Muiden joukkueiden valmentajat ja toimihenkilöt


#84

#85

Sielä taitaa Kalpakin ilmoitella valmentajauutisia. Savon Sanomissa jotain juttua. En saa sitä nyt luurilla tähän


(Jyri Nikander) #86

Joo kauden jälkeen vaihtuu uutisen mukaan KalPan päävalmentaja, mutta uutta nimeä ei uutisessa ainakaan mainittu.


#87

Saa nähdä mitä Kapaset ovat keksineet.


#88

Sami Kapasen nousua monessa paikkaa veikkailtu, tuskin epätodennäköisin vaihtoehto…


#89

Kapastahan sinne jo huhuillaan eikä olisi mikään yllätys.


#90

Todennäköistähän se on. Raumalla kun on varaa ja rahaa ja Vuorella viisi peliä aikaa kääntää kurssi. Lukko nappaa Westerlundin. Ketä jäljelle jää. Summanen,Heikkilä,Tuokkola. Niistä tuskin kaksi ensimmäistä sinne lähtee ja jälkimmäinen ei pääse.


#91

Samoja fiiliksiä minulla. Taustalla hieman kummittelee käskytyksen historia, mutta muutoin Tomek on melkoinen ukkeli. Elää tunteella, mikä on hyvä juttu, jos ei läiky yli. On myös viihdyttävä. Mahtaakohan pitää enemmän voittamisesta vai vihata häviämistä? Tuntuu, että vihaa häviämistä enemmän.

Lainaus toisesta ketjusta.


#92

Tomek kuittaa hienostl Törmäsen itkut ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Valtonen muutenkin nostanut profiiliaan valmentajana, ja tehnyt Sportista varteenotettavan vastustajan jokaiselle Liigajoukkueelle.


#93

Tomek Valtosen käyttäytyminen vaihtoaitiossa otteluiden aikana ei ole aikuisen ihmisen käytöstä, ja tähän Törmänenkin eilen puuttui. Edellisessä Vaasan Tappara-pelissä kun Tikka taklasi Kemiläistä päähän ja sai pienen selvittelyn jälkeen jäähyn, Valtosen huutelu ja elehtiminen Tapparan vaihtoaitioon päin oli ikävää katsottavaa. Tunteella eläminen kuuluu ehdottomasti tähän peliin, mutta siinäkin on oltava joku raja. Epäilen että jos Valtonen ei kiinnitä tähän huomiota, tulee vielä joku ylilyönti, sen verran kovilla kierroksilla tuntuu käyvän illasta toiseen.


#94

Törmänen ja Valtonen on ne liigan pahimmat itkijät, Törmänen on jo suhteelisen nolo näissä pelin jälkeisissä itkuissaan mutta kyllä Valtosellaki läikkyy pahasti yli varsinkin aitiossa.


#95

Valtosta pidettiin muutama vuosi sitten jostain syystä hyvin lupaavana valmentajana ja hän pääsi nopeasti/kokemattomana Jääkiekkoliiton piireihin mukaan, U20 valmennukseen. Jotenkin tämä “kovan äijän” imago ja meininki valmentajana tuntuu vähän päälle liimatulta ja teennäiseltä. Mieshän suunnilleen laski alleen, kun joutui V.Peltosen kanssa samaan YLEn studioon, Villen antaessa vähän tiukempaa silmää. Mutta hyvä kai se on, että Liigassa on persoonia eikä vain harmaata massaa.

Törmäsellä oli ilmeisesti pelin aikanakin paljon asiaa tuomareille ja jatkoi valitustaan vielä pressissä, johon Tomekin “Törmäsellä on viimeinen sana” ilmeisesti viittasi. Hauskaa pätkässä oli, että Valtonen veti mukaan yhteiset pelaajavuoden Jokereissa. Antti on menestynyt valmentajana jo varsin mukavasti (Mestis-mestaruus, NLA-mestaruus, SM-hopea), mutta rutisijan leima on kyllä tarttumassa hyvin tiukasti mieheen ja täysin omasta syystä.

Tapolan kanssa Valtonen omaan silmään näyttäisi tulevan hyvinkin juttuun, mutta aina hänellä on presseissä tuo yrmeä tyyli.


#96

Törmänen on aivan omaa luokkaansa.


#97

Ainakin kun katsoin youtubesta peräkkäin Törmänen & Valtonen ja Tapola & Valtonen Vaasan pressit niin näin vois väittää. Tomekhan jopa naurahti lopussa kun Tapola houkutteli kertomaan lisää tuomareista :slight_smile:
Mutta onhan tossa pelin purkamisessa lehdistölle ihan eri ote Tapolalla.


(Mustamakkara) #98

TPS tiedoittaa, ettei Selinin optiota käytetä ensi kaudelle.:

http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/ari-pekka-selinin-sopimus-paatyy-tahan-kauteen/

TS osaa sanoa, ettei myöskään Pikkarainen jatka vaan paluu puuhasteluun on tapahtumassa jos toteutuu a-junnuista harjoittelijan palkkaaminen päävalmentajaksi:

En kyllä ymmärrä tätä Tepsin touhua kun vuosia oli näitä kaiken maailman harrastelijoita kuvioissa ja nyt kun ammattimaisuutta palautettu ni toimitaan taas näin. Parempihan se toki meille on jos kilpailijat toimivat noin.


(Kesäloma) #99

Kaskisella on kokemusta junnumaajoukkueista. Samoin taisi olla Jokereiden KHL-valmennustiimissä myös mukana. Ja jos en nyt väärin muista niin tainnut valmentaa myös Barcelonaa. Ihan lupaava valmentaja kaiketi.

Tietty Saku Koivun kavereita ja ketjukaveri Tepsin C-junnuista, parin vuoden takaa :smile:


#100

Tepsissä ei taideta muistaa miten viimeinen menestyskausi tuli?
Vuosina 1988-2001 TPS:llä oli vain 2 eri päävalmentajaa (Jortikka (kahteen kertaan) ja Jursinov).
Tuloksena oli 8 mestaruutta.
Sen jälkeen TPS:llä on ollut 11 eri päävalmentajaa (Suikkanen kahdesti).
Tästä joukosta vain Kari Jalonen, Jukka Koivu, Suikkanen ja Selin ovat vieneet TPS:n puolivälieriin vaikka TPS:n pelaajabudjetti ei ole Liigan pienimmästä päästä.
Vuonna 2008 TPS sai lottovoiton Suikkasen palkkaamisella (viimeisin mestaruus ja välieräpaikka) mutta tuleeko lottovoittoa uudestaan (menestystä nobody-valmentajalla)?


#101

Eikös tps viimeiset kaksi kautta ole molemmissa ollut tappiot luokkaa 2milj.? Ja nyt otetaan valmentajaksi liigatasolla ihan täys arpa. Haisee grande katastrofilta.


(Mustamakkara) #102

Ja vielä jatkoajassa puhellaan, että Selin olisi halunnut jatkaa. :+1:


#103

Valmentajia paljon useammin haukutaan kuin kehutaan, joten nostetaampa esiin median tutkan alapuolella lentävä Jyrki Aho. Jos pitää Ässät noilla sijoilla missä nyt, niin suoritus on kova. Ylipäätään Ahon joukkueet eivät huonoja kausia näytä pelaavan (Blues-romahdus oli tietysti ihan toivoton paikka).