Juniorimaalivahtipelin ihmeelliseen maailmaan voi tutustua tänään, huomenna ja sunnuntaina Ylöjärven jäähallilla. Pidämme siellä mokkeleiriä junnuille päiväsaikaan. Tervetuloa tutustumaan.
Tänään oli taas se päivä, jolloin sain olla tiimimme kanssa 35 maalivahdin kanssa jäällä. 8 tuntia jäätä on kyllä kova setti vetää. Sen vaan sanon, että oli mahtava päivä olla opettamassa junnuja sekä harraste-ja veteraanimokkeja tekemään uusia taikoja. Huomenna jatkuu junnujen kaa. Vanhukset pääsivät jo lepäämään.
Väärä laji, mutta maalivahdin hommia kuitenkin. Piti maskista korjauttaa ristikko ja vaati maalauksen. Bäckströmin innoittamana se sai oranssin värin
“Riku Helenius ryhtyi toimeen keväällä, kun kuntotesti meni huonosti.”
Pientä jutun tynkää NHL-joukkueiden maalivahtivalmentajista ja varattujen maalivahtien kehittämisestä.
http://pontti.fi/tuohimaa/maalivahtien-peluutustapoja
Frans tuohimaa avaa mietteitä peluutuksista.
Ajattelin vastata tähän topiikkiin. voisi mennä myös keksityn joukkueen peliesityksiin, mutta tässä on pohdittu maalivahtipelin tärkeyttä.
Täällä on paljon puhuttu maalivahtien käsien liikeradoista + muusta hömpästä, mutta itselläni takana 30 vuotta sarjoja (yleensä alimmalla mahdollisella tasolla) mutta kyllä se maalivahti on vaan pääsääntöisesti joukkueen tärkein pelaaja. Olen myös saanut nauttia myös paremmista kenttäpelaajista, jotka alemmilla tasoilla pystyvät kääntämään pelin kulun, mutta kyllä maalivahti se tärkein lenkki. Olen saanut nauttia hyvistä ja ei niin hyvistä maalivahdeistä.
Kyllä nykytilanne omaan silmään vaikuttaa siltä että, Tapparassa (nimi keksitty), että maalivahti ei ole riittävällä tasolla. Se, että joudut puolustamaan “ylimääräistä”, on pois hyökkäystehoista. Ja kyllä se selkäranka napsuu yllättävän helposti joissain tilanteissa, kun punalamppu palaa “taas” omassa päässä. Heljanko (nimi keksitty) ei vaan pysty voittamaan tällä hetkellä. En tiedä, onko joukkueen DNA:ssa, että pari “pahaa” tilannetta voi antaa maalivahdille, se hoitaa ne vai missä vika, mutta tällä hetkellä molarille ei voi antaa yhtään huonoa tilannetta kaikki menee. Ja nyt sitten kaikki tiikeriloikan nähneet tulevat puolustamaan, että torjuhan se sen yhdenkin. Se ei vaan riitä. Puolustuksen ja joukkueen pitää pystyä luottamaan maalivahtiinsa, että yhtään helppoa ei mene. Yksi / peli annetaan anteeksi, mutta kaikki sen jälkeen ei, kyllä kenttäpelaajatkin tietävät, mitkä olisi pitänyt ottaa ja mitkä ei ilman videosulkeisia. Tässä nyt seurannut muutaman ohhoh maalin, jota on yritetty valkopestä kaikenlaisin verukkein, mutta väittäisin, että porukasta Metsola, Karhunen, Rakoviina, olisi ottanut edes muutaman kiinni.
Kyllähän se totta on että menestyvän joukkueen maalivahti ottaa joka pelissä 1-3 gamesaveriä millä pitää oman joukkueensa pelissä mukana.
Täytyy ihan piruuttaa kysyä kuinka moni palstalla on oikeesti kokeillu maalissa oloa tai ees pukenu kamppeita päälle? Ei siis mitenkään ■■■■■■■■■■■■■■■ Ite pelasin aktiiviurallani noin 11 vuotta. 3 vuotta pelasin 2 divaria ns. Äijienpuolella. Paskalla tasolla siis, mutta kyllä maalivahtipeli siinä kutenjoten kerkes juurtumaan selkäytimeen. Se on loppuviimen helppo aina kaataa paska molarin piikkiin, itekkin harrastan tätä, mutta osaan omassa päässäni ajatella “että tuo ois pitänyt ottaa”
Täysissä varusteissa on tullut oltua höntsäjäillä maalissa nyt kahden vuoden ajan. Eli hyvin vähän. Oma kokema on se, että ymmärsin mv-pelistä hyvin vähän, mutta enemmän - ennen kuin itse sinne menin. Sen jälkeen, kun itse on käynyt maalissa niin tuntuu, että ymmärrän aina vaan vähemmän.
Itse pidän siitä hommasta - mun mielestä se on kivaa. Toki hyvää se ei minusta tee eli sinuun verrattuna ei oo yhtään mitään kokemusta. Maalivahdin virheet (kuten sanoit) on hyvin helppo huomata ja sen takia paljon *askaa tippuu maalivahdille aina. Kenttäpelaajien virheet vaatii harjaantuneempaa silmää, kun veskari saattaa useamman sellaisen pelissä paikata.
Ehkä eniten oppia tuosta omasta höntsäilystä on tullut siinä suhteessa, että on ymmärtänyt, kuinka vaarallinen on huono veto rystyltä. Ei sitä osaa arvioida yhtään, meneekö takakulmaan vai lähteekö taivaan tuuliin vai meneekö syötöksi takatolpalle. Toinen asia, mikä on kanssa ollut hauska huomata : vaarallisimpia ovat hyvinkin huonot vedot
Tuossa vetojen laatu asiassa oot kyllä asian ytimessä Eikä ne ohjatutkaan maalin edestä mitään herkkua ole.
Meikäläisen pihahöntsytasolla onneksi aika harvoin tulee sellaista tilannetta eteen, että joku onnistuisi ohjaamaan Tästä ei oo kokemusta.
Onnekas sinä. Ei siihen oikeesti kerkee mitenkään reagoimaan, jos joku saa mailan väliin ihan maalin edessä. Toki sijoittumalla just oikein.
1993-2004 tuli pelailtua maalissa, eli kaikki junnuvaiheet läpi. Sen jälkeen vielä jokunen vuosi mv-koutsina ennen vaihtoa joukkuevalmennukseen.
No kerros nyt @_Linden_16 - nyt kun olet ihan joukkuevalmennuksessa mukana - että vieläkö katselet asioita sieltä maalivahdin näkökulmasta vai onko tullut muita näkökulmia tilalle?
No en tiä onko oikea ketju, mutta on varmasti vähän erilainen katsantokanta pelaamiseen kun jos ois kenttäpelaajataustainen.
Kyllä mä ehkä ihan kp-taustalta olevaa valmentajaa enemmän huomioin maalivahteja myös ihan harjoitusten suunnittelusta lähtien.
Mutta kyllä mä oon aikalailla pihalla nykyään mv-valmennuksen hienouksista.
Kenttäpelaajia valmentaessa on mulle taas tärkeää, että on valmennus “tiimissä” vahvaa pelaajataustaa. Jotta voivat kädestä pitäen käydä pelaajien näkökulmasta tiettyjä juttuja läpi.
Itse hyödynnän taas mv taustaa siinä, että esim puolustajille pystyy vähä tuomaan sitä mikä mv:n silmin on tärkeää ja myös koko viisikolle.
Sitä kommunikaatiota jne. Ja hyökkäjille vähän antaa taas tipsiä mikä mv:n silmin on v-mäistä esim maalintekoa ajatellen.
Ei täällä montaa hanskaa heiluttavaa ollu palstalla. Tai varmasti niitä löytyy, mùttei kiekon parista
Kyllä niitä muutama kuitenkin on.
Eikös jäsen @LeGoaP:lla ole maalivahtitaustaa?
Mutta niinhän se on että 2 torjuu, n. 40 pelaa kentällä, 5500 istuu katsomossa ja muut eivät pääse edes sinne asti.
Kyllä hänellä on.