Sellanen lisäaika sieltä sitten. ![]()
Ja ehti isännätkin ottamaan yhden punaisen. Ehkä vähän kevyt kyllä.
Ei ole muunväristä korttia.
Keltaiset on nössöille.
Punaisia kortteja tulee enemmän kuin maaleja. Nyt kortit 3-2 maalit.
Näyttäisi molemmilla puoliskoilla tulevan 3 minuuttia “ylimääräistä” saman pituisesta juomatauosta.
Että sellainen ensimmäinen peli. Ei nyt tuo Etelä-Afrikka vakuuttanut yhtään. Meksiko oli hyvä, paikkoja olisi tietysti ollut enemmänkin tehdä kuin vain tuo kaksi maalia.
Eikös tuota lisäaikaa jo edellisissä arvokisoissa tullut melkein joka pelissä jotain 7-10min.
Eikös viime kisoissa ollut myös juomatauot? Siellä jossain kamelien keskellä kun pelattiin.
Koskas tuo pitkään odotettu herkkupala Kanada-Bosnia Hertsegovinan alkaa?
Ennakkoon on odotettu melkoista tulitusta. On mahdollista että jompikumpi maalivahti saattaa tehdä jopa torjunnan?
Se on tosiaan vasta huomenna (tänään) klo. 22:00.
Etelä-Korea kaataa Tsekin 2-1. Nämä 3 pisteen voitot ovat arvokkaita alkusarjoissa.
Tasapelien mestari (Italia) ratkoo nyt ongelmiaan kotimaassa, joten toivottavasti näissä kisoissa catenaccio ja aluevartiointi eivät jyrää (jalkapallon träppejä).
Ketju avattiin automaattisesti 12 tunnin kuluttua.
Sirius soi eli kohta mennään. Kanada
vastaan Bosnia&Herzegovina
.
Toronto ja Kanada avaavat osuutensa. Ihan mielenkiintoinen ottelu edessä. Valitettavasti Dzekon kroppa ei salli enää täysiä minuutteja.
Oli tyylikäs avaus Michael Bubblen johdolla. Nyt avaus uudelleen jonkun viuluviikarin johdolla ja sitten tuttu Cänädän laulu.
Jännitystä laitettu ekalle puoliskolle ja toivotaan kakkosta ekalle nelivitoselle ![]()
Ei yhtään osaa odottaa mitä tästä kanukkien ja bosnian pelistä odottaisi. Toisaalta ihan hienoa nähdä tällaisiakin joukkueita, joita ei oikeastaan ikinä muuten tule nähtyä.
Kanada painaa päälle kun jääkiekossa ![]()
Kannattais muistaa että joka alussa hosuu se lopussa väsyy ![]()
Varsinkin kuningas jalkapallossa ![]()