Rohkaisua vain hakea laukausta, sopivasti muuta roolia ja tarpeeksi kiekkoa kaiken toteuttamiseen, niin josko tasaisemminkin vahvaa jälkeä olisi lupa odottaa. Luovuutta sekä taitoa sen toimeenpanoon riittää, ja veto on ihan hyvä.
Eipä siellä tehopisteissä tällä hetkelläkään ole kuin Smejkal edellä.
Lievä pettymys ollut mielestäni ennakko asetelmiin. Kuvaavaa on kuitenkin, että heittämällä silti hyökkäyspään parhaimmistoa. Tshekit ovat olleet kokonaisuutena erinomaisia. Smeijkalilta on saatu odotettua enemmän.
Suomalainen kokenut osasto on se mikä tällä hetkellä pettää. Takana tuleva nuoriso-osasto taas ei kykene paikkaamaan. Ytimessä olevia suoraviivaisia maalintekijöitä kaivattaisiin. Ainaisen takatolpalle lättysyöttöjen sijaan.
Lainasopimusten takia Liigan taso on semi kova tällä hetkellä. Asia voi muuttua aikanaan. Tällöin kokonaisuus saattaisi noustakin kärki tasolle.
Eikös tuossa legendaarista pistekeskiarvoa verrata? Ja uskoakseni onnen tasoittumisella tarkoitetaan sitä, että aika harvassa on Liigapelaajat, jotka vetelee kauden mittakaavassa enemmän kuin piste per peli tahtia. Tällä hetkellä tilastossa ollaan aika korkeilla luvulla suhteuttuna pelimäärään ja kun pelimäärä tasoituu eri pelaajien välille eli aika kuluu niin yleensä pisteetkin tasaantuu.
Tämähän siis nähdään joka kausi, että jollakin on 30 ekasta pelistä kasassa se 39 paunaa ja sitten seuraavista 30 pelistä tuleekin 10 pistettä ja ollaankin ihan ok 49 pistettä kauteen tahdissa. Harvoin siis ottelukohtainen pistekeskiarvo yhdellä pelaajalla pysyy koko kauden tuolla <1.
Mikäli en nyt aivan täysin väärässä ole, tuossa eri kertoimella kerrotaan merkittävimpiä tilastoja ja niistä koostuu tuo kokonaisuus. Kuvastaa kokonaisvaltaisesti peliä. Jos joku tietää paremmin, saa toki korjata.
Onnen tasoittumisella viittaan siihen, että mutulla Tappara missannut “varmoja” maaleja, joissa myös Špaček ollut osallisena ja niistä syntymättä jääneiden tehojen vaikutus tuohon. Tapparan kärkihyökkääjille alkukausi ei ole ollut nappisuoritus muutenkaan, joten siihen nähden Špaček mielestäni yllättävänkin korkealla.
En nyt muista mediaa jossa juttu oli, mutta Tapola sanoi, että Tapparan peliä pitää arvioida vasta 20 pelin jälkeen, koska vaihtuvuus on ollut niin suurta. Samassa jutussa oli Spacekista Tapolan kommentti, joka herätti itselleni ajatuksia. Tapola sanoi jotenkin niin, että Spacek on unohtanut jääkiekon lainalaisuudet P-Amerikassa pelatessaan ja siksi hänen pelaamisensa ottaa ns.aikaa. Tällä kommentilla Tapola arvosteli AHL-jääkiekkoa.
Mulle tuli ajatuksia eri näkökulmista. Tapola siis pitää AHL-heikompana sarjana kuin Liiga? Tapola ajattelee pystyvänsä opettamaan Spacekille jääkiekossa jotain sellaista, mitä ei pohjoisamerikassa osata.
AHL on varmasti enemmän luisteluorientoitunut liiga. Siellä pelataan varmasti myös yksilökeskeisemmin, koska ykköstykit antavat jatkuvasti näyttöjä ylös.
Mutta
On myös sanottu, että monet NHL valmentajat vaativat pohjoisamerikkalaisen kiekon opettelua AHL:ssä. Ja että eurooppalainen taktinen kiekko ei suoraan sovi NHL pelin tyyliin.
Spacekilla itsellään on halu päästä vielä isoihin valoihin. Onnistuuko se tätä kautta, jos täällä valkku on erimieltä jääkiekon lainalaisuuksista, kuin AHL valkku, joka on kuitenkin se viimeinen sillanvartija ennen NHL:llää.
Kyllä, koska kaukalo pienempi ja viivat eri kohdissa.
Sopii se, kun kyseessä on peli, jossa voittaja ratkaistaan tulostaululle. NHL-valmentajat eivät ole absoluuttista huippua, vaikka siellä hyviä valmentajia on seassa.
Onnistuu, koska Winnipegissä varmasti arvostetaan hyvin puolustavaa sentteriä enemmän, kun huonosti puolustavaa sentteriä.
Manitoba Moose on Pascal Vincetin päävalmentajakausien aikana päässyt pudotuspeleihin kerran neljästä kaudesta. Viime kaudella oli divisionan viimeinen kun kausi keskeytettiin.
Näinhän se on, kuin tuossa yllä on perusteltu. Todella voimakas kannanotto mielestäni silti Tapolalta. Joko AHL kiekkoa tai Manitoba kiekkoa kohtaan. Voittajia aina tarvitaan, mutta mahtaako hyvä kaksisuuntainen pelaaminen riittää Mauricelle . Tottahan silti on, että jämäkkyyttä Spacekin peli vaatii, ollakseen NHL peliä. Päättäväisyyttä ja tilannekovuutta. Taitoa on ja hyvä laukaus. Ikä vaan alkaa oleen sellainen, että selvästi parempi pitää olla, kuin omassa myllyssä pohjoisamerikkalaista kiekkoa pelaava ja samaa paikkaa kyttäävä pelaaja.
Täytyy myös muistaa, että parhaiten kehittyy pelaamalla ja vastuuta saamalla.
Pelejä ja vastuuta ei juuri tällä hetkellä ole tarjolla rapakon takana, joten paras näyteikkuna on ne sarjat missä pelataan. Spacekille näillä näkymin oli varmasti paras vaihtoehto tulla Suomeen näin jälkikäteen ajatellen.
Myös Spacek on varmasti tarkkailun alla tälläkin hetkellä (varsinkin nyt kun Suomessa on kymmeniä NHL -sopimuksella pelaavia kehittymässä samaan aikaan…).
Hieno oli kuti tänään 5-4 kavennusmaalissa, vaikka aika pimennossa olikin muutoin. Kovin totinen elekieli maalin jälkeen kertoi jostakin tai sitten ei. Kiinnittikö muiden huomiota? Onko mies tyytymätön rooliinsa, vastuuseensa, omiin esityksiinsä vai mikä lie🤔
Spacek on vähän mysteeri. Siellä on periaatteessa työkaluja, mutta peli on vähän tuollaista safetyä hiihtelyä missä heitellään lättyjä, tänään kohtalokkaasti.
Jotenkin tuntuu että todelliset työhaalarit puuttuu tai sitten niitä ei edes ole.
Olen kyllä sitä mieltä, että miehen peli-into kärsii osittain (ihan ymmärrettävästikin) siitä, että Kemiläinen ei syötä miehelle oikeastaan koskaan yv:lla, vaan laukoo joko itse tai pelaa Kuuselalle. Tänään Spacekilla oli jo korostetusti maila maila oikeastaan koko ajan ylhäällä, kun Kemiläinen sai kiekon. Itse soisin, että Kemiläinenkin sitä kiekkoa heltyisi jakamaan, sillä hakee aika itsekkäästi ratkaisuja viivassa tällä hetkellä. Spacekilla on myös erittäin hyvä laukaus, joten Kemiläinen itsekin hyötyisi tehopisteissä siitä, että malttaisi syöttää.
Mielestäni Spacekilla on vähän sama kuin Bertrandilla tällä hetkellä. Molemmilla olisi taitoa ja potentiaalia vaikka millä mitalla, mutta eivät saa mitattua siitä ulos kuin vain pienen osan. Peli-into on selkeästi molemmilla kateissa ja kumpikin haluaisi varmasti näkyvämpään rooliin.
Tämäkin “ongelma” todennäköisesti ratkeaa kohta itsestään, mikäli Kemiläinen siirtyy muualle (… toki tästä tulee uusia ongelmia).
Sitä ennen olisiko hyvä koittaa Spacekia ja Kemiläistä eri ylivoimakenttissä tuomassa laukaisu-uhkaa
Ps.
Jos totta puhutaan niin kyllä Spacekista pitäisi saada hieman enemmän irti ja tasaisempaa suoritusta - Kemiläinen ei ole tähän juurisyy (… uskon vasta sitten, jos Kemiläinen lähtee ja Spacek yhtä-äkkiä parantaa peliään).
Pitää saada enemmän irti, mutta samalla Spacek ei mielestäni kuitenkaan ole Tapparan alisuorituksen johtohahmoja. Patrik Virran on alettava nousta esiin.
Kommentoin vain edellistä kommenttia, missä vedetään yhteys Kemiläisen ja Spacekin välillä ja tähän en usko (tai uskon vasta sitten, jos Kemmu lähtee paremman palkan perässä ja Spacek paikkaa Kemiläisen mentävän aukon ylivoimilla).