Niko Ojamäki

A post was merged into an existing topic: Lehtinen-podcast – Aamulehden urheiluaiheinen podcast

Muistatteko sen, kun Ojamäki tuli Tapparaan. Se oikeastaan alkoi jo hyvissä ajoin, kun huhut siirrosta nousivat pintaan jo kokonaista kautta ennen. Siihen johonkin väliin mahtui huhuja kariutuneista neuvotteluista ja Ojamäen siirtymisestä sittenkin johonkin muualle.

Minun kuvani Ojiksesta oli, että tunnollinen pelaaja, hyvä alivoimalla ja jonkinlainen täsmäase.

No, lopulta siirto varmistui, kesä tuli ja tätä koko siirtokeissiä käsiteltiin ennemmin Jarno Kärki edellä. Ja tietyllä tapaa Kärki lopulta olikin keskiössä. Tai ainakin myrskyn keskipisteenä. Ojamäki tuli vähän siinä varjossa ainakin minulle.

Liiga-taival Tapparassa alkoi katastrofaalisesti ja mm. Rautakorven kyvykkyyttää valmentajana kyseenalaistettiin, kun Ojamäki sai peliaikaa. Meni tusinan verran matseja ennen kuin Ojiksen pistetili aukesi. Lopulta ensimmäinen kausi oli vaikea, vaikka siinä oli toki huippuhetkensä. Ojamäki avasikin jossain haastattelussa että loi itselleen uudessa ympäristössä turhat paineet.

Toinen kausi ei ollut ns. toisen kauden kirjouksella pilattu, vaan erittäin hyvä suoritus, josta päällimmäisenä varmasti jäänyt mieleen neljän maalin ilta.

Tämän kauden tarina on vasta alkusanoissa, joten en nyt siihen sukella, vaikka “kuukauden pelaaja” onkin ihan hieno rivi tekstiä CV:ssä. Mutta peli näyttää kaikin puolin aivan mahtavalta. Tällaista pelaajaa on vaikea olla fanittamatta. Näyttänyt itsestään uusia, yllättäviä puolia.

37 tykkäystä

Ojamäen oman laukauksen vaarallisuudesta kertoo kaiken se, jos hän luopuu kiekosta niin käytännössä perkeleen usein syötön vastaanottajalla on tyhjä maali edessään.

16 tykkäystä

Saadaanko ees pitää Ojista koko kautta joku KHL jengi lyö ison nipun pöytään…

Ojamäki on vaivihkaa tekemässä kuuselamaista transformaatiota snaipperista erinomaiseksi all-around-hyökkääjäksi. Kehitys on ollut huimaa ja nyt se realisoituu myös tehojen muodossa. Pelinluku ja kentän hahmotus ovat kehittyneet aivan valtavasti ja kun itseluottamus on vielä tapissa niin nähdään mieletöntä syöttötyöskentelyä ilta toisensa jälkeen. Tän päiväisen tarjoilun lisäksi tuoreessa muistissa ovat mm. tarjoilut Levtchille tyhjiin sekä Ilvestä että Tepsiä vastaan.

Jos Ojis ja ketjukaverit säilyvät ehjänä (ja Levtchi jaksaa pelata tänä vuonna koko kauden) niin 20+ maalia ja 50+ pinnaa voi olla aika lähellä toteutua.

19 tykkäystä

ja toi kauhee halu olla kiekossa,haistaa hyvin paikat, ja luistelunopeus ihailtavaa,aina todella vaarallinen ,hienoa kehitystä Nikolta!!

Jäin tänään miettimään, että kummankohan luistelu on vahvempaa: Nikon vai Callen?

Saattaapa tehäkki😁 jopa 70 pinnaa

Nimenomaan tämä. En ole varma kirjoitinko jo jonnekin aiemminkin, mutta olin vielä ennen kauden alkua hieman kysymysmerkkinä Ojiksen suhteen. Viime kaudella kaikki oli kärjistettynä oikeastaan luistelu ja laukaus, omaan silmään varsinainen yhteispelaaminen ja sommitelmat ketjukavereiden kanssa jäi jotenkin vajaaksi (vaikka tehokas kausi ja mm-kulta plakkariin tulikin). Nyt on ihan huikeaa tekemistä jokaisella osa-alueella ja näemmä syöttötaituruuttakin löytyy. Ketjun kemiat kohdillaan ja kovalla itseluottamuksella sekä nälällä ollaan liikkeellä.

Ojamäki kerää ansaitusti kehuja. Kannattaa myös kiinnittää huomiota maalin jälkeiseen touhuun, välillä tuntuu Ojamäki olevan enemmän innoissaan Levtchin ja Virran onnistumisista, kuin omistaan. Ketjulla selkeästi kemiat kolahtaa ja Ojamäki kuvastaa joukkuehenkeä tällä hetkellä.

11 tykkäystä

Ojamäki paiskii hommia ympäri kenttää ja pelikäsitys tuntuisi olevan aivan eri tasolla kuin viime vuonna…jotenkin tulee mieleen ihan Kuusela ja sillon ei voi huono pelaaja olla :slight_smile:

2 tykkäystä

Eilisessä Virran 3-1 maalissa tää tuli myös huomioitua miten innoissaan Ojis oli maalista!

7 tykkäystä

Tää sama jatkui toki pelin päätyttyä, jätkillä oli erityisen hauskaa.

3 tykkäystä
13 tykkäystä

Jaa että Tapparan marginaalipelaaja?!
Missäköhän vaiheessa?

Taisi ekalla kaudella pelata neloskentässä ainaskin ison osan kautta?

3 tykkäystä

Olikos niin että Ojiksella tämä kausi vain sopimusta jäljellä, ainakin Eliten mukaan näin on, kun taas muistelin Ojiksen tehneen 2v jatkon

Jep, tää kausi vielä.

1 tykkäys

Tarina ei kuulosta oikein miltään jos ei liioittele porilaiseen tapaan.:laughing::laughing::laughing:

2 tykkäystä

Porilainen tosin toteaisi asian kutakuinkin näin: Tua noi nii… Tää kauden alku on mennyt vähemmä paskemmin mitä edellinen…

4 tykkäystä