Matti Järvinen


(Kolonia) #267

Näytti joka tapauksessa ainakin siltä, että nyt tehtiin jonkunlaisesta paikasta ihan selkeä ja huomattava maali. Eikä tosiaan ollut kaukana toinenkaan.

Matkat ovat kesken, mutta kannattajienkin paljon tarkkaama ketju nro ykkösen sentteri taitaa vähitellen pelata uransa parasta playoff-kiekkoa. Hienoa seurattavaa pitkän kauden kevätpuolilla.


#268

Kevään suhteen olet osunut aika monenkin asian suhteen naulan kantaan. :slight_smile: M. Järvinen ei ole edes ainoa laatuaan.


Palautetta kanssakeskustelijoille
#269

Kyllä. Hyvä ja ajankohtainen huomio. Täytyy myöntää, että vaikka en kovasti ole negaa Tapparasta talven mittaan kirjoittanutkaan, niin välillä se treenijumista puhuminen ja uskon luominen kevääseen pisti suorastaan vi…taan. Ei Oijennus ainoa ollut joka näki ja tiesi asioiden oikean laidan, mutta pieneen vähemmistöön kuului.


#270

Jännä pelaaja. Ulkoisesti edelleen saman näköistä kuin koko kauden ajan, mutta nyt on alkanut tapahtua enemmän asioita. Edellen näyttää verkkaiselta ja ties miltä, mutta samalla myös ykkössentteriltä. Oikeita juttuja tapahtuu ja tulosta tulee.

Käsi ylös virheen merkiksi. En nyt ole mielestäni ollut se pahin kitisijä, mutta silti luulin että tämä kevät tulisi liian äkkiä vastaan ja Massi olisi ykkössenan arvoinen vasta ensi kaudella. Ja paskat.

On muutenkin huomioitavaa, että tälle kaudelle hankitut hyökkääjät ovat järjestäen parantaneet loppukautta kohti. Lupaa hyvä seuraavallekin sesongille, kun Ojamäet, Massit ja Zabot nostavat tasoaan tasaisen tappavasti.


(lars) #271

Kovaa suorittamista tänäänkin ja erityisesti voittomaalin esityö keskialueelta alivoimaisena hyökkäysalueelle aivan päällikkötason taidetta. Luonnollisesti myös 1-1 maalia värkkäämässä vaikka ilman kakkossyöttöä jäikin.

Kun itseluottamus on saatu kuntoon niin pelikin kulkee. Ensi kauden selkeä ykkössentteri ja hyvä niin.


#272

Ens kaudella kestävätkin sitten paremmin ReeniJumi reisiä talvella. Eka kaus menköön kulttuurishokin piikkiin.


(「LIVE IS LIFE」) #273

Kukas se kertoikaan alkusyksystä, että uudet miehet on olleet treenaamisesta ihmeissään ja lupaili pitkänpuoleista jumia? Massilla alkoi playoffien alusta aukeamaan ja tulos näkyy taululla, mutta minusta siellä on edelleen parilla kaverilla vähän jumisennäköistä. Ja yhdellä vanhallakin.


#274

Piti oikein haulla tarkistaa - ei yhtään kritisoivaa viestiä meikäläiseltä tässä ketjussa. Olihan niitä hyviä elementtejä nähtävissä pitkin talvea, mutta piti vähän tarkempaan katsoa. Matti ei ollut huono, oli ainoastaan vaisu.

Liike on edelleen yksivaihteista ja verkkaista, mutta nyt mennään kropalla nurkkiin ja kädet toimivat. Ottamassa sitä hakemaansa steppiä urallaan. Se on kuitenkin vähän eri juttu olla 1. sentteri välierissä, kuin SaiPassa (mitenkään Sputnikia dissaamatta).


#275

Kuka sitä ny syksyllä hosuu, jos keväällä osuu. Ollut kovempi kuin yö putkassa. Todella kiva nähdä ensi kausi.


#276

Tulee vähän mieleen Jarkko Malinen. Puhkee kukkaan vasta loppukaudesta ja on ykkössentterin näköinen pelaaja kaikilla osa-alueilla. Onneks Masa ei oo vielä tehnyt sopparia Kouvolaan.


#277

(Kolonia) #278

Ei saa juosta sisällä:

Pientä surkuhupaa oli jo Tappara-hyökkääjä Matti Järvisen alkuillassa. Valpas järjestysmies kielsi Järvistä juoksemasta hallin käytävillä ennen ottelua. Verryttely kuitenkin hoitui tilanneymmärryksen lisääntyessä.
http://www.iltalehti.fi/smliiga/201804172200885155_sm.shtml

Tuohan selittää sen, miksi jotkut olivat näkevinään, että avausfinaali ei olisi ollut vielä ihan irtonaisinta Lontoon Mattiakaan. Vähitellen vertymässä - naama tutummaksi Oulussakin!?


#279

Eipäs nyt intoilla. Olisi kiva nähdä ensi kaudessa enemmän toivoa ja posia kuin viime kaudessa. Ei M. Järvinen tai T. Zaborsky ole ollenkaan ekat pelaajat, joilla on vaikeaa ekalla kaudella Tapparassa.

Uskon edelleen vankasti, että Tapparan treenikulttuuri ja tekemiskulttuuri ovat erilaisia ja pelaajilla kestää päästä siihen mukaan. Jos noin heikoilla esityksillä pystyttiin taas kerran raahastumaan hopealle niin joku voisi kysyä, että onko kesällä oikeasti perusteltua edes miettiä kenenkään potkuja?

M. Järvisellä on ihan valtava potentiaali ja kevättä kohti hän sai siitä jo paljon käyttöönsä. Uskon, että ensi kaudella siitä saadaan vielä enemmän irti. Zaborskyllä aivan sama juttu. Rautakorvella on muutenkin ollut malttia ja tuskinpa hän on ketään ulostamassa jengistä, jos kerran Zaborskylläkin oli riittävästi annettavaa viime kaudella.


(Kolonia) #280

Paljon voi riippua myös Liigan tuomarilinjauksista; miten aggressiivista kontaktipeliä tulevassa runkosarjassa sallitaan esim. aloituksissa tai muutenkin, pelaajien kehittämiseksi. Myös toisen sentterilupauksen eli Rauhalan seuraavan stepin osalta pidän tätä melko ratkaisevana tekijänä.

Miksei Järvinen voisi jatkaa eteenpäin suunnilleen siitä, mihin keväällä jäi? Varmaan joukkueen kokonaispaketti myös vaikuttaa paljon edesottamuksiin. Kokoonpanossahan sentterien osalta tilanne on paperilla aika lailla sama kuin viime kauteen lähdettäessä, paitsi Kärjen “korvaa” Malinen…


#281

Uskon että mikäli Massi ei paranna niin vaihtaa maisemaa ennen joulua.


Matti Järvinen
(Henry Viktor) #282

Mistähän lähtöpisteestä Lontoon Matin pitäisi parantaa? Muutamista syksyisen runkosarjan ohipeleistä vai upeasti pelatuista kevätpeleistä?

Toinen vuosi Tapparassa sujuu häneltä kokonaisuutena katsoen varmasti viimevuotista paremmin - uskon ja ennustan…

Kevät-Massi oli aivan eri mies kuin viime syksyn hieman eksyksissä ollut tulokas-Matti. Tähän tietenkin vaikutti myös koko joukkueen ja pelitavan kypsyminen kohti pleijareita.

Edit: Pitäisköhän tää siirtää Massin ketjuun? Luulin, että siellä olin, mutta olikin Malisessa :wink: .


(Team Kameleontti) #283

Massi pelasi keväällä hyvin, mutten silti käyttäisi adjektiivia “upea(sti)”. Toivottavasti ensi kaudella kevään taso on enemmänkin sääntö kuin poikkeus - ja kauden loppua kohti taas nousujohteisesti. Eli mallia Ykkössentteri.


(Henry Viktor) #284

NO joo. Eksyin hieman ylisanomiseen, vaikka juuri kritisoin äsken niiden käyttöä S. Ahon kohdalla, vaikka hän jos kukaan superlatiivit ansaitsee eikä toivottavasti liukene sokerin tavoin kesken turnausta. Tietää taitonsa ja osaa valuttaa ylisanat kuin hanhi veden selästään - jos tämmöinen wanhahtawa metafora sallitaan :wink: .


#285

Lontoon Matti menny naimisiin. Onnea!


#286

Lupaa hyvää tulevalle kaudelle. Ha ha haaa.