Eilen näkyi Nokialla, Lempäälässä sekä Tampereella todella paljon mestaruuslippiksiä! Puhutaan useammasta kymmenestä ja tottakai niistä yks oli mun.
Meitä tapparalaisia on tunnetusti aika paljon
Huh, nyt alkaa olla kiekkokausi paketissa. Tiukan rupeaman jälkeen tämän foorumin olen saanut luettua läpi
Hieno kausi oli tietysti, mutta ensi kautta kohtaan on enemmän mielenkiintoa kuin mennyttä, koska on sellainen olo, ettei tarvitsisi enää vältellä ihmismassoja. Toivottavasti pysytään sellaisessa.
Mites muuten, sain Tapparan toimistolta vaateostosten yhteydessä pari kuvaprinttiä mukaan, joissa on Kanada-malja ja Tapparan mestaruusjoukkue taustahenkilöineen mitalit kaulassa Areenan jäällä, sekä Sinioranssit ja muu fanilauma pleksin takana. Luultavasti näitä on jaettu kaikille muillekin rompetta ostaneille. Ketkä tällä foorumilla vaikuttavista ovat löytäneet itsensä tuosta kuvasta?
Mää oon koittanut löytää, mutta en ole löytänyt itseäni ja Sinioranssien huiviani sieltä melko ylhäältä.
Karjuin kyllä monta kertaa ihmisille, että huivit esiin ja sen kuvan perusteella se tuotti hyvin tulosta.
Ihan hyvä mestaruuskausi oli itselle, vaikka kausarista huolimatta pelejä jää väkisin väliin.
Tuli käytyä CHL-finaalissa eikä tunnelmaa kauheasti latistanut vaikka tappio tulikin. Ennen peliä saatiin vielä yksin alkulämpöjä juoksenneelta Jukilta peukut, kun venailtiin sisäänpääsyä halliin.
Yksi paikallispeli käytiin katsomassa hotellin aitiohuoneesta ja sehän päättyi voittoon rankkareilla.
Sekä vikassa välierässä että finaalissa paikanpäällä ja niistä tulikin niin pitkät illat, että ei pitäisi tässä iässä enää innostua tuolla lailla.
Nyt tarttee jo miettiä, että mitäs sitä ensi kaudelle keksisi. Kahden ekan CHL-pelin setti menee aika haastavaksi lentojen suhteen, mutta katotaan nyt.
Oltiin pikku veneretkellä. Yhdessä saarimökissä näkyi -lippu salossa. Ajettiin oikein läheltä, mutta valitettavasti ei näkynyt ketään mökkirannassa - juniori olisi heittänyt isännälle salutet mestaruuslippiksellä ja näyttänyt myös hupparin kultaista logoa.
Lipusta innostuneena, voi olla että meidän pitää piipahtaa Lukon toimistolla asianmukaisesti pukeutuneena
Saako herroille ja rouville olla lisää löylyä?
Kyllä! Löylyä lisää, kiitos!
Ei jaksais enään saunoo, koskas joukkueella alkaa jäätreenit?
Maanantaina 25.7. näyttäisi olevan Sentterissä ekat jäät.
Alkaako siitä yhteistreenit?
Oletettavasti, kun on Tappara Liiga -nimellä varattu.
Käsittääkseni nuo on ne jäät kun joukkue voi sinne mennä mutta valmentajat ei Korjatkaa jos olen väärässä.
Kai sulla on mökillä oikeanlainen isännänviiri?
Yhteisharjoittelujaksoa (6 vk ennen uutta kautta) ennen ei ole enää automaattista omatoimiviikkoa. Pelaajien kirjallisesti halutessa seuralla on oikeus järjestää viikon jääaika pelaajille ennen harjoittelujaksoa. Näin suurinpiirtein Sjry:n sopimuksesta.
Siirry vaikka alemmalle lauteelle hetkeksi tai pidä pikku tauko. Kannattaa saunoa kunnolla, koska sitä ei tiedä milloin seuraavan kerran mestaruussauna lämpiää.
Tänään lämpiää taas.
Lauteilta kahden minuutin jäähylle (syy: viimeinen ei tuonut lisää löylyvettä) ja kulaus urheilujuomaa pullosta
Alivoima kestetään - ei hätää.
Kyllä sitä kerran vuodessa saunoo kunnolla…
Löylyvettä haettu kaivosta. Tehkääpä tilaa taas saunojalle. Mestaruus maistuu heinäkuussakin hyvälle. Ensi kaudelle tilaus uuteen mestaruussaunaan…
Minäpä tästä lähen vastan tekkoon.