Maalivahtipelin ihmeellinen maailma

Tänään oli se päivä, jolloin tuo hieno hetki taas oli käsillä. Virroilla oltiin ja tuo 40 eritasoista harraste-ja kilpamokkea meillä käsittelyssä. Tiimini sai vahvistukseksi Sportin liigajoukkueen mokkevalkun, jota pidän tällä hetkellä parhaana mokkevalkkuna, joka toimii Suomessa, Hän olikin hieno lisä klinikkapäivälle. Kiva oli hänen kanssaan pitkästä aikaan taas työskennellä.

Aivan mahtava päivä, niin nöyrää maalivahtia ja tuvan täydeltä. Oli kiva olla “oman perheen” joukossa koko päivä. Mukana nyös 4 kpl vastakkaisen sukupuolen edustajaa ja valkkujoukossa myös yksi oheisten vetäjänä kaverinani. On tuo kyllä ihmeellinen joukko, tuo maalivahtien perhe.

E: Pakko oli laittaa kuvat vielä 2 ryhmästä, jotka vedettiin tiimin kanssa. Yhteensä 8 tuntia jäälläoloa valmentajille.

14 tykkäystä

Tästä asiasta on varmasti kaikki vähääkään kiekkoa pelanneet samaa mieltä. :wink:

8 tykkäystä

En tiedä, ollaanko täällä paremmin asian ytimessä, mutta tuolla mennään ainakin kohta offtopiciin.

Itse olen kuullut tällaista tarinaa, että hidas veto patjan sivuun pienestä kulmasta on todella veemäinen maalivahdeille. Itse olen sen verran ollut jäällä talvisin maalivahtina, että itsellä on ainakin löytynyt heikkouksia ihan riittävästi :smiley:

Edit:
maalivahtipeli on muutenkin todella teknistä tänä päivänä ja yksi iso asia edelleen on se, että pienellä veskarilla on vähän eri ongelmat kuin isolla. Siinä, missä isot veskarit ottavat ihan sijoittumalla tietyt kulmat pois niin pienempien veskarien on pakko haastaa enemmän maaliltaan ulos. Jos yleisesti ajatellaan maalivahteja niin kyllä noilla pienikokoisilla on varmasti aika lailla samanlaisia haasteita kaikilla. Sitten tietysti erikseen tulee vielä se kehonhallinta ja liikkuvuus, jotka Heljangolla on esim. huippuluokkaa ja näkee aivan kaikesta, että oikeasti on.

Vertailuksi voi napata vaikka HPK:sta semmosen veskarin kuin Antti Karjalainen, jolla on isoja ongelmia pitää asentoa sivuttaisliikkeessä ja torjunta hajoaa liikaa.

1 tykkäys

Sopiva poikittaisliike ja veto kilvelle siihen patjan yläpuolelle on erittäin veemäinen, eikä se esim. rankkarissakaan helppo ole. Kokemusta valitettavasti on :grin:

2 tykkäystä

Kysymys kaikille maalilla pelanneille.
Jos pelissä menee esim. kolme helpohkoa selän taakse niin vieläkö löytyy itseluottamusta ja voimaa kerätä itsensä peliin?
Tiedän että tämä on varmasti yksilöllistä mutta joku kultainen keskitie olisi kiva tietää.
Mun pointti on että jos Chrisulle menee esim. se kolme, niin pitäisikö silloin viimeistään penkin takana reagoida jotenkin?

Tämä ei ole epäluottamuslause mihinkään suuntaan vaan vain omaa pohdintaa.

Odotan oikeilta maalivahdeilla kontribuutiota tähän, mutta uskoakseni tuo on aika henkilökohtaista. Kyllähän noi maalivahdit aika usein kohtalaisen viileitä kavereita on. Se, miten paljon jonkun helpon sujahtaminen menee ns. tunteisiin taitaa riippua enemmän maalivahdin luonteesta muuten. Metsola ei paljoa välittänyt syntyneistä maaleista - ei muistaakseni juuri koskaan hakannut mailaa tai muutoin tunteillut. Otti huikan vettä ja siivosi kiekon maalista pois itse tai ojensi tuomarille.

Heljanko taas on paljon tunteikkaampi tapaus. Hakkaa usein turhautuneesti mailaansa, jos menee helppo tai selkeästi sadattelee. En tiedä, onko kummassakaan mitään väärää sinänsä. Luonteen kysymykset ovat aina vaikeita, kun väärä toiselle voi olla toiselle oikea.

3 tykkäystä

Laitan tähän nyt oman kokemuksen ja tiedon mitä minulla on:

Se roikkuu ja riippuu monista asioista ja on hyvin yksilöllistä ja tilannekohtaista. Joku voi yhtenä päivänä sisuuntua kolmesta helposta, ja toisena päivänä tämä sama hlö ei sisuunnu näistä kolmesta helposta. Sitten on tyyppejä joka murenee täysin aina, ja sitten on tyyppejä jotka ei murene ikinä.

Ihan nyt näin nopeasti ulkomuistista muistan Markus Kettererin* aikoinaan todenneen ääneen sen minkä itse varsinkin nuorempana välillä koin. Lämmittelyssä on usein tietty tuntuma miten kiekko tarttuu kyseisenä päivänä, ja usein se tuntuma ja kiekon tarttuminen sitten alkulämmittelyn jälkeen jatkui peliin. Mutta kuten Kettererkin totesi kerran joskus 20-25v sitten hänen osaltaan plörinäksi menneen pelin jälkeen, että hänellä oli alkulämmittelyssä sekä pelin alussa hyvä fiilis ja ote, mutta mikään ei sitten vain heti pelin alusta alkaen tarttunut ja hänet otettiin vaihtoon.

Ja sitten kääntäen edellinen esimerkki joskus lämmittelyssä on heikko fiilis eikä kiekko tartu, mutta sitten itse pelissä alkaakin tarttua.

Huom! Alkulämmittelyistä tai harjoituksista ei kannata sitten katsojan vetää mitään johtopäätöksiä, tämä on ainoastaan lähes maalivahdin itsensä tiedossa miten menee. On maalivahteja jotka eivät esim. kuormituksesta riippuen esim. lämmittelyissä ja joissakin harjoituksissa edes yritä torjua kuin tiettyyn kohtaan maalia tulevat laukaukset jos niitäkään.

Ja sitten on niitä päiviä, että tarttuu ihan mikä vaan ja ihan miten vaan. Urpo Ylönen* totesi kerran, että esim. Suomen eka voitto Tsekkoslovakiasta vuonna 1967, se oli sellainen pelipäivä häneltä, että kiekko vain tarttui. Vaikka hän olisi heittänyt silmät kiinni hanskan jäälle, niin kiekko olisi jäänyt siihen. Tällainen on lukemattomien ja lähes kaikkien vähänkin enemmän pelanneiden maalivahtien kokema pelipäivä. Se on ihan uskomaton. Ja sitten se seuraavassa pelissä ei välttämättä todellakaan ole.

Sitten on sellainen juttu, että jonain päivänä samat kiekot vain tarttuvat jotenkin mystisesti ja toisena päivänä samat kiekot eivät vain mystisesti tartu, vaikka ei olisikaan tätä edellä mainittua uskomatonta päivää. Tämän muistan esim. Mika Norosen* todenneen Urheiluruudussa tms. silloin kanssa joskus 20v sitten, kun nuorena hän Tapparassa aloitti uraansa, ja taisi pelata huippupelin HIFK:ta vastaan ja Tapparahan oli tuolloin ns. alakerran seuroja Liigassa, joten Tapparan voitto HIFK:ta vastaan oli lähes sensaatio. Noronen totesi jotenkin ehkä tähän tyyliin, että “Tänään oli sellainen päivä, että ne kiekot jäi kiinni torjuntatilanteissa, jonain toisena päivänä ne olisi voinu mennä”.

Joskus sitten puolustuspeli on niin sekaisin ja luokatonta, aneemista ja heikkoa että maalivahdista riippumatta maaleja menee. Silloin taas maalivahti ei välttämättä itse halua jatkaa enää tuossa pelissä maalissa, koska se alkaa syödä itseluottamusta ja saattaa sekoittaa peliä, kun asioita tekee oikein, mutta muista ei ole apua. Tällöin maalivahti saattaa itse haluta pois, tai valmennus haluaa yrittää herättää joukkuetta vaihtamalla maalivahdin (vaikka maalivahdissa itsessään ei sinänsä syytä ole).

Ja sitten on myös se, että maalivahti itse tuntee, että nyt ei vaan kulje ja itseluottamuksen ja kaiken kannalta on vaan parempi jättää peli kesken. Mutta onhan niinkin käynyt esim. Pasi Nurmiselle*, että hän halusi vaihtoon, mutta parivaljakko Westerlund-Summanen tylysti osoitti Nurmiselle, että hän luistelee vain takaisin maalille. Nurminen yritti purnata, mutta hänet vain pakotettiin jatkamaan maalilla.

Ja vielä on se, että jos valmennus vaihtaa maalivahdin, niin se on välillä/ usein aika suuri juttu monin tavoin. Toki nykypäivänä ehkä hiukan lievempi kuin aiemmin.

Nykypäivänä maalivahdit ovat jo urheilijoita, mutta ihan oikeasti tiedän muutamia fyysisesti aika kammottavan huonokuntoisia maalivahteja jopa tämän vuosituhannen alusta, jotka ovat pelanneet lähes huipulla ihan kammottavan huonokuntoisina. Näissä jutuissa on tietty ollut myös kyse siitä, että tyypin fysiikka ei vain ole riittänyt ja peli ei ole siksi kulkenut. Sitten taas parin päivän palauttelun jälkeen fysiikka on riittänyt huippupeliin. Tätä en nyt enää usko nykyisin olevan mahdollista, vaikka vielä noin kymmenen vuotta sitten oli todellakin mahdollista…

Kuten tämän topikin otsikko kertoo, niin maalivahtipelin maailma on ihmeellinen. En tiedä auttoiko tämä yhtään “kultaisen keskitien” löytämisessä :wink:.

Itsellä toki nyt jo yli viiden vuoden tauko kaukalohommista ja tiiviistä yhteydestä maalivahtipelin ytimeen. Voihan olla, että nykyään on maalivahdin vaihtamisessa joku muu trendi, joka ei ole enää mun tietoon kantautunut runsaassa viidessä vuodessa. Varmaan tähän tulee muiltakin mv-pelin tuntijoilta kommenttia.

*= Nämä mun esimerkit on kaukaa parinkymmenen vuoden päästä. Mutta nämä esimerkit ovat jääneet parhaiten mieleen, koska silloin se oma kokemus asioista on vahvistunut, kun joku muu on kuvannut saman asian. Toki näitä vahvistuksia on tullut jälkeen päin monta kertaa ja useasti joidenkin muiden toteamana ja sanomana, mutta parhaiten siis muistaa sen ekan kerran jolloin asia vahvistui.

20 tykkäystä

Itselle on jäänyt ainakin yksi peli mieleen. Pelattiin 2-divaria ja vastassa ylivoimainen sarjakärki. Eka erä vielä hienosti kotona 2-2… sitten toisen erän ekalla kympillä kaveri karkas 6-2 johtoon… vitutti aivan kympillä! Huidoin valkulle, että vaihto perkele ja luistelin keskialueelle. Ja mitä valkku huitoo kiivaana, että takasin sinne. Kyllä otti pannuun! Hävittiin peli 9-3. Myöhemmin valkku pahoitteli ja sanoi, että ei voinut vaihtaa, koska muuten 20 maalia ois ollut paperia :joy: (Meillä oli nuori junnu silloin toisena)

6 tykkäystä

Päinvastainen tarina.

Olin 14 v ja harjoittelin junnujen kanssa.
Edustusjoukkueen kakkosveska sairastui ja minua pyydettiin varaveskaksi reissuun.
Peli oli kotijoukkueelle 10-0 toisen erän jälkeen.
No, mitään ei ollu menetettävissä. Sama vaikka hävitään 20-0, minua ei kylmänny juurikaan, kun pyydettiin maalille.

Voitettiin viimeinen erä 1-0,
Arvatkas kuka oli 14 vuotiaana joukkueen ykkösmokke?

Toinen juttu: Tämän jälkeen ei enää hävitty tälle vastustajalle😁

10 tykkäystä

Juuse Saros näyttää vähän maalivahtien teränkäytön mallia:

13 tykkäystä

Meinasi tämän päivän otteluketjussa keskustelu eksyä sivuraiteille, mutta kun raiteet olivat aika kiintoisat, niin jatkanpa täällä ainakin linkin verran. Eli tuossa nyt yksi artikkeli peräkkäisinä päivinä olevien pelien vaikutuksesta torjuntaprosenttiin. Ei ehkä kattavin data (NHL kausi 2013), mutta ei myöskään missään nimessä liian niukka otanta. Päätin pistää tähän ketjuun Tapparan maalivhatipeluutus -ketjun sijasta, koska tarkoituksena ei ole vängätä siitä onko maalivahti x parempi kuin y, vaan puhtaasti yleisellä tasolla tarkastalle tuota lepopäivän/lepoäivien vaikutusta.

2 tykkäystä

Ilmeisesti Kiillon Kilpiliimaa™ on Gartegilla tavallista enemmän :thinking:

51.58: Kilpikäsi Garteigilla näyttää ainakin toimivan. On ottanut sillä useamman näppärän kopin.

https://www.aamulehti.fi/a/cf53a298-e044-41c6-a2ea-d5af722bbe66

1 tykkäys

Eilinen Saipan maali ois jäänyt olkapäähän, jos pelattais “vanhanliitontyylillä” eli pystyssä :+1:Nykyäänhän toki tuo butterfly eli perhostyyli on lähes pakollista ja sitä opetetaan joka molarille jo junnuna. En oo mikään maalivahtivalmentaja, mutta tässä asiassa vois tehdä kompromisseja. Garteig pudottaa polvilleen juuri sopivasti, kun veto lähtee, hieman vastaan ja pystyssä, niin kuti ois jääny kiinni. No toki pitää aina kaikki syötön mahdollisuudet huomioida, mutta minusta nyky Molari pelaa liikaakin jään kautta.

Niinpä, sama pätee Heljankoonkin. Leppäsantti olis pitäny eilenki nollat.

Ajan takaa sitä, että kohtuus kaikessa. Ei aina tarvis vetää sitä ns.perhosta.

No niinpä, sarkasmia mulla tossa Leppäsantissa.

1 tykkäys

Vielä Antista.
Kausina 19641978 Leppänen torjui Tapparan jokaisessa pelissä.
Lähde: Wikipedia

3 tykkäystä

No nyt on kakkosmolaria kyykytetty.

Jossakin HPK:n maalivahtivalmentajan haastattelussa käytiin tuota läpi, että HPK:ssa erityisesti Larmin kanssa keskityttiin paljon siihen, missä kohtaa tiputetaan polvilleen ja kuinka kauan pysytään terillä.

Perhoseen tiputtamisella maalivahtivalmentaja kuvaili silleen, että siinä kohtaa maalivahti on jo myynyt “itsensä halvalla” eli luovut liikkumisesta ja otat vaan kulman pois. Silloin täytyy olla varma siitä, että on paikka, josta lähtee veto. Eli mahdollisimman kauan pitää pysyä terillä, jotta ei myy itseään liian aikaisin.

1 tykkäys

Jotenkin osui silmään, että Holtby pelaa aika pystyssä, paljon seisaaltaan. Vai kuvittelenko vaan? Muutaman kovan torjunnan otti tuon ansiosta. Vai ottiko? Varmaan joku muukin pelaa, en ole kiinnittänyt huomiota kovin usein maalivahteihin.

Sitten taas Markström tässä on jatkuvasti jäissä?