Muiden joukkueiden fanit

Silloin kun Jokerit liigassa pelasi niin stadin joukkueista pidin aina Jokereista vähän enemmän. IFK on aina ollut inhokkeja ihan vain tuon ylimielisen stadilaisuuden takia. Samanlaista ylimielisyyttä ei samalla tavalla Jokeripiireistä huokunut muita joukkueita kohtaan.

3 tykkäystä

Tämän varmaan voisi kirjoittaa myös kiekkofoorumeiden ketjuun mutta valokeila kuuluu toisen joukkueen faneille niin kirjoitan tänne. Kirjoittelin tänne tuon meidän välieräsarjamme aikana että IFK:n kannattajilla tuntuu olevan taipumusta sortua ylimielisyyteen usein mikä on monesti ärsyttänyt allekirjoittanutta mutta pakko sanoa että pääosin todella hienoa tekstiä on Stadin punaisen puolen edustajilta saanut lukea ympäri nettiä mm. Jatkoajassa koskien tätä Tappara - IFK-sarjaa.

Ollaan oltu sopivan kriittisiä omia kohtaan, kehuttu Tapparan voittamisen kulttuuria, myönnetty tasoerot ja annettu voittajalle se kunnioitus minkä se ansaitsee. Harvoin näkee näin arvostavaa tekstiä hävityn välieräsarjan jälkeen minkään joukkueen kannattajilta vaikka suvereeneja voittajia on ollut ennenkin. Katkeruus on pitkälti loistanut poissaolollaan ja kritiikki on kohdistunut pitkälti vain omaan tekemiseen.

27 tykkäystä

13 viestiä siirrettiin ketjuun: Rikoksia ja rangaistuksia

3 viestiä siirrettiin ketjuun: Muiden joukkueiden maskotit

“Porttikiellonkin” uhalla on näin yön tunteina pakko sanoa, että se uikutus ja ulina päijäthämäläisten taholta ylllätti minut. Varsinkin, kun olivat “voittavana osapuolena” tuomaritoiminnassa selvin numeroin.

Oli ihan Satakunnan joukkueiden fanien ja Ilvesfanien luokkaa se aiheeton vinkuna. :hear_no_evil:

17 tykkäystä

Toivoin että tästä finaalisarjasta olis tullu rehti pelitaktiikoiden taistelu jossa joukkueet keskiössä mutta Lahdessa sorruttiin samaan iänikuiseen pikkujengin itkemiseen jota päävalmentaja ruokkii kokoajan. Sääli. Ymmärrän sen että mediapelillä pystyy vaikuttamaan ja se kertoo Tapparan ylivoimasta liigassa tällä hetkellä, vastustaja on hieronut mediataktiikkaa yhtä paljon kuin peliä. Ainut mitä Tapola on sanonut oli välierien kommentti että Ipa-Pelsu sarjassa on filmattu, no kuinka väärässä oli… Kalpa sarja oli jo vähintään erikoinen… Fakta on se että Tappara organisaationa tekemisen tasolla on TÄYSIN omassa luokassa tällä hetkellä Suomessa

10 tykkäystä

Jonkin verran tullut nyt somessa vastaan, kuinka Boston Bruins fanit jauhavat, että Bruins on silti paras joukkue. He eivät suostu myöntämään vieläkään tappiota. Paljon heiltä silti tulee tsemppiä Florida Panthersille. :+1:

2 tykkäystä

Tästä vähän haastetta @Treppu 'lle.

Omien laskujensa mukaan hän on nähnyt Hippoksella paikan päällä 1088 JYPin liigaottelua, sekä runkosarjassa, että pudotuspeleissä. Se tarkoittaa sitä, että häneltä on jäänyt väliin syyskuun -85 jälkeen 14 yleisön edessä pelattua ottelua. Myös JYPin vierasotteluita hän on nähnyt useita.

Lisäksi Piispanen on nähnyt paikan päällä lukuisia JYPin CHL-otteluita, sekä Jyväskylässä, että ulkomailla.
Piispanen on nähnyt JYPin pelaavan yhteensä 40 eri hallissa, niistä 24 on Suomessa ja 16 ulkomailla.

Harva urheilufani Suomessa pääsee tällaisiin lukemiin.

14 tykkäystä

Jos sallitaan pari kuvaa. Jos jollekin tarttunut mukaan niin tiedoksi että kaivataan fanikamaa Latviassa. Kenellekään täällä ei ole mitään arvoa näillä joten sanaa kiirimään foorumeille että palauttavat omistajilleen.

Edit. Paidat löydetty

5 tykkäystä
33 tykkäystä

Tervetuloa!

50 tykkäystä

Toihan on hieno juttu👍🏻

1 tykkäys

Tämä on tudella hieno juttu!
Tästä voisi Toimisto ottaa vinkkiä (Fan Clubia unohtamatta), että me voitaisiin lähteä pelireissulle Dm9:llä (eli ns. porkkana junalla).

7 tykkäystä

Jepjep.

Tuo olisi tyylikästä kyytiä.
Ilvekset menisivät sitten vissiin Pendon johdolla tietysti Pendolinolla?:laughing::laughing:

5 tykkäystä

On kyllä.

Hinta 69 € / hlö. Hinta sisältää istumapaikan junassa sekä jäähallissa ja ainutlaatuisen Lättähattu-kaulaliinan.

Eikä hinnalla pilattu, kelpo tekemistä.

17 tykkäystä

Kaulaliinan sijaan pitäis olla sellanen vanhan ajan oikee lättähattu.

6 tykkäystä

Tulevatko JYPin fanit siis fanireissulle istumaan?

5 tykkäystä

Hippos hallissa saa seisoa jokaisessa kotipelissä… Kulttuurimatka Nokia areenalle. :wink:

1 tykkäys

Tulee koska areenalla ei ole pylväitä mihin nojata!

5 tykkäystä

Tässä voisi puhua jo katsomoiden teräsmiehestä. Aikamoinen suoritus kategoriassaan.

Mikä mahtoikaan olla palstan ennätys. Se kuulunee jäsenelle @TapparaMies. =)