Vähän. Mutta joo, vähän kuitenkin.
Selkeästi parannettu tähän erään. Tosin se ei paljoa vaadi. Nyt ollut vähemmän puskemista.
Ei kannatais heittää polvilaukausta ellei osaa
Vielä syksyn aikana kentällä on muutama eläintarha, useampi flyygeli ja perhanasti ketsuppia. Ei ne lukot voi koko syksyä kestää noin monella.
Vartiaiselle levitettiin punainen matto maalille
Kunnes taas sekoillaan huolella.
Ei pysy kiekko krisun lavassa.
Kemiläinen vaan vajoo meikäläisen papereissa
Revon harhautukset on liian tehokkaita. Menee itsekin niihin.
Kemiläinen on kyllä… Utunen tilalle huomenna
Aikamoista taidetta hyökätä ja puolustaa alivoimaisena koko ajan. Taito sekin.
Lahden hallissa on jännä tunnelma. Yleisöä paljon, mutta niin hiljaista, että pelaajien huudot kuuluu. Kukaan ei edes taputa. Sitten kovia kohahduksia jos jotain tapahtuu.
Kohta täytyy oikeasti harkita penkin taakse J.R:n tilalle pahvi-Jukkaa, tarkoitan nyt sitä joka esiintyy myös Tapparan Air Baltic-videolla. Kokeiltaisiin alkuunsa pari peliä, parantuisiko otteet jäällä?
Vähä päästy sentään jo paikoillekin, mutta mutta…
Karhunen takas maaliin niin tulee hyvää jälkee😂
Noi pään korkuisen keskitykset keskikentälle on hyviä
Vielä kun päästäisiin maalintekopaikoille.
Täytyiskö Jukan kans tehdä joku räppivideo Pomon ja Reten kans, josko siitä alkais käymään veri pääs ja tulis kuningas ajatuksia
Ojamäeltä “arvosanan 9” vaihto.
Hyvää riistoa ylhäällä, alhaalla sitoi vihollisen maalipaikassa.
Rautakorpi ottanut jalkapallosta vaikutteita. Nuo kohot on käteviä ja toimivia. Muutenkin syötöt lantion yläpuolelle on suotavia.