Minne syömään eli hyviä ravintoloita ja lounaspaikkoja

Kerrotko vielä paikan nimen. Kalliossa aika monta ravintolaa.

2 tykkäystä

Eilen tuli käytyä syömässä kympin pippuri pihvi the bullissa ja oli todella hyvä hintaan nähden.
Tänään sit ohranjyvän purilainen kympin settinä.
Suht hyvä muttei yltänyt Bullin tasolle.
8.2 saakka on joissain ravintoloissa tämä syö kympillä kampanja.

2 tykkäystä

Vuoden ravintola 2018 on turkulainen Kaskis. On jo aikakin, pitkään sitä on odotettu. Pöytää voi olla vaikea saada tosin. Vuoden ravintolan valitsee Suomen gastronominen seura.

Tampereelle valinta on osunut kahdesti; Ravintola C 2011 ja Ravintola Henrik’s 1989.

2 tykkäystä

Tampereelta arvostusta sai mm. Shanghai:

1 tykkäys

Annan ilmaisen vinkin henkilöille, jotka haluavat budjettiruokailla viikonloppuna: Stockmannin yläkerran Fazer-kahvilan buffet maksaa viikonloppuisinkin 10,60€! Siihen sisältyy vaihtuvien ruokien lisäksi aina esim. lihapullia ja salaatit, kahvit jne. Lisäksi jos nyt jollain sattuisi pientä krapulan poikasta pukkaamaan viikonloppuna, niin buffa on auki klo 17 saakka eli sinne voi kömpiä reippaasti puolen päivän paremmallakin puolella.

Kun miettii, että viikonloppuisin saa yleensä pulittaa 20-25€ buffet-pöydästä, niin kyseisen paikan hinta/laatusuhde on aika loistava.

6 tykkäystä

Tää on muuten hyvä vinkki! Olikin päässyt unohtuun tämä “hintalaatusuhteen helmi”. Myös täältä suositukset. En mä tosta krapulapuolesta tiedä, mutta muuten.

1 tykkäys

No jos on tullut edellisiltana tankattua huolella kepsua ja napsua, niin kotiruokatyyppinen setti saattaa maistuakin :smiley: No joo, eipä tuo mikään varsinainen krapulamättöpaikka ole.

Itse monesti menen tuonne yhdistetylle aamukahville, aamiaiselle ja lounaalle, jos tulee nukuttua pidempään eli parikin tuntia saatan istuskella siellä.

Tänään julkaistiin pohjoismaiden michelin opas. Viime vuonna ei uusia tähtiä tullut vaan Ask, Chef & Sommelier, Demo ja Olo pitivät tähtensä, kuten tänäkin vuonna. Chef & Sommelier on tosin vaihtanut nimensä ja on nykyään Oro.

Tänä vuonna uutena tähden sai ravintola Grön Helsingistä. Helsingin ulkopuolelle ei tähtiä vieläkään tullut. Grön nimensä mukaan on erikoistunut kasviksiin, villiruokaan, luomuun ja tarjoaa varsin jänniä yhdistelmiä. Pikkelöivät ja kuivaavat luonnon antimia, joten niitä käytetään annoksissa ympäri vuoden. Heillä on mm. omat sienestäjät, marjastajat ja yrttien kerääjät. Kokemuksena Grön on hieno, mutta ei kuitenkaan paikka johon haluaisin heti uudestaan syömään.

Ravintola Franzen sai ensimmäisenä Ruotsissa kolme tähteä.

Kahta tähteä ei kukaan oikein ole Helsingissä lähtenytkään hakemaan Chez-Dominiquen jälkeen. Se vaatisi jo aikamoista koneistoa eikä kannattaisi taloudellisesti ilman kunnon kestävää talouden noussuhdannetta; nykyinen ei riitä vielä. Mm. Palacella voi mennä muutama vuosi ensimmäisenkin hankkimiseen. Kahden tähden ravintolat eivät välttämättä ole ihan ökyhintaisia mm. Espanjassa, jos tyytyy kohtuujuomiin.

1 tykkäys

Näinhän se on. Jännä nähdä kuinka suuret resurssit Välimäki saa Palacessa. Palace on aikoinaan ollut ensimmäinen suomalainen michelin-ravintola ja Välimäen nimellä voi tähden saada piankin. Koko michelin touhu on omanlaistaan, esim. suurimpien resurssien ja parhaan laadun Savoy ei ole koskaan ollut lähelläkään, koska pitävät sitä maisemaravintolana. Palacella voi olla samaa ongelmaa.

Välimäki joskus kertoi ettei Chez Dominiquen kannata pitkään pitää kahta tähteä, jos kolmatta ei saa. Vaatii niin paljon enemmän panostusta, työntekijöitä, viinivalikoimaa, kalliimpia raaka-aineita, mutta ei kuitenkaan tuo vastaavassa määrin rahaa sisään. Ja sittenhän se lopettikin.

Tässä Yleltä pohdintaa michelin tähdistä ja miksi Suomeen on hankala saada lisää niitä. Tosin jutussa on virhe, Noma ei koskaan saanut kolmatta tähteä, vaan se oli Geranium Kööpenhaminassa.

Nomasta ja sen omistajasta Rene Redzepistä on tehty loistava dokumentti, jonka Ylekin aikanaan näytti. Harmi kyllä sitä ei löydy areenasta, mutta tässä Youtube versio. Osan aikaa puhuvat peruna suussa, mutta suurimmaksi osaksi englantia. Tiukka äijä on Rene, näkee mitä se vaatii työskennellä huippuravintolassa.

Ranskalainen iltaravintola ja Turusta Tampereelle palannut keittiömestari Laukontorin kupeessa.

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/tallaista-iltaravintolaa-on-odotettu-kaupungissa-pitkaan-kiitetty-keittiomestari-palasi-tampereelle-turusta-200757963/

Väittäisin, että Chez-Dominiquen yksi valtti oli se, että uskalsi nojata niin vahvasti ranskalaiseen suuntaan, tyyli ja tavoite otettiin sieltä. Vaikeaa täällä Suomessa on puhtaasti kotimaisesta tähtiä vuolla kun gastronominen kysyntä kohdistuu konaisuuteen: etikettiin, tyyliin ja omaperäisyyteen, ei oikein ole fine dining perinteitä omasta takaa eikä minkäänlaista viinituotantoa omasta takaa. Jossain Ranskassa ja Espanjassa on paljon suuremmat mahdollisuudet varioiden ja luontaisista tekijöistä tehdä jotain omaa ja suurtakin, jos kanttia riittää paljon.

Toisaalta yliyrittäminen voi myös viedä terän rentoudesta ja luovuudesta, tämä hieman laitosmaisissa paikoissa kuten Palace ja Savoy syntinä?

Näissä yhden tähden paikoissa tuntuu etiketti ja tyyli olevan tietyllä tasolla, raaka-aineiden ja valmistuksen sisältö vaihtelee. Ja ihan hemmetin tärkeä tekijä kokemuksen ja tunnelman kannalta on ravintolamiljöö, joka ei Chez-Dominiquen osalta ollut omaperäinen saati huipputasoinen. Jossain ladossa, liiterissä tai linnassa olisi ehkä syntynyt kolmen tähden tunnelma helpommin (vaikka virallisesti tällainen ei tietenkään vaikuta).

2 tykkäystä

Testattu on.
Suosittelen.
Parasta on jos mukana on joku, joka ei tiedä tuosta.

https://www.elamyslahjat.fi/lahjat/paskan-palvelun-illalinen

Ps.
Juomia ei kaadeta asiakkaiden päälle

5 tykkäystä

Ei oikein osaa tykätä. Miten tuommoisesta voi nauttia. Pitääkö pukeutua sadetakkiin tai muuhun suoja-asuun… Mihin ihmeeseen maailma on menossa? :thinking:

2 tykkäystä

Ei mitään kaadeta päälle.
Löysin tälläisen kuvauksen illasta

Laitetaanpa tämä tänne. Palvelua on se paskempikin vai miten se menee…

Piti jo aikaa sitten vastata tähän viestiin. Palacesta en osaa sanoa mitään vielä. Savoyssa suurin ongelma ja jarru on kyllä itse paikka ja sen perinteet. Sali on suojeltu koska Aaltojen suunnittelema, ja esim kukkien pitää olla valkoisia kalloja. Keittiö on yllättävänkin rento, ainakin Kari Aihisen aikaan, varmasti mukavimpia työpaikkoja kokille mitä Suomessa voi kuvitella. Henksuruokakin on parasta mitä oon missään saanut. Toisaalta ruokalistallakin täytyy pitää Marskin menu, Vorschmak, kuha ja marjapiirakka.

Se oli valtti aikanaan. Kuitenkin samaan aikaan erityisesti Tanskassa, mutta myös muissa pohjoismaissa lanseerattiin uusi skandinaavinen keittiö, joka pohjautui paikallisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin skandinaavisiin menetelmiin. Lippulaivana oli Noma joka nimikin tulee nordisk mat, ideologiasta. Noma ei koskaan saanut kolmea michelin tähteä, vaikka useampana vuonna valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi.

Joka tapauksessa, lähes kaikki tämän hetken pohjoismaiset michelin ravintolat ovat kiitoksen velkaa Nomalle, vaikka se aikanaan oli michelin arvioijille liian outoa, on Nomaa kopioitu ympäri maailman ja tehnyt suuren vaikutuksen ruokatrendeihin. Jos Noma oli liikaakin edellä aikaansa, kuoli Chez Dominique uudistumiskyvyttömyyteen ja ranskalaisen keittiön yliarvostuksen romahtamiseen. Michelin järjestelmä onnistui uudistumaan, mutta itse olen sitä mieltä että, sen “määräämisoikeuden” soisi hiipuvan. Vaikka ravintolat eivät toimisikaan tähden saadakseen, jos ne sen tähden sattuvat saamaan, meininki vähän väkisinkin muuttuu, rennosta ja hauskasta tulee väkinäistä ja raskasta.

Suomessa ravintola-alalla on kyllä suuri ongelma ammattitaitoisen salihenkilökunnan saamisessa. Työ on niin raskasta, ettei sitä jakseta tehdä, palkka huono ja vaikka olisit kuinka hyvä, et juuri arvostusta saa. Osittain sama ongelma on kokkien kanssa, mutta kokit ovat luonteeltaan vähän erilaisia. Minusta ei olisi tarjoilijaksi, paitsi ehkä näihin huonon palvelun paikkoihin.

2 tykkäystä

Sinne Tampereelle on tulossa Oululainen Kauppuri 5 hampurilaisrarintola. Sitä voin kyllä näin Oululaisena suositella, toivottavasti ruoka on yhtä hyvää kuin täällä. Teurastajaa kannattaa kokeilla

5 tykkäystä

Luin kyseisestä mestasta taannoin,lupaavalta kuullostaa. Tässä juttu

1 tykkäys