Matti Järvinen

Vielä kun mies oppisi laittamaan kiekon edes jonkinmoisella prosentilla maalipuiden väliin ja verkkoon asti kun niitä legendaarisia ”tuhannen taalan” paikkoja tulee lähes liukuhihnalta juuri hänelle. Kertoojan sekin tottakai jotain että paikkoja siunaantuu niin paljon mutta iskeekö sitten ramppikuume vai mikä kun The hetki tulee…

Räjähtävyyttä ihan kaikkeen tekemiseen kaipaan vielä noin 100% enemmän kuin nyt. Rakettia kaverista nyt ei saa mutta kaikki kamppailutekeminen on hieman sellaista ”Makkosmaista” liikaa.
voi toki olla että silmä tottui Lajusen näyttöihin liiaksi…

Toivottavasti parantaa vieläkin niin ansaitsee ykkössentterin paikan myös Suomen parhaassa joukkueessa tämän kauden osalta…

1 tykkäys

Pleijaristarttihan oli (ja on ollut ) erinomainen. Sitten vaan enempi lisää samaa.

Massilla taisi käydä tuuri ylipäätään, että on tällä hetkellä isolla vastuulla pelaamassa. Muistelisin, että vihdoin se vaihdettiin Jasuun kakkoskenttään ja ei tainnut siellä kauaa pelata kun kesken pelin Jasu otti paikkansa takaisin. Kun Jasu loukkaantui niin Massi sai uuden mahdollisuuden ja rauhassa käytti tilanteen hyväksi.

Hyvä homma Tapparalla kuin Massillekkin.

1 tykkäys

Tänään oli hauskaa katsella kun Massi paahtoi tuttuun tyylinsä toisena hyökkääjänä alueelle, mutta ehti päätykiekkoon parikin kertaa ennen KalPan pakkeja voittamaan kiekon. Oma tahti voi riittää kun vastustaja alkaa hyytymään…
Erikoismaininta vielä tänään helvetin hyvästä preesensistä hyökkäysalueella. Massi alkaa oleen todella hyvään aikaan jääkiekon ytimessä. Vielä kun painaa kovemmalla prosentilla paikoista sisään.

3 tykkäystä

Ollut parhaita, paljon tekee asioita oikein. Myös se, että pääsee pelissä joka kolmannessa vaihdossa todella hyvään tekopaikkaan, kertoo jostain. Nyt vaan isommalla prosentilla sisään niin upeeta.

5 tykkäystä

Tänään negatiivistä palautetta tarvii antaa aloituksista. 20 aloitusta joita napsi 35% tahdilla.

Posina taas toi kiekon monta kertaa hyvin omista ylös senasyötön jälkeen, lisäksi suojasi kiekkoa tänään erinomaisesti ja ajeli ainakin kerran Kalliosta mehuja pois oikein kunnolla. Ihan ykkössentterin hommia.

5 tykkäystä

Plus oman alueen peliä täytyy arvostaa, älykkäitä ja tärkeitä katkoja joka pelissä.

4 tykkäystä

Minusta tämä oli Massilta ihan parhaiden Tappara-matsien joukossa. Ei siitä tuon kummoisempaa kiekollista virtuoosia saa, mutta pystyy tällaisina hyvinä iltoina olemaan av-vastuuta vaille stuntti-Lajunen.

7 tykkäystä

Juu siis, helvetin hyvä ja varma suoritus Massilta. Ainoa nega oli aloitukset, pari kertaa hävis pahasti Kurulle hyökkäyspään aloituksen, toisinaan sitten taas otti 10-0 aloituksia.

2 tykkäystä

Olikohan se jatkoerää, kun Tapparalla oli pitkä paine ja Järvinen pelasi maailmanluokka-vaihdon. Voitti pari-kolme kertaa kiekon, käytti kroppaa, syötti taitavasti omille.

5 tykkäystä

Haluasin nähdä Ruudussa insertin kevään Pellaajan ja Kevään - pelaajan sijaan ihan oikeasta kevään pelaajasta.

4 tykkäystä

Minä tuonne otteluseurantaan jo kirjoitin. Tässä on pelaaja, jota olen puolustanut syksyn ja talven heikoilla hetkillä tällä palstalla. Nähnyt valoa keväässä.

Ehkä joku muukin…

24 tykkäystä

Olen itse syyllistynyt pitämään Massia hieman huti hankintana, kun ei aiemmin mielestäni ole päässyt pelikavereidensa tasolle pelissä vaan ollut selkeästi se ns. heikoin lenkki. Mutta nyt nostan käden pystyyn virheen merkiksi ja odotan innolla, mitä hänestä vielä kehittyykään.

1 tykkäys

Katsokaa Kuuselan takakarvaus. Ei ihme, että ukko keräsi 0+3 tänään. Katsokaa Massin miina, ja katsokaa minne Eronen lähtee. Eronen lähtee sinne.
Kirsikkana kakun päälle Peruspelle Pikkarainen kerkeää maalin eteen uimaan rintaa kun Massi laittaa kiekon sisään:

30 tykkäystä
1 tykkäys

Oli kyllä hieno maali Massilta tänään. Toiseenkin oli taas paikkaa. Kyllähän sekin paljon kertoo, että paikkoja tulee…hienosti vetää tällä hetkellä :+1:

14 tykkäystä

Ja koitti kovalla itseluottamuksella siinä lähes barkovilaista viimeistelyä. Ei vaan noussut patjan yli.

2 tykkäystä

Siitä läpiajosta jäi vähä harmittaan Tepsin äijän huitominen Massin yläkäteen. Olis voinu käydä huonosti, eikä edes jäähyä tullu. Hetken Massi ravisteli kättä tilanteen jälkeen, mutta onneks selvis säikähdyksellä. Näkikö muut sitä vai näinkö omiani? Ei Ritarikaan noteerannu ollenkaan.

Ravisteli kyllä. En tiedä sattuiko vai oliko henkinen ravistelu. Ei ainakaan paha huitominen ollut.
Tainnut M. Järvinen katsoa Youtubesta Sashan kynäilyjä. Niin hyvää kiekon käsittelyä oli tänään!