Onko Ilves uusi HPK?

Mielenkiintoinen valtamedian keskustelunavaus.

Mutta miten yhteisömme suhtautuu jos 2020 mestari onkin Ilves? Kuka menee torin reunalle katsomaan mestaruusjuhlia ja kuuntelemaan pormestarin puheita? Kuka laskeskelee TBK+Tappara mestaruuksia yhteen ja toteaa, että johdetaan me silti? Kuka häpeää silmät päästään työ/sukulaisporukoissa? Kuka onnittelee reilusti voittajaa ja toteaa, että hyvä että on edes yksi paikka Suomessa jossa on kaksi menestyvää joukkuetta liigassa. Uusi areenakaan ei ainakaan parempaa peruskivenmuurausta voisi toivoa.

Mutta… Riski on todellinen. Voittihan HPK ja Suomi molemmat toukokuussa 2019. Molemmat ihan täysin puskista. Jääkiekko on pyöreä. Ja Ilves on parempi kuin miesmuistiin.

Itse toivon Ilvekselle kaikkea hyvää. Ideaali olisi Tappara-Ilves finaali ja game sevenissä jatkoaikavoitto a’la Parlett. Mutta, toisaalta tappio olisi “grande katastrof”.

Elämme mielenkiintoisia aikoja…

7 tykkäystä

Kai Ilveksellä eväitä on tällä kaudella vaikka mihin. Hyvä valmennus, laaja pelaajarinki jne. Tampereelle tehokkaampi paikalliskilpailu Areena-ajan ovella lienee vähintään tervetullutta ja ylipäätään Ilveksen menestyminen ei nyt varsinaisesti ole Tapparalta pois, vaikka onhan sitäkin mielipidettä esitetty suuntaan ja toiseen, että se syö meidän markkinat yhteistyökumppaneista.

Samaan aikaan Ilveksen hypettäminen on jatkunut jo aika kauan - sitä tehdään nyt mediassa ja sitten on niitä, jotka eivät siihen usko. Minä en osaa sanoa, koska Ilves on osannut ennenkin pelata hyvin syksyllä - se ei olisi mitään uutta auringon alla, että Ilves pärjää syksyllä.

Mutta sitten tullaan siihen, että onhan tuo edelleen nuorien johtajien joukkue. Aika paljon riippuu siitä, miten vaikeuksia käsitellään ja tuleeko sellaisia. Ilves ei ole ollut edes Karri Kiven kaudella kovin hyvä käsittelemään vaikeuksia ja yleensä kokemus on noissa tilanteissa se, joka puhuu. Sitä Ilveksellä ei liikaa ole.

Tällä puheella en usko, että Ilves on päätyyn asti menossa, mutta playoffeihin menee takuuvarmasti ja jos ei mene niin se on myös grande katastrofi kuten Törmänen sanoi aikanaan. Tapparalle puolestaan on katastrofaalista hävitä mikä tahansa sarja Ilvekselle ja kuten tiedämme, ympäristö ottaa siitä koko ilon irti.

1 tykkäys

En nyt osaa muuta sanoa kuin että Ilves ei voi olla uusi HPK, koska kukaan ei osannut ennustaa HPK:n mestaruutta. Ilvestä taas suitsutetaan kuin vanhaa mestaria. Ilveksen mestaruuskerroin on muistaakseni 14.

Edit: kävin tarkistamassa, oli tippunut 10. Eli neljänneksi pienin. Esim. Tapparalla 5.20.

7 tykkäystä

Ainahan kesä-elokuu on Ilvesfanin parasta aikaa… Ehkä nyt on parempi tilanne ku vuosiin, mutta vähä on keula noussu jossain piireissä. Katsotaan tammikuussa uudestaan.

10 tykkäystä

Itse suhtautuisin varsin nihkeästi, enkä menisi lähellekkään toria. Mutta eipä se elämääni noin muuten vaikuttaisi mitenkään.

“Onko Ilves uusi HPK?”

Erikoinen kysymys. Sen nyt voi sanoa, että mestaruuteen on ehkä lähtökohtaisesti realistisempi mahdollisuus mitä hetkeen on ollut. Mutta tosiaan nuori joukkue ja aika pitkä matka siihen on.

Toivottavasti floppaa.

3 tykkäystä

Tavallaan jo kysymys on hassu, kuten on esiin tuotu. Onko mestari yllätys, jos sen voi nähdä jo syyskuussa? Joten ei, Ilves ei olisi uusi HPK.

3 tykkäystä

Ilveksellä on kaikki mahdollisuudet pärjätä ja mennä pitkälle, mutta se edellyttää usealta pelaajalta askeleita eteenpäin, taktiikan ja pelitavan toimivuutta, huipussaan olevaa henkeä ja täydellistä maalivahtipeliä.

Silti ollaan yhä siinä tilanteessa, että Tappara on epäonnistunut, jos Ilves on keväällä meidän edellä. Niin kovia nimiä kera maailmanmestareiden meiltä löytyy.

Summasummarum kaikki on mahdollista. Todennäköisyys on sitten eri juttu.

Ilves on uusi syyskuun HPK. Eiku miten…

Eihän se olisi sitten enää sama seurakaan, jos olisikin HPK?

Noh. Iloitaan nyt vaan vaikka siitä, että hegemoniaan ollaan saamassa hyvää jännitettä heti näin kauden alkuun.

Median ja ipan fanien odotukset ja jatkuvat kehut voi kääntyä nuorta joukkuetta vastaan… Jos ei alakaan kulkea, niin voi paineet kasvaa ja joukkue tehdä jopa viime kauden Ässät… Syksy on kyllä erittäin tärkeä ipalle… Kauden alkuun tappioputki, niin voi tulla haasteita…

1 tykkäys

Sama tuli mieleen. Tässä on pitkään Ilvekselle suunnilleen playoffs paikka ollut mestaruus. Tällä kaudella on ihan todelliset paineet menestyä ja joukkueelta odotetaan hyvää menestystä. Media tulee antamaan myös painetta, jos hiemankaan alkaa edes TOP6 lipsumaan.

HPK mestaruuteen on turha verrata. Sama tilanne kuin Ässien mestaruudessa. Molemmat tuli lopulta täysin puskista hirmuisella kevätkiimalla.

Oma käsitykseni on että kyllä näissä molemmissa yllätysmestaruuksissa on kuitenkin kova pohjatyö alla, eikä pelkkä oikein ajoitettu flow-tila.

Ässillä oli alla kaksi hyvä runkosarjaa, mutta joukkue epäonnistu playoffeissa molemmilla kerroilla. Lopulta kriisin kautta tuli sitten mestaruus, joka tosin vaati vielä Tapparan loukkaantumissuman toteutuakseen. Kerholla oli 16-17 kausi hyvä, mutta se tippui JYPin traktorille 7. pelissä. Tämän jälkeen joukkue lähti vahvana mustana hevosena kauteen 17-18, mutta floppasi – Pennanen sanoi televisiossa että harjoittelu meni pieleen. Joukkueen piti olla liikaa heikentynyt viime kaudelle, mutta niin vain se tuotti parhaan mahdollisen tuloksen.

Ilveksellä on ollut tasaisen loivaa nousua viime vuodet, mutta itse en vielä näe sieltä löytyvät pohjia ihan påätyyn asti. Ehkä siihen tarvitaan karvas pettymys tämän kauden playoffeissa ja sitten joukkueen rungon kasassa pysyminen kaudelle 20-21.

1 tykkäys

Ilveksellä ei ole vahvaa runkosarjaa pohjalla. Siksi on pudotuspeleissä tullut joka kerta ihan överikova vastustaja heti kärkeen. Jostain nelos-vitospaikalta, jos pääsevät lähtemään, saattaisi tuloskin olla toisenlaista. Mutta mitäs eivät oo olleet tarpeeksi hyviä.

Pelicans voisi olla uusi HPK, mutta ehkä ensi kaudella. Tälle kaudelle puolustus hajosi liikaa.

1 tykkäys

Lisäksi on sekin pointti, vaikka sitä ei varmasti Ilveksestä kukaan myönnä, että historiasta kantautuu melkoinen painolasti. Eräs numerolla 81 Liigaa pelannut kapteeni aikanaan hienosti totesi suunnilleen seuraavasti: ei meidän kannata paineita miettiä, niitä on tässä lajissa ollu aina. Silti Ilveksen pitäisi vastustajien lisäksi lyödä melkoinen peikko historian muodossa.

Ei ole. Enkä ymmärrä mistä tämä Ilves vouhotus tulee. Kynsin ja hampain tulee taistelee suorasta pudotuspeli paikasta. Voi olla, että juuri nappaa sen kuudenen sijan.

6 tykkäystä

Eikös se otsikosta jo selviä, viime kauden HPK oli hetkeen taas sen luokan yllätys ja tarina, että sellaisia halutaan lisää. Ilves nähdään siihen potentiaalisena alkavan kauden osalta. Perinteikkään seuran kohdalla pitkästä aikaa voidaan puhua positiivisistakin asioista ja Kiven projektissa pyörähtää 4. kausi käyntiin.

Siitä samaa mieltä, että vain viime kauden HPK oli viime kauden HPK. Ilves ei ole uusi HPK, Ilves on Ilves.

2 tykkäystä

Avausviestiin viitaten, en minä Tapparan mestaruuksia torilla ole juhlinut mutta mestaruus Tampereelle lämmittää aina. Toivon, että Ilves ei ole uusi HPK vaan toivon, että Ilves on uusi Kärpät tai Tappara. Tarkoittaen tällä sitä, että ei oltaisi yhden kauden tähdenlento vaan tuleva kestomenestyjä.

4 tykkäystä

Toki HPK:sta vaikea sanoa, onko yhden kauden tähdenlento vai jatkuuko menestys 2000-luvun alkupuolen tapaan. Tapparan ja Kärppien jatkuva menestys on osaltaan myös vahvan taloudellisen menestyksen ansiota. Sinne taitaa Ilveksellä vielä kuitenkin olla matkaa, vaikka hyvällä tiellä.

Itse kyllä odottelen Ilvestä neljän sakkiin. Se on varsin realistista, jos homma toimii “odotetusti”. Kivi on nyt saanut jo aikaa rakennella ja joukkue on materiaaliltaan riittävän laajakin.

Paljon on kyllä nuorison varassa, mutta on siellä varsinkin hyökkäyksessä paljon kovia nimiä muutenkin. Nopeajalkaista ja nälkäistä sakkia. Ilves on nyt pariin vuoteen onnistunut kairaamaan markkinoilta haaviinsa nuorta pelaajaa varsin hyvin. Erittäinkin hyvin. Siellä on taustaltaan monen kovan seuran kasvatteja. Ovat vaan useat sellaisia tapauksia, etteivät he montaa kautta Ilveksessä pysy. Nyt tai ensi kaudella on onnistuttava finaalipaikka ottamaan. Sen jälkeen joudutaan heittämään verkot taas aktiivisemmin vesille. Tämmöinen fiilis itsellä.

Tuo otsikon kysymys on hieman hankala. Tavallaan on, tavallaan ei. Oma mielikuva viime runkosarjan aikana oli hetkittäin se, että HPK voi hyvinkin olla loppupeleissä kova. Merkkejä näkyi välillä. En nyt mestaruutta ajatellut, mutta ehkä neljän sakkiin tuntui resursseja olevan.

1 tykkäys

Kerhosta tosiaan ei tiedä mutta ei sielläkään menestyksellä olla “mässäilty”. 2000-luvulla 5 pronssia, 1 hopea ja 2 kultaa. Tiedän, meillä on samalta ajalta vain 1 pronssi joten matkaa kerhonkin menestyksen tasoon on, mutta siksi kirjoitinkin, että “toivon” ja “tuleva”

Tarkoitin siis lähinnä, että tässä tarkoitetaan juurikin viime kauden HPK:ta ja Ilveksen alkavaa kautta. Tai näin itse käsitän. Ja noista HPK:n mitaleista suurin osa 2000-luvun alkupuolelta, jolloin HPK oli jatkuvasti välierissä, mikä HPK:n kokoiselta seuralta kova suoritus. Sinne se voi tämänkin mahdollisen menestysputkensa aikana päätyä.

1 tykkäys