysymys - Lähtevätkö Perussuomalisten äänestäjät liikkeelle, yleensä tuppaavat vähän jäämään kotiin

Kolmas pointti - yleensä kun ennakkoäänestysprosentti on korkea, niin silloin Kokoomus on saanut hyvän äänipotin

5 tykkäystä

Ilmeisesti iso osa persujen kannattajista on niitä jotka eivät käy äänestämässä. Jos peilataan edellisiin vaaleihin.

Minä veikkaan, että Kokoomus on suurin puolue, ja Orpo voitta nippa nappa nämä eduskuntavaalit

3 tykkäystä

Ainakin kelit ovat ulkona äänestysintoa nostattava asia…ja voin kuvitella, että tiukat paikat on ehdokkailla.

4 tykkäystä

Tänään ekaa kertaa äänestämään. Enempää yksityiskohtiin menemättä, on henkilökohtaisesti päätös aika helppo. Käykäähän äänestämässä!

3 tykkäystä

Itsellä tämä päivä menee vaaleissa toimitsijana.

Paljastuksia ei ole luvassa ja olen virkavastuulla. On arvot kunnossa (Pennanen).

22 tykkäystä

Noin nyt on valitusoikeus ansaittu eli äänestetty :joy:

5 tykkäystä

Mullaki oli helppo päätös. Vaalipäivänä äänestämisessä on oma hohtonsa. Laittaa ehkä jopa ns. pikkusen parempaa päälle, kävellä kevätauringossa uurnille, laittaa ehkä joku lantti sinne keräykseen, mikä on äänestyspaikalla ja juoda ns. vaalikahvit vielä kotona. Mutta kaikesta huolimatta äänestin ennakkoon, kun se on niin helppoa.

3 tykkäystä

Kompataan!

Kaikki joukolla äänestämään sitä omaa ja sopivinta ehdokasta. Vain äänestämällä voit vaikuttaa

4 tykkäystä

Päivän ensimmäisenä äänestäjänä sain kunnian tarkistaa että vaaliuurna on tyhjä

14 tykkäystä

Kyllä vaalien voittaja on hyvin todennäköisesti Perussuomalaiset, jos äänestysprosentti on >74%. Jos <72%, Kookoomus on vahva suosikki. Välillä 72-74% voi tulos olla mikä vaan. Veikkaan itse, ettei Sdp tällä kertaa voita: kehonkieli-indeksi keskeisenä indikaattorina. Parantaa kuitenkin edellisestään. Kyllähän näissä vaaleissa on pudotuspelitunnelmaa mukana.

Saa nähdä millaisen mahdollisen vivahteen taktikointi tuo lopputulokseen.
Suosikin sijasta valitaan puolue, jonka uskotaan olevan paras estämään toisia puolueita pääsemästä valtaan.

Kuka tässä voisi olla häviäjä tai voittaja?

Edit.
Esimerkiksi, jos normaalisti äänestäisi Vihreitä, valitsisi esimerkiksi näissä vaaleissa Kokoomuksen, ettei Persut pääsisi suurimmaksi.

2 tykkäystä