Valmentajanvaihdosveikkuut 2019-20

Vanha merikarvialainen sanonta “ei kautta ilman potkuja” on aina niin paikkansapitävä, joten jatketaanpa tätä ihmislottoilun perinnettä tälläkin kaudella. Niin ikävää ja irvokasta kuin se onkin, valmentajan erottamiset ovat osa lajia nimeltä jääkiekko.

Historiaan peilaten vaikein paikka on Ari-Pekka Selinillä:

  • alla on henkilökohtaiset potkut viime kaudella HIFK:sta
  • Ässissä on kahten kautena peräkkäin potkittu päävalmentaja kesken pois: ei kahta ilman jne.
  • nimessä on Pekka (Pekka saa todennäköisimmin potkut, koska nimi toistuu päävalmentajissa useiten)
    – jopa yli 30 % päävalmentajista on Pekkoja muodossa tai toisessa

Viime kaudella pinkki kuori annettiin neljälle valmentajalle. Heistä viimeisin siis AP Selin. Häntä ennen palli lähti alta Mikael Kotkaniemeltä (Ässät), Tuomas Tuokkolalta (KooKoo) ja Lauri Merikiveltä (JYP).

Aika näyttää, löytyvätkö viime kauden ääniharavat, Pekka Virta ja Kalle Kaskinen, yhä äänestäjien kupongeilta.

Joten, kuka korvataan ensin?

  • Jarno Pikkarainen, HIFK
  • Antti Pennanen, HPK
  • Karri Kivi, Ilves
  • Pekka Kangasalusta, Jukurit
  • Pekka Tirkkonen, JYP
  • Tommi Miettinen, KalPa
  • Jussi Ahokas, KooKoo
  • Mikko Manner, Kärpät
  • Pekka Virta, Lukko
  • Ville Nieminen, Pelicans
  • Tero Lehterä, SaiPa
  • Ari-Pekka Pajuluoma , Sport
  • Jukka Rautakorpi, Tappara
  • Kalle Kaskinen, TPS
  • Ari-Pekka Selin, Ässät
  • Ei kukaan kaudella 2019–20

0 äänestäjää

3 tykkäystä

Mitenhän Kalle Kaskiselle käy? Jännitys tiivistyy hetki hetkeltä, paineita on. Odotukset ovat käyneet ylen negatiivisiksi. Viimeinen sopimuskausi menossa…

2 tykkäystä

Omassa arvassa on Kaskisen nimi, mutta Ilveksen umpisurkea kauden alku on saanut miettimään kauanko Kivi kelluu pinnalla. Uskoisin ettei kilpajuoksu kilometritehtaalle ole vielä lähelläkään loppusuoraa. Kaksi edellämainittua ovat ainakin rinnan mitan edellä muita, mutta saapa nähdä yltääkö voittajaksi sittenkin joku musta hevonen.

En usko, että Ilveksen tilanne on sellainen, että sieltä Kivi mihinkään on lähdössä. Jos Kivi johonkin lähtee niin uskoakseni siihen tarvitaan aika monta tappiota vielä ja en mitenkään usko, että Ilves jää kokonaan pisteittä koko kautta. Kivi on tehnyt hyvää duunia Ilveksessä ja urheilustrategia tähtää kauemmas kuin tähän kauteen.

Ennen Karrin potkuja näen, että Ilves hakee ainakin muutosta näillä:

  1. pelaajahankinnat (johtajuutta koppiin) - sieltä löytyy ilman sopimusta erittäin nimekkäitä ja kokeneita Liigajyriä ja Ilves varmaan haluaa ensisijaisesti kokemusta sisään - pelipaikoista viisi
  2. jos yksittäinen hankinta ei auta niin Ilves saattaa “sopeuttaa” kokoonpanoa - laitetaan joku pois kokonaan tai sivuun
  3. muutetaan sisäisesti voimasuhteita valmennuksessa (tällainen on viime kausien aikana lisääntynyt, että päävalmentajan tonttia laajennetaan ja annetaan esimerkiksi taktista tahtipuikkoa toiselle valmentajalle tai Kiven tapauksessa suunta varmaan siihen, että palautetaan se puikko Karrin käsiin)

Jos nämä ei auta niin Kivi voi saada potkut, mutta ennen tuota tapahtuu väistämättä ainakin se, että siellä tulee se helpottava voitto tai kaksi. Toisaalta pitää muistaa myös, että HPK:lla meni hyvän kauden jälkeen 2017-18 aivan vihkoon, kun valmennus teki kesätreenin suhteen vääriä ja huonoja valintoja. Joskus kausi ei riitä virheiden korjaamiseen, mutta järkevällä pelillä Ilveksellä voi olla ensi kaudella käsissään äärimmäisen vahva nippu. Tuon kaiken voit pilata valmentajan töillä pelleilemällä.

Tämä ilta ei muuttanut käsitystäni siitä, että SaiPan kannattaisi urheilullisessa mielessä kartoittaa kiivaasti Lehterälle välitöntä korvaajaa.

2 tykkäystä

Lehterästä on jotenkin omaan silmään ja korvaan huokunut tiettyä epävarmuutta viime kauden lopun ja tämän kauden aikana. Jotenkin särähti, kun Decens Cupissa antoi kommentteja, että ei kirvestä ole vielä kaivoon heitetty. Hemmetti aika huono tilanne, jos olisi heitetty pre-seasonilla. Joukkueen henkisestä tilasta puhui viime kauden jälkeen ja nyt taas.

Kalle K. on paikallisten natiivien (turkulaisten) mukaan Jukka Koivun suojeluksessa ja J Koivulla on valta tällähetkellä. Eli jos saavat J Koivun sivuun, niin samalla oven avaamalla lähtee Kalle K.
Tietolähde on vanha peluri Turusta, ja hän taasen on jonkinverran tekemisissä A-P Bergin kanssa.

1 tykkäys

Arvatenkin Antero N lähtee myös samalla kertaa, jos ja kun toinen klaani pääsee vallankahvaan?

No siitä ei ollut puhetta, viimeksi, mutta lähellä sekin mono heilahtaa Niittymäkeä jos Kexit (Koivu ulos tapahtuu) turussa.

Mutta vähän ohi aiheesta niin kyllähän ne paineet saa fixunkin solmuun, A-P Berg kertoi että suuresti kunnioittamani Late Marjamäkikin oli muuttunut paineessa ihan erilaiseksi, mitä ko. herrasmies on ja on ollut, ei kuulemma kuunnellut enään ketään A-maajoukkue pestin lopuilla ja menetti siten arvostuksensa ja kunnioituksensa pelaajien silmissä ja mielissä. Täysin vastoin Laten perusluonetta ja aiempia tekoja ko. käytös.

Voihan olla että Kalle K. on kossannut samoin tavoin itsensä paineessa jo joukkueen silmissä, sitten, jos näin on, voi olla paree Kallenkin paeta vuorille, jos siellä on tuohta tarjolla, siis johonkin EBEL-liigan vuoristojoukkueeseen.

Vielä lisäyksenä että Jukka Koivun arvostus valmennus osaajana on kehno Turussa. Monet niillä kulmilla kiekon kanssa tekemissä olleet ovat sitä mieltä, että J Koivu on pelkästään Jursin ajan, mukana olleena tuurilla saanut täysin tyhjää arvostusta ja nyt alkaa olla ilmat puhallettu siitä pallosta pois eli todellinen arvo J Koivusta tepsille, näkyy juurikin näillä Kalle K:n väkisin pitämisillä valmennusvastuussa.

Rankimmat lausunnot Turusta kertoo että Tepsi makaa ruumiskasan päällä, niinkauan kun Jukka K. ja Kalle K. ovat vaikuttamassa. Voisi kuvitella että Turussa on Kexit partyt kun pääsevät eroon heistä. Samoin kuin EU:ssa voisi olla Brexit partyt Lokakuun lopussa, joka EU-maassa kansallinen vapaa ja ravintoloissa happy hour tarjoilut, live musiikin ryydittämänä.

Ilves ja Kivi, nyt on kuusi tappiota ja yksi voitto. Ruotsalainen ja Dostal on joukkueessa.
Seuraavat pelit:
Pelicans, Hpk, Jyp (hajapisteitä?)
Kookoo, Jukurit, Kalpa (pakkovoitot)
Lukko, Tappara (hajapisteet??)
Riittääköhän kolme voittoa takaamaan valmennukselle työrauhan.

1 tykkäys

Kivelle kenkää mää ja 13 muuta se tiedettiin. Olihan tää aistittavissa ku kuunteli kaikkea hehkutusta ja mietti joukkueen ikärakennetta. No ei muuta ku uutta äänestystä kehiin.

3 tykkäystä

Hyvin haistelit. Vaihdos tulikin pikimmiten.

Seuraavaksi kivilleen eikun kankkuunsa kenkää saa?

  • Jarno Pikkarainen, HIFK
  • Antti Pennanen, HPK
  • Jouko Myrrä, Ilves
  • Pekka Kangasalusta, Jukurit
  • Pekka Tirkkonen, JYP
  • Tommi Miettinen, KalPa
  • Jussi Ahokas, KooKoo
  • Mikko Manner, Kärpät
  • Pekka Virta, Lukko
  • Ville Nieminen, Pelicans
  • Tero Lehterä, SaiPa
  • Ari-Pekka Pajuluoma , Sport
  • Jukka Rautakorpi, Tappara
  • Kalle Kaskinen, TPS
  • Ari-Pekka Selin, Ässät
  • Ei enää kukaan kaudella 2019–20

0 äänestäjää

4 tykkäystä

Eiköhän homma rupee olemaan aika valmista Kalle Kaskisen osalta.

Ei Pikkaraisellakaan paljoa aikaa ole tiimalasissa.

3 tykkäystä

Taitaa tarkemmin ajatellen Hifkissä valmentajanpalli enenemmän heilua kuin Tepsissä kun näin äsken sarjataulukon. :thinking:

En veikkaa ketään, mutta sen veikkaan, että liipasinsormi saattaa olla herkemmässä tällä hetkellä johtuen Karri Kiven työtilanteesta.

1 tykkäys

Kiven vapautuminen markkinoille todennäköisesti lisää “kuhinaa” valmentajien osalta joka tapauksessa.

Mielestäni tällä hetkellä on useampikin joukkue, jossa valmentajan vaihtaminen voi olla ainakin mietinnässä:

  • KalPa
  • TPS
  • HIFK

Nähdäkseni TPS on kuitenkin todennäköisin, koska IFK:sta joutuisi lähtemään urheilutoimenjohtajakin ja eivät nuo ikinä lähde. IFK:n Salmelainen laittoi viime kaudella Selinin potkujen aikaan melko lailla kaiken peliin, kun halusi muutoinkin Pikkaraisen tiimiin ja sen päävalmentajaksi. Urheilutoimenjohtajakaan ei kestä mitä vain ja tuosta nousisi niin kova älämölö, että pakko se olis Salmelaisen itsekin lähteä.

IFK:n kohdalla ongelmat ovat sen verran toisteisia yksittäisiä kausia lukuun ottamatta (Törmänen 2015-2016) että näyttää todella vaikealta muuttaa juomavettä Helsingissä. Nytkin materiaali on paperilla Liigaan ihan omaa tasoaan, mutta tulos on keskinkertaistakin paksumpi. IFK:n maalinteko on ollut yhtä tervenjuontia - muistuttaa viime kauden Tapparaa.

3 tykkäystä

Ja pitää muistaa, että Salmelainen on HIFK:issä paljon pelkkää Tobiasta painavampi nimi. Pikkarainen pakostakin joko a) menestyy hyvin tai b) siirtyy piirun verran brändikiekon suuntaan tai c) hankkii lisää seksikkäitä nimiä, jos niitä vielä on saatavilla. Ainakin moken.