Nuoriso ennen ja nyt

Kaikesta huolimatta koen olevani varsin tervepäinen ja ihmisrakas henkilö. Välillä jopa liiankin kiltti.

4 tykkäystä

Toi pöydässä istuttaminen voi muuten parantaa lapsen ongelmanratkaisukykyä. Meidän äiti teki aina hirveen läjän makaronilaatikkoa, joka oli ihan jees ekana päivänä, mutta kolmantena päivänä se oli jo ihan kamalaa kuivaa kökköä, jota ei edes ketsuppiin hukuttaminen pelastanut. Lautanen oli kuitenkin syötävä tyhjäksi. Kerran olin taas istunut puoli tuntia yksin pöydässä tuijottamassa sitä makaronilaatikkoa, kun noteerasin pöydän vieressä olevan lämmityspatterin. No kippasin sitten lautasen sisällön sinne seinän ja patterin väliin ja huusin äitille, että tulee katsomaan tyhjää lautasta. Seuraavana päivänä koulun jälkeen sitten kaavin sitä kovettunutta makaronia veitsellä pois sieltä. Näin ne lapsen aivonystyrät kehittyy. :+1:

2 tykkäystä

En nyt tiedä, että onko tuo ruokahomma vapaata kasvattamista vai ei, mutta meillä oli periaatteena, että kaikkea pitää maistaa. Ihan kaikkea syövät nykyään, tamperelaisina tietenkin siipiä liian usein.

3 tykkäystä

Tuun tähän väliin kertomaan yhden esimerkin, kuinka “vapaa kasvatus” on rajatonta ja/tai rajat ylittävää toimintaa:

Kaverini tytär oli teini-iässä 13-14 kieppeillä, kun välit yksinhuoltaja-isään olivat ajoittain kireät.

Kävipäs sitten niin, että eräänä iltana tyttöä ei saanut puhelimitse kiinni. Huolta kesti, kunnes puhelimeen vastattiin. Tyttö oli Tallinnaan menevällä laivalla, kaverinsa ja tämän vanhempien kanssa.

Mikäs teet. Seuraavana päivänä kaveri käy tämän Tallinnassa käyneen perheen kotona kysymässä että “miten voit viedä tyttäreni ulkomaille kysymättä minulta mitään”?

Vastaus oli “meillä on tälläinen vapaa kasvatus

Matkalla oli tarjottu tytöille alkoholia ja vapautta (eli voi juoda itsekin, perään katsomatta)

2 tykkäystä

Eikä jokainen kiekonmenetys johda maaliin tai kaikista älypuhelimeen koukuttuneista lapsista tule masentuneita.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että syömään pakottamisella on vaikutusta siihen, että lapselle voi syntyä epäterveellinen suhde ruokaan. Kasvatus onkin monella tavalla riskien hallintaa.

Minulle syöminen oli pienenä todella vaikeaa ja syömään pakottaminen olisi ollut painajainen. Meillä kotona oli enemmänkin luutnantti Lammion periaatteet: ruokaa ei ole pakko syödä. Se ei ole velvollisuus. Mutta ihan turha oli odottaa, että maha täytetään herkuilla, jos pääruoka ei maistunut. Seuraavassa ruokailussa sitten.

10 tykkäystä

Olet asian ytimessä. Karrikoidusti ja yksinkertaistettuna, nykyvanhemmilla ei ole pelimerkkejä tuottaa terveellä tavalla pettymyksiä lapsille. Enää ei näe huutavaa lasta kannettavan kaupasta ulos vaan ostetaan se tikkari tai pikkuauto. Rikkihän se lapsi menee rajojen asettamisesta.

Jos vanhemmilla ei ole kykyä määritellä rajoja, niin kyllä sitten lapsi täyttää tyhjiön ja ottaa ohjat.

Todistin joku aika sitten tilannetta jossa kaksi alle kouluikäistä lasta haistatteli toisilleen v-sanalla. Kyse ei ollut kielletyn sanan makustelusta vaan kyseessä oli ihan oikea konflikti. Paikalla oli toisen lapsen huoltaja joka ei osannut puuttua asiaan millään tavalla. Kymmenen vuotta eteenpäin yläkouluikään niin voi morjens…

3 tykkäystä

Näin se on pettymyksien tarjoaminen on kuitenkin kasvamisen kannalta tärkeää. Toki lapsen kantaminen kaupasta pois voidaan tänäpäivänä tulkita pahoinpitelyksi tai vapauden riistoksi. Sitten tutkitaan ja hutkitaan.

Lisäksi se että vanhemmilla ei ole esimerkiksi oikeutta saada tietoa lapsensa terveysasioista kun tämä on kolmetoista niin hankaloittaa vanhemmuutta todella paljon.

Kasvatukselle on oma ketjunsa, sinne varmaan sen puolen tarkempi keskustelu:

Ellet sitten ole opettaja joka kohteliaasti auttaa oppilaan luokasta pihalle.

1 tykkäys

Liityn klubiin, ei oo oikein kalaruuat lähteneet sen jälkeen kun päivähoidossa oli pakko vetää suullinen kylmää haukea vaikkei oikein maistunut.

Minulla tismalleen sama kokemus, mutta ekalla luokalla. Ei ollut pakkosyöttöä vaan pakotettiin syömään pinaattikeittoa ja oksensin pöydälle. Sen jälkeen en ole pinaattikeittoa maistanutkaan.

1 tykkäys