Päähän kohdistuneet taklaukset (Klok, Kähkönen, Rautanen) ottelussa KooKoo - Lukko 15.02.2020

Harmittavan monta kolahdusta alkaa Puistolalla olla vyöllään nuoresta iästä huolimatta. Toivottavasti ura ei jää lyhyeksi koska eihän kenenkään pää määräänsä enempää kestä.

1 tykkäys

Ihan samaa pohdin hiljaa mielessäni.

Samaa aihetta pohdin jo paljon aiemmin erään toisen Tapparassa pelanneen nuoren pelaajan kohdalla.
Jossain vaiheessa se raja tulee vastaan kaikille.

1 tykkäys

Tuolla päävammat -ketjussa on hyvä HS -kirjoitus aiheesta ja ei todellakaan ole hyvä juttu toistuvat kolaukset päähän.

Puistolalla on nyt lyhyellä aikaa pari osumaa ja aivotärähdyksistä jo yksikin voi olla liikaa.

4 tykkäystä

Kaikin puolin PÄÄ asia. Ettei sattunut pahemmin.

Huomasiko kukaan tuota vmäistä mailaan potkua tilanteen jälkeen kun Puistola makasi jäässä. Eikö mailan pää ole puistolan päässä kiinni ja keltapaita potkaisee mailaan. Ikävä lisätälli päähän. Sikailut pois ja pelikieltoa syyllisille.

15 tykkäystä

Osuma Puistolaan oli minusta enemmän huolimattomuuden ja vahingon (käden ohjautuminen olkapäältä) summa kuin tahallisuutta. Kuitenkin pelikiellon hyväksyn. Ennemmin olisin uskonut Nemecekille käyvän tuolla tavalla kuin Klokille. Tosin Klok on aikaisemmin tällä kaudella ajettu ulos, kun tökkäsi Taimea selästä laidan lähellä.

Saa nähdä, eteneekö Kähkösen taklaus Liigan kurinpitoon. Osuma kohdistuu kuitenkin suoraan pään seudulle.

Edit. Liigan Twitter-tili vahvisti juuri, että Kähkösen taklaus etenee kurinpitokäsittelyyn.

2 tykkäystä

Selvästi Klok yritti hidastaa Puistolan vauhtia kontaktilla olkavarteen. Varsinainen kyynärpäätaklaushan tuo ei ole. Pääosuma on kuitenkin kiistaton, ja se johtuu ainoastaan Klokin tekemisestä, joten eiköhän pelikieltoa tule.

Kähköseltä päähän kohdistunut taklaus kiekottomaan pelaajaan, joten aika outoa jos ei tule 5 peliä.

Muutin otsikon kattamaan kaikki ottelun päähän kohdistuneet, koska niitä on tällä hetkellä kolme potentiaalista:

Klok–Puistola
Kähkönen–Nyman
Rautanen–Pa. Westerholm

Näistä 1. ja 2. on menneet eteenpäin.

Tässä vielä Rautasen taklaus:

https://videos.liiga-services.telia.fi/share/18850

4 tykkäystä

Täysi vahinko oli tuo Klokin taklaus.

Klokin taklauksessa ei ole mitään muuta vahinkoa kuin se, että hän oli kentällä.

20 tykkäystä

Samanlainen “vahinko”, kuin suurin osa polvitaklauksistakin, eli ensi koitetaan taklata ja kun ei onnistuta, niin jatketaan jalalla, tai kädellä (ja ihan tarkoituksella).

Mielenkiintoinen matsi, sillä sieltä pitäisi irrota kolme pitkää penalttia.

7 tykkäystä

Olin väärässä. Klokille tuli se viisi peliä.

12 tykkäystä

Myös Kähköselle viisi:

Rautasen kymppi ei tainnut edetä.

9 tykkäystä

Rupeaako linja löytymään?

Edit: mielenkiintoista, että pelissä toinen sai 2+10 ja toinen ei saanut mitään. Rangaistusasteikkoon tuo ei vaikuttanut.

1 tykkäys

Hyvä linja… Kylmästi vähintään aina se 5 peliä, jos päähän kolahtaa… Seuraavasta saman pelaajan rikkeestä sitten 10 peliä ja siitä vaan ylöspäin… Kyllä siinä tyhmempikin oppii, jos puolet kaudesta on pelikiellossa…

5 tykkäystä

Klok,Kähkönen,Hyvärinen. Mites onkaan kaikille osut nopanheitossa silmäluku viisi. :grin:

2 tykkäystä

Ei tässä mitään linjaa näy. Kähkösen “taklauksen” tuomion perustelut ovat mielenkiintoiset.
-taklaus oli delegaation mukaan “kevyt”
-osuma johtui osin taklattavan matalasta peliasennosta.
-Kähkösen lausumaa siteerataan (kyseessä oli häneen mukaansa blokkaus). Yleensä näissä perusteluissa puolustuksen puheenvuoroa ei näy.
-Viisi peliä annetaan vain siksi kun kerran niin on linjaus.
Kähköstä ymmärrän enemmän. Kähkönen sulki kaistan rauhallisella ja ennakoitavalla liikkeellä ja Nyman luistelee siihen sata lasissa pää edellä. Kähkönen ei tee minkäänlaista taklausliikettä törmäyksessä. Nymanilla olisi pitänyt olla kaikki aika havaita, että ei tuosta pääse ohi. Eikä tee elettäkään suojaakseen itseään.

Rautasen case on ihan tyylipuhdas taklaus päähän ja tuomarikin sen poimi heti. Näytti sattuvankin enemmän, ellei sitten ollut filmi kyseessä. Missä linjaus nyt??

En ymmärrä en.

Kähkönen vielä herrasmiesmäisesti tsekkasi jälkikäteen, että onhan kaikki OK. Rautanen jatkoi pottuilua.

KooKoolle Kähkösen pelikielto on paha takaisku. Rautaselle 5 peliä olisi puolestaan ollut KooKoolle varmaan pelkkää plussaa. Plus-miinustilaston mukaan porukan hämmentävän ylivoimaisesti surkein (-10). Kaikki muut pakit on plussalla. Bergerilläkin on (+11).

Väärä mies tuomittiin kaikin puolin.

3 tykkäystä

Ei tuossa Kähkösen tapauksessa nyt mikään oikeusmurha tapahtunut. Jos taklaat selkeästi kiekotonta pelaajaa päähän niin kyllä siitä se viisi peliä on täysin ansaittu. Varmasti ei tarkoituksella hakenut osumaa päähän, mutta se että taklaat pelaajaa joka ei ole taklattavissa (taklausliike selkeä vaikkei kova, todettiin myös tuomiossa), niin älä nyt päähän taklaa. Kähkönen oli hitaampi ja joutui kurottelemaan, aika tyypillinen vahinko mutta täysin oma syy ja täysin ansaittu rangaistus. Vääryys ja linjattomuus olisi ollut jättää ilman tuomiota tai joku höpö höpö yhden ottelun kielto.

2 tykkäystä

No tähän tuo linjaus ajaa. Vahingot on samanarvoisia kuin “tahalliset”. Vahingoista on pakko antaa se 5 peliä ja tahallisista ei kehdata antaa enempää kuin 5 peliä koska se on jo iso määrä. Edelleen huono linjaus liigan toimistolta, olisi vaan pitänyt koventaa rangaistuksia eikä asettaa mitään minimiä kahlitsemaan kurinpitoa.

7 tykkäystä

Hyvä pointti.
Nyt vahinko-osuman ja tahallisen vahingoittamisen ero on max 2 ottelua ja silloinkin tuon tahallisuuden pitää olla oikeasti törkeä teruastus, jotta 7 ottelua tuomittaisiin. Tämä linja tullee näyttelemään iso roolia playoffeissa.

Ärsyttää jo valmiiksi, kun Twitter ja muut some-alustat tulevat täyttymään fanien lähettämistä gifeistä, joissa väkisin yritetään saada huomiota “päähänkohdistuneisiin” taklauksiin mallilla:
“Polasekin olkapää osui päänalueelle tässä kulmakamppailussa @ Liiga @TuomasNyholm @Tapparaofficial @HPK @kokomaailmankiekkokansat

5 tykkäystä