Muiden joukkueiden valmentajat ja toimihenkilöt


(soosi) #124

Tomek Valtosella alkanut jo kevään tuomareiden psyykkaaminen?

Eikö pää kestä Törmästyyppisesti? Mitä lie itkenyt mutta kyllähän pelissä selviä Sporttijäähyjä jäi viheltämättä ainakin ennen puoltaväliä


(Kesäloma) #125

Stökö jatkaa myös ensi kaudella

http://www.hifk.fi/uutiset/tiedote-ifk-ja-antti-toermaenen-jatkosopimukseen


#126

Hyvä uutinen. Meidän kannalta.


(Maalivahti) #127

Mitäköhän tälläkin tarkoitat? Törmänen on tehnyt hyvää työtä. Vaikka nyt hieman vaikeampaa onkin, niin joukkueella on kaikki saumat pudotuspelien kotietuun. Pitkäjänteisyys luo pohjaa myös ensi kauden menestykselle. Voisin lyödä vaikka vetoa, että IFK on keväällä meidän pahin vastustaja.

Itkupillihän Törmänen on, sitä ei ylläolevat kehut miksikään muuta.


#128

Hyvää työtä? Törmänen on taktisesti liigan heikoimpia valmentajia eikä selvästikkään osaa kehittää pelaajia. Harjoittelussa näyttää muutenkin olevan pahoja puutteita kun äijät on jatkuvasti lasaretissa ja puolustamista ei vissiin reenata ollenkaan.


#129

48 päästettyä maalia. Eihän HIFK:n verkkoon menisi yhtään kiekkoa jos vielä puolustustakin treenaisivat.


#130

Voitti ne kuitenki runkosarjan viime kauella, eikä pelaaja materiaali ollu mitenkää ylivoimane meihin tai Kärppii verrattuna, kyl tuo ja finaalipaikka kertoo valmentajan taktisestaki osaamisesta. Ei me nii paskoja oltu finaaleissakaa, et meiät ois voitettu kaks kertaa surkeilla taktiikoilla. Mieleen jäi niistä ekoista finaaleista se Hifkin träppi johon meki hakattii päätä seinää ekat kolme peliä.

Ja eikös Ayvity lähteny Nhl:ään ja Ramstedtti KHL:lää huippu kausie jälkee, kyl Törmänenki taitaa osata kehittää pelaajia. Ja nuo lainauksissa olevat harjottelun puutteet, fysikkaharjottelu ei taia olla suoraan päävalmentajan vastuulla, eiköhä siihe oo vähä jokasessa joukkueessa oma valmentajansa jonka vastuulla on se paikkoje kestämine. Kai tuo Törmäsen jatko on niille hyvä juttu, vaikka aika heikosti on lähteny sarjataulukon perusteella, mut veikkaan et Hifki tulee oleen vielä keväällä kova. Myönnän etten oo montaa niitte peliä nähny tällä kauella ni en osaa sen tarkemmi sanoo tän hetke tilanteesta.

@ljpp :ltä jäätävä kuitti siinä yläpuolella :slight_smile:


(Maalivahti) #131

Kiitos yllä olevalle, ei tarvinne minun enää avata asiaa sen enempää. Ei Törmänen mikään Tapola ole, mutta on se nyt kumma, jos ei voi vastustajan hyvää työtä myöntää. 48 maalia, Ramstedt ja Auvity - eiköhän näillä ole yo. väitteet todistettu vääriksi.


#132

Väärin. Oli se paperilla täysin ylivoimainen. Kärpillä oli toki sama bujetti mutta rekrytoinnit meni pahasti vihkoon. Hifk runkosarjavoitto perustui pitkälti siihen että napsivat tuolla materiaaliedulla voittoja pitkin kautta ja olivat samassa lohkossa kahden pisteautomaatin kanssa (blues,hpk).

Hifk voitti poffeissa Pelicansin ja jypin joiden budjetti on noin 1/2 hifk budjetista. En laittaisi finaali paikkaa taktisen osaamisen piikkiin kun se oli juuri osa-alue jolla hifk antoi pelicansille ja jypille tasoitusta.

Väärin. Me todellakin oltiin niin paskoja että meidät voitettiin surkeilla taktiikoilla. Tappara oli kärppäsarjan jälkeen aivan sekaisin. (henkinen vai fyysinen rasitus vai molemmat?). Huono jalka ja rytmit sekaisin. Kun tappara sai 4. pelissä oman pelaamisensa kuntoon, se voitti loppusarjan maalerolla 7-2, joista toisen maalin hifk teki tuurilla dixonin mailan kautta.

Ai että Ramstedt kehittyi Törmäsen opissa hyväksi pelaajaksi? Okei no siinä pojassa vasta onkin ollut savottaa kerrakseen :joy:

Päävalmentaja kuitenkin käsittääkseni muun valmennuksen kanssa suunnittelee miten joukkue treenaa ja kantaa päävastuun. On se kumma että jo 2,5 kautta on paljon loukkaantumisia hifk:ssa.

Tuohon ljpp tilastokummajaiseen en osaa sanoa syytä. Tuo puolustusjuttu oli Elkinsin haastattelusta jossa hän sanoi että hifk ei harjoittele lainkaan puolustamista.


#133

Jonkin verran kyllä laittaisin IFK:n runkosarjavoitosta Bluesille. Pelasivat 6 peliä keskenään, joista suurin osa vielä täysin ripoteltua ja tapettua Bluesia vastaan. Eroksi jäi muistaakseni sarkastisesti Kärppiin juuri nuo ns. ilmaiset voitot Bluesista.


#134

Minä en kyllä ihan jaksa ostaa tuollaista väitettä että joku joukkue ei harjoittelisi ollenkaan puolustamista. Vesa Rantanen väitti IS:ssä, että IFK ei harjoittele myöskään kamppailupelaamista ollenkaan. Harjoitteleeko ne ■■■■■ sitten ollenkaan? Vetävät kyllä noihin nähden aika hyvin, kun maaleja sataa selkeästi vähiten omiin (0-2 per ottelu).

Ja en nyt ihan tarkkaan osaa tuosta fysiikka jutusta sanoa, mutta eikö Helsinkiläiset kärsineet jo Raimo Summasen aikana vastaavista kauheista loukkaantumissumista? En tiedä lähtisinkö tätä ihan laittamaan päävalmentaja Törmäsen piikkiin.

Jos Antti Törmänen ei olisi jatkanut päävalmentajana, niin kuka tuohon olisi sitten ollut parempi vaihtoehto tilalle? Kuuminta hottia koutsi osastolla on tällä hetkellä Ari-Pekka Selin, Pekka Rautakallio ja varmaan Hannu Aravirta. Itse en Törmäsestä tykkää pätkääkään, mutta olihan tuo nyt IFK:lta selkeästi hyvä veto jatkaa hänen kanssaan.


#135

Vithut ollu, mistä kohtaa se oli paperilla ylivoimaine? Ei se budjetti tee siitä materiaalista automaattisesti ylivoimasta. Blues kyl tarjosi helpompia pisteitä, mut ois ne voittanu kuitenki, kaatoivat helmi - maaliskuussa aikalailla kaikki jotka tuli vastaa, esim. Kärpät kaatu siin runkosarjan ratkasevassa lukemin 4-1 ja sen jälkee viimene naula runkosarjan voitoks oli joku 7-1 voitto Ässistä.

Varmaa ekassa pelissä vaikutti se Kärppä sarjan rasitus, mut ei nyt herranjumala kolmea ottelua, joissa IFK oli kaikissa selkeesti meitä eellä. Neljäs oli selkeesti meidän, viides ratkes 3.erässä yhellä maalilla, samoin kuudes oli maalin peli. Kyl IFK anto myös taktisesti erittäin hyvän vastuksen, yks maali eri suuntaa yhessä tasasessa pelissä ja pokaali vois olla Helsingissä nyt, ja Tapola ois taktisesti Törmästä paskempi, pienet niis finaaleissa oli lopulta erot. Eihä se Törmäsen tyyli oo samanlaine ku monilla muilla. Silti tulos ratkasee, valmentajaa ulvotaa pihalle ja haukutaa paskaks ku joukkue ei pärjää, sit ku tulee jonkinlaista menestystä ni se onki pelaajie ansiota eikä valmentajan? Come fucking on.

Osaatko lukea? Lueppa nuo tekstit kunnolla äläkä ala vetämää mutkia suoriks. Ramstedtti oli valmiiks hyvä pelaaja joka ei ollu löyny itteä aivan Liigan parhaaks, nyt se oli lopulta Liigan paras sentteri, varsinki pleijeissa aiva huikeat tehot ja hoisi puolustuksenkin ainaki meitä vastaa finaaleissa. Kenen opissa se Ramstedtti nousi erinomaiseks Liiga pelaajaks jos ei Törmäsen opissa, huoltajan vai? Ja sama huoltaja varmaa teki JYP:n 3.pakkiparin Auvitystä NHL-pakin. Vaikeaa tuntuu joillaki myöntää et jossai muuallaki ku Tamperella tehtäs hyvää työtä jossai, eikä tässä ees tarvi verrata suoraa meihi jos ei halua, meillähä tehää erinomaista työtä monessa asiassa.

Taidat olla käsittäny väärin, mitä minä olen kuullu niin suurin osa valmentajista ei luo mitää kesän treeni ohjelmia, valmentaja valvoo ja päättää varmaa mite kuntohuiput sun muut hoidetaa, mutta fysiikkavalmentaja tekee tarkemmat treeniohjelmat, miten reenataan mitäkin kohtaa jne. Ja jatkoajalta luin et IFK:ssa oli jo Summasen aikaan valtavasti niitä loukkaantumisia, eli jo ennen Törmästä. Sori mut sun logiikkas ei nyt päde tässäkää tapauksessa.

En lähtis kutsumaa tämmöstä tilastoa tilastokummajaiseks, n. 25 peliä on nii pitkä otanta päästettyjen maalien tilastossa että pakostaki siellä on tehty jotai tosi hyvin puolustuksessa. Ja Miten IFK harjottelee hyökkäämistä jos siellä ei oo puolustajia? Hyökkääkö hyökkääjät 3 tai 2 vastaan 0 jatkuvasti vai miten luulet? Se mitä pelaaja sanoo haastattelussa ei aina pidä paikkaansa, voi toki olla että siinä oli joku totuuden siemen, ei ne varmaa viime kausina oo nii paljoa reenannu puolustusta esim. puolustusalueella ku moni muu, vastaavasti IFK on ollu hyökkäyspelissä kova aina Törmäsen aikaan, tainnu tehdä enite maaleja jo kaks kautta putkee, tää kausi on alkanu puolustusvoittosesti eli oisko siellä sitte treenaamine vähä muuttunu, vaikea sanoa varmuudella. Hyökkäyksessä ainaki oli paljo loukkaantumisia, se vaikuttaa väkisinki ku ei saa hiottua ketjuja valmiiks.

Ehottomasti tuo vaikutti, mut ku pistekeskiarvo oli yli 2 per peli, ja siitä ku vedät Bluesin voitoista osan pois, ni se piste per peli keskiarvo ois ollu korkealla ilman tuotaki, eli IFK ois varmaa ottanu siltä Bluesin ns. sijaiseltaki niitä pisteitä aika kovalla tahilla. Eroa oli esim. meihi sen 17 pojoa joka ei kyl mee minkää heikomman lohkon piikkii, Kärppii oli pienempi ero, mut IFK voitti Kärpät lähes joka kerta runkosarjassa, eli Kärpät kusi sen runkkiksen voiton lopulta iha ite. Mut tällä kaudellaha meilläki on aika helppo lohko ja hyvä nii.


(>((()))'>) #136

Raato palaa, mutta näyttääkö palaa.


#137

Mä luulen, et tää on sitä, mitä United kaipaa. Vähän ollu sellanen puuhastelun maku tuossa touhussa. Nyt voi olla, että meno muuttuu.


#138

Kellään tietoa tästä?


#139

Jortsu puolustaa kaveriaan.


#140

#141

Myös IL ennustaa Virtaa Lukkoon. Muita siirtoja voisi olla: Selin (TPS) -> (JYP) ja Kaskinen -> (TPS).


#142

Mtv3 tietää, että Pekka Virta on Lukon ensi kauden pääkäskijä.

Ja mikäli tämä pitää paikkansa nii olis kiva kuulla, että mihinkäs strategiaan ja jatkumoon Pekka Virta menee jatkoksi. Melkoinen teatteri: Urama, Vuori, Dufva, Vuori, Heikkilä, Virta. “pystyyn, kiekkokontrolliin, pystyyn, kiekkokontrolliin, pystyyn, kiekkokontrolliin.” Pitkäjänteistä pelitapa-ajattelua, tarjoilee Rauman Lukko.


#143

Niin, siinä on Dufvasta pikkusen matkaa Virtaan. No, Vuori ja Heikkilä kävivät hoitamassa muutosjohtajan hommaa :wink: