Tänään Nokia areenalle saapuu Tapparan vieraaksi Helsingin Hifk. Molemmilla joukkueilla on yksi ottelu takana. Tappara kaatoi finaali uusinassa Tps:n maalein 3-1 maalintekijät Virta (luistimen kautta maaliin), Merelä (voittomaali, komealla ranteella takakulmaan) ja Puhakka tyhjiin.
Maalikooste Tappara-Tps
Hifk aloitti kauden eilen Hpk:ta vastaan kotonaan , voittamalla pelin 4-1. Hpk meni johtoon 0-1 jäähyltä päässeen Jolyn läpiajo maalilla. Sitten nousi esiin Ex-Tappara Olli Palola kahdella osumallaan. Toinen terävällä ranteella b-pisteiden välistä. Toisessa maalissa yksin maalin edessä, ja pääsi helposti kiertämään Hpk maalivahdin. 3-1 maali meni Åstenin nimiin myös b-pisteiden välistä kääntölaukauksella. 4-1 maali oli Otto Karvisen käsialaa takatolpalta putti tyhjään.
Erikoisuutena kauden ensimäinen ulosajo nähtiin Hpk:n Eetu Liukkaan päähän kohdistuneen taklaukseen, kohteena Otto Paajanen
Maalikooste Hifk-Hpk
Seuraa heitä:
Tappara
Waltteri Merelä 1+1 ensimäisessä ottelussa, Lehterä povaa maalipörssin voittoa. Katsotaan tuleeko tänään Jorstilta lisää unelmapasseja tavoitteen saavuttamiseen.
Heljanko kauden alkuun ollut Tapparan kulmakiviä ja peruskallio. Kiekot ei tipu ja luottamus tapissa!
Hifk
Olli Palola maalitykki hereillä heti kauden alkuun. Onko lisää maaleja luvassa? Todellinen matchup Palola vs Heljanko.
Kasper Kotkansalo 0+3 vakuuttavat tilastot eiliseltä. Oliko kehitys mennyt eteenpäin, vai oliko suonenveto?
Tapparan ennakko:
Hifk ennakko:
Ja Tapparalaiset muistetaan tärkeä asia!: HESALAISILLE EI HÄVITÄ!!
Minkähän takia Tuulola puuttuu jo toisesta peräkkäin. Ajattelin,että joku muu olisi tänään vuorossa,mutta Jonppa taas. Eipä näistä kyllä viime kaudellakaan mitään hiiskuttu.
Terveennäköisenä Jonppa seisoi vaihtoaitiossa todistamassa viirinnostoa, eli tuskin mitään supervakavaa tosiaan. Tärkeä ukko kyllä varmasti niin koppiin (DJ) kuin kentällekin. Toivottavasti palaa pian kehiin
Mielestäni kiekkoradiossa puhuttiin “pienestä kolhusta” ja Ahlroth tilalle, mutta en pistä päätäni pantiksi. Kertoisi, ettei ainakaan “nuha” ole, jos vaihtoaitiossa oli.
Viimeaikaisilla otteilla Henriksson ansaitsee paikan ennen Granathia. Nyt nähdään parhaat puolet tästä kilpailutilanteesta nuorilla. Kilpailua pitää olla!
Täsmennäppä vähän, että mistä tiedetään, ja mihin tarvitaan? Onhan sieĺlä 4 kokoonpanossa, samat joilla on tässä otettu 13/15 pinnaa tähän alkukauteen. Viime kauden paras sentteri on vielä sairastuvalla tervehtymässä, samoin kaiketi Rönni. Pikemminkin Tappara joutuu kohta vuokraamaan sentteriä muualle, että saadaan liigapelejä kaikille niitä ansaitseville.
Toivon että Tanus siirretään laitaan ja Rauhala, Virta tai Rönni ei riitä Tanuksen ja Ojamäen sentteriksi. Tosin Virran pelintekoa ei niin tarvita, jos Tanus hoitaa sitä laidasta…se riittäisi.
Saas nähdä minkälainen HIFK sieltä saapuu. Kyseinen joukkue on joka kausi itselle pieni mysteeri. Toivottavasti saadaan hyvää fyysistä peliä. Tapparalta toiveena on vähän ehjempi 60 minuuttia ja vähän pienempi pohjakosketus sen aikana. Hifkillä on kuitenkin maalintekijöitä, joten kauheesti ei sais antaa siimaa.
Ilman muuta sentteri tarvitaan, todella ohkaisella mennään ja Tanus joutuu nyt pelaamaan huonompaa pelipaikkaa. Ei sillä nyt kiire ole, mutta ennen kevättä.