Tänään nelosen keskellä ainakin kokoonpanojen mukaan.
Eiköhän se siittä lähde kulkemaan ja nokka kohti kärkiketjuja.
Tsempit peliin
Tänään nelosen keskellä ainakin kokoonpanojen mukaan.
Eiköhän se siittä lähde kulkemaan ja nokka kohti kärkiketjuja.
Tsempit peliin
Muistelin oikein mitä miehestä oli kirjoitettu. Eli ns. ongelmapelaaja kyseessä. Jos ei nappaa niin ei nappaa. Hyvin helppo ennustaa, että nelosketjusta ei enää nouse vaan kuten aikaisemmin oli puhetta niin Kärjen reittiä kohti uusia haasteita.
Kyllähän tuo Tapparan yv Spacekin siinä ollessa ja Kemiläisen peli silloin kertoo ihan tarpeeksi. Kemiläisellä on nappeja kaulassa ihan riittävästi siihen, että pystyy näyttämään valmennukselle mitä mieltä muut pelaajat jostain toisesta ovat. Ei syöttänyt edes vahingossa Spacekille. Nyt kun siinä on ollut Kuusela ja Bertrand niin myös syöttöjä sinne on tullut.
Veikkaisin että Spacek surffaillee pari peliä vielä Tapparassa, ja sitten lähtee johonkin. Mielenkiintoista seurata miten ura etenee. Jos on jo AHL/NHL tasolla todettu ongelmatapaukseksi ja sama touhu jatkuu Euroopassa, niin voi jäädä ura lyhyeksi. Uskoisin että muuallakin tiedetään Tapparan taso pelaajien kehittäjänä ja se että joukkue tarjoaa pelaajille hyvät olosuhteet, ja jos pelaaja ei täällä pärjää niin varmasti maine saa pikku kolauksen.
Tämä ukko näkee kentän erinomaisesti. Pääsääntöisesti syötöt vievät peliä oikeaan suuntaan eli avaavat tilanteita. Paitsi silloin kun kaivaa esiin signaturensa eli Mestis-tasoisen NHL-syötön hyökkäyspäädystä kohti viivaa. Sellaisen syötön, jonka kesyttäisi ehkä suhoseksi pukeutunut Bertrand. Näitä on nähty aiemmin, tällainen nähtiin Ilves-pelissä ja näitä nähtiin kaksi Lukko-pelissä.
En olisi vielä valmis luopumaan tai luovuttamaan. Uskon, että alla kuplii valtava määrä annettavaa, jos sen vain saisi realisoitua. Toisaalta läpi kauden käyttäytymisessä on välähdellyt ihmeellisiä elementtejä. Turhautumista ja otteen lipsumista. Tätä näkyi EHT:lläkin. Lukko-pelissä ehkä ekaa kertaa nämä loistivat poissaolollaan, vaikka koki vääryyttä. Taisi vetää kauden ensimmäisen aloituksenkin, mitä ei uusittu.
Jos suinkin mahdollista, niin totta kai pitää pitää joukkueessa, pelimies kyseessä. Laiturina pääsisi luullakseni oikeuksiinsa, voisi edelleen tehdä peliä, eikä näitä syksyn huhuiluja muistaisi kohta enää kukaan.
Jos jatkaa, ja jos kausi pelataan loppuun, niin tuo kuti tekee vielä tulosta myös.
Mutta se ykkössentteri pitäis kyllä jostain naarata.
Spacek oli varsinkin ensimmäisessä erässä todella hyvä. Peliä edistäviä ja avaavia syöttöjä jatkuvasti. Toivon mukaan saa lisää vastuuta jo huomenna.
En tiedä mikä eilen oli, että onko jotain pientä vammaa tai jotain, mutta esitys ei kovin hyvä ollut. Pari hyvää syöttöä.
Nelosketjun sentteriksi peli oli hyvää. Spacekin on vaikea löytää potentiaaliaan. Tämä lienee leimannut miehen uraa tähän saakka. Olisiko tässä perinteinen Tappara projekti, joka syntyy nyt vahingossa? Eka kausi harjoitellaan ja tokalla kaudella pamahtaa.
En usko. Matka jatkuu muualle tämän kauden jälkeen, jonsei jo aiemmin.
Peliälyä kyllä löytyy ja vahvuus on tuossa mielestäni kivan näköisessä rytmittämisessä. Ja kyllähän siellä ajoittain sellaista loppuun pelaamistakin löytyy, mutta on vähän kyllä jollain tasolla out of balance.
Esim useina peleissä Bertrand on aktiivinen, pelaa, repii ja raastaa - joskin sillai turhaakin, kun tuntuu olevan pelin ulkopuolella. Mutta esim eilisessä oli jo sellaista työtä häneltä, että oli oikea aikaista, tehokasta. Tähän vaikuttaa toki koko joukkueen peli, muutkin kartalla missä mennään, kuka menee, mitä tekee.
Spacek ei mee ollenkaan mieheen kiinni. Näyttää menevän vain viereen seisoon ja ronkkiin mailalla. Kun katsoo Bertrandia, Levtchiä, Peltolaa, Smejkalia ja Kuuselaa, niin ero on valtava. Onko sitten vammaa, asennevammaa vai opetellut pelaamaan noin, mutta ei tuolla tyylillä kyllä koskaan änärissä pelata. Hyviä pelejä mies järjestelee ja järkyttävän kova laukaus, mutta pelissä on vaan niin paljon minuutteja, jolloin pitäis pystyä tekeen muutakin. Onko kukaan nähnyt vielä Spacekin blokkaavan laukausta?
Tänään 1+2 ja koko ketjuna hyvää peliä. Osaa kyllä syöttää ja laukoa, kunhan muuten oppii tavoille.
Maalin ja pelin jälkeen nähtiin jopa maireata hymyilyä. Se tärkeimpänä hänen kohdallaan tästä illasta.
Peliaika on tippunut tuonne 10-12min korvalle, mutta ehkäpä se on tuonut vähän lisää terävyyttä otteisiin. Taitoahan löytyy, eikä sitä kukaan kyseenalaista, mutta meno on ollut hieman verkkaista ja pehmeää.
Jep. Pehmoinen kaveri on. Vaatii todella rouheat ketjukaverit, että pystyy käyttään vahvuuksiaan. Mutta sit kun pääsee, niin jälki on pisteiden valossa hurjaa.
Hyvät prosessit selvästi käynnissä, eteenpäin vaan tarinoita. Pienet töyssyt kuuluvat matkantekoon.
Niin onko kaveri oikeasti pehmeä ja verkkainen vai vaikuttaako ettei peli tule nyt aivan ytimestä? Vaikea uskoa, että tuolla pelillä on Jetsin pressiboksiin päässyt.
Elänee varmaan paljon myös omien onnistumisten kautta. Mielestääni maalinsa jälkeen hakeutui myös paremmin tilanteisiin. Todellinen slaavi.
Spacekin laukaus on ihan maailmanluokkaa. Ei siitä mihinkään pääse.
Puolustaa ja luistelee omiin nöyrästi, mutta jotenkin peli on silti vähän liian pehmeää ja näennäistä suurimman osan ajasta. Nuo kaksi energiahyökkääjä samassa ketjussa antaa Spacekille myös vähän enemmän tilaa ja aikaa hyökkäyspäässä.
Jos tässä olis vaan Tapparan treenaus yllättäny kropan ja alku jumia ollut. Nyt kun muukin jengi on selvästi löytänyt jalkoja alkaa kohta Spacekillakin helpottamaan, ekan kauden kirous😉
Tässä pehmeydessä varmasti osansa tuomarilinjaan totuttautumisessa. Eilen ja tänään jättänyt tilanteen vähän kesken ja jäänyt ihmettelemään, kun selvää rikettä vastustajalle ei ole vihelletty. Hänen pitää vaan tottua, että täällä ei ole automaattisia jäähyjä eikä tilanteita voi jättää sen varjolla kesken. Ja ennen kaikkea mailalla saa puolustaa todella ronskisti eikä tarvitse varoa muita kuin korkeita mailoja ja mailan kädestä lyömistä. Nämä hommat haltuun ja puolustaminenkin alkaa jo näyttää kohtulliselta, vaikka eihän se Spacekin vahvuuksiin ole missään vaiheessa uraa kuulunut.
Olipa hieno maali tänään. Vanhatalo seiso maalin edessä niinku nyt ton kokonen mies vaan voi seistä. Pieni liike, jonka ansiosta tuli pieni kenkälaatikko yläkulmaan vapaaks ja samalla sekunnilla Spacek tinttas just sinne aivan ylänyyttiin. Upeeta yhteispeliä Spacekilla ja Vanhiksella. ![]()
Kädentaidot on kyllä viimeisen päälle ja silmääkin on pelille, liike on nyt paluun jälkeen näyttänyt harjaantumattomaan silmääni vaikealta ja vetänyt lyhyttä vaihtoa. Kuitenkin kolmanneksi paras pistemies ja pienemmällä pelimäärällä. Tapolalla on aikaisempia näyttöjä mm. Teemu Nurmen muodossa, että ketjunumero on vain osatekijä onnistunutta roolitusta.
On muuten Spacekin kuti sitä luokkaa, että kun kohdalleen jotakuinkin osuu, niin moni Liigamolari ei sitä kiinni kyllä ota.