Päähän kohdistuneet taklaukset (Klok, Kähkönen, Rautanen) ottelussa KooKoo - Lukko 15.02.2020

Alunperin ei ollut tulossa edes jäähyä.

Mikä on sinun näkemyksesi, eli oliko jäähyn ja mahdollisten lisärangaistusten arvoinen teko?

Hidastuksesta näytti tahalliselta telomisyritykseltä. Puistola on väistämässä taklausta niin miksi se käsi pitää ojentaa poskeen?

7 tykkäystä

Tää Virran setti Puistolaa näytellen oli aika huvittava.

6 tykkäystä

Mutta tulee 2-3 peliä, koska päähänkohdistuva taklaus mutta kuitenkin kyynerpäätaklaus eikä päähänkohdistuva taklaus mutta kuitenkin päähänkohdistuva taklaus.

Ja samaan rahaa paska-pekkalle myös palkan korotus ettei tarvi vaihtoaitiosta kolikoita etsiä vai mitä käytetyn mersun avaimia se tuolta kyykistelee…

2 tykkäystä

On tuo Pekka Virta kyllä kamala. Ihan järkyttävä persoona.

45 tykkäystä

Kiitos että joku muukin tuntee samoin. Toivottavasti saisi paikan jostain KHL-seurasta tai ihan mistä vaan, ettei tarvitsisi mokomaa apinaa katsella enää ikinä missään. Kaikki oman itsensä ulkopuolella oleva näyttää olevan halveksittavaa. Voin kuvitella millainen tuo on kotona.

10 tykkäystä

Paras olisi ollut, kun olis demonstroidessaan kumauttanu oman kuulansa vaikka oman pelaajan pottaan tai lavan kärkee.

Eikös tää pitäis olla selvä? Kyynerpää ja pää ottaa yhteen joten sen 5 peliä tästä arvotaan sitten joskus kun kurinpidolla on aikaa(eli seuraavan pelin aamuna)

1 tykkäys

Täällä muuta ole selvää, ku linjattomuus. Tärkeitä pelejä jo. 2 peliä ryntäyksestä tai väkivaltaisuudesta. Toivotaan kuitenkin sitä viittä. Oli tahallinen, ei vahinko.

Juu katso vaikka viime Tappara - Lukko pressitilaisuus missä toi mulkero katsoi muualle ja vastasi kun haastattelija kysyi. Missä käytöstavat.

2 tykkäystä

Pekka Virta on tässä nyt ottanut paikkansa valokeilassa esittämällä mimiikan taitojaan ja saa ehkä ansaitusti rapaa. Koitetaan kuitenkin erkaantua liiallisesta henkilöjahdista, kun haisee siltä, että läikkyy yli. Eli keskitytään pääsääntöisesti pelillisiin tapahtumiin.

5 tykkäystä

Heitänpä sellaisen arvauksen, että kurinpito ei uskalla tästä antaa sitä lupaamaansa viiden pelin minimiä, josta puolestaan seuraa tietysti kova kritiikki.

1 tykkäys

Eihän tässä ole mitään epäselvää. Käsi ylhäällä päähän. Kurinpidollekin helppo nakki, kun nimikkeeksi voi laittaa kyynärpäätaklaus ja kolme peliä kakkua.

3 tykkäystä

Siis eihän tossa ole mitään epäselvää. Klok kurottaa ohi menevän Puistolan perään ja osuu kyynärvarrella päähän. Selkeä tahallinen vahingoittamisyritys ja se 5 matsia tästä pitää vähintään tulla.

Tulee mieleen Tyrväisen haku Kuuselaan kun noin kurotellaan päätä kohti.

2 tykkäystä

Kyllä voi levollisin mielin makustella Polasekin ja Racinen hankintaa meille. Kun siis tätäkin tilannetta katselee.

Olisko tää Klokki pelänny näitä meiän kavereita niin paljon ettei tällästä olis tapahtunu meitä vastaan?

Ainahan sitä voi sattua. Silloin kun peli käy kuumana, niin on ihan hyvä olla mahdollisuus heittää erikoismiehiä kentälle. Monesti niillä hetkillä sitten läikkyy yli. Hyvä esimerkki tälläisestä hetkestä on viimeinen aloitus ottelun jo ratkettua.

4 tykkäystä

No kylläpä on vastenmielisen huvittavaa näyttelemistä valmentajalta. Ei Puistola mitään kyyristyny, vaan koetti selkeesti väistää iskua kuten palstaveljet tossa aikasemmin jo toteaa.

10 tykkäystä

Pelaajathan saa jäähyjä kentän puolella, jos esimerkiksi demonstroi vastustajan heittäytyneen.
Onhan toi Virran käyttäytyminen ala-arvoista. Mielestäni jopa sanktioitavaa toimintaa.
Eri asia keskustella/ huudella tuomareille, kun suoranaisen epäkunnioittava käytös vastustajaa kohtaan.
No Virrasta ja hänen käytöksestään olen jo vuosia sitten saanut omanlaisen käsityksen, eikä se tämän tapauksen johdosta muutu ainakaan eri suuntaan.

14 tykkäystä