Jouko Myrrä korvaa siis välittömästi Karri Kiven Ilveksen päävalmentajana, kun kalenteri näyttää maanantai 30.9.2019 ja Liigan-kalenteri näyttää Ilvekselle seitsemää pelattua peliä ja kolmea kerättyä pistettä.
Jouko Myrrä näyttäisi käyneen pitkän valmennuspolun Ilveksessä. Aloittanut nuoriso-osastolta ja noussut apuvalmentajaksi Liigaan. Tämä oli hänelle nyt 4. kausi Liiga-Ilveksen valmennusryhmässä. Päävalmentajasopimus pitää sisällään tämän kauden lisäksi seuraavan kauden eli 2020–21.
Mielenkiintoista nähdä minkälaisella pelikirjalla lähdetään tästä eteenpäin. Tuntuu välillä ettei sellaista ole ollut tällä kaudella. Nyt jos lähdetään uusia juttuja ajamaan sisään niin voipi olla että porukka on vielä enemmän sekaisin kun tähän asti.
Hetkellisesti nämä vaihdokset saattavat piristää mutta yleensä ei juurikaan apua ole.
Jouko Myrrä on nimenä tuttu, mutta naama piti katsoa Googlesta.
Ilveksen pelissä on jotain perustavanlaatuista pielessä, mikä aiheuttaa tuon kyntämisen. On kiinnostavaa nähdä onko Myrrä oikea mies tuon ongelman/ongelmien korjaamiseen.
Tapolan ensimmäisen kauden jälkeen en ole pitänyt valmentajapotkuja juuri minään.
Voihan olla, että Kiven naama on ollut sen verran kulunut Ilveksen kopissa, että potkut ovat olleet ajan kysymys. Silti pidän ratkaisua outona.
Tulee mieleen Tapparan kausi 2011-2012, kun Sami Hirvonen oli viimeistä kautta valmentajana. Potkut syyskuun lopussa ja huippuvalmentaja Dufva sisään. Silti suoritus jäi kiistatta heikoksi.
Nyt sisään kokematon Myrrä, joka ei ole edes uusi naama pelaajille vaan pyörinyt mukana jo pitkään. Löytyykö Myrrältä päävalmentajana auktoriteetti Ipan kierteen oikaisuun, kun sitä ei apuvalmentajana löytynyt? Mitä tämä vaihdos edes muuttaa, kun Salo ja Myrrä ovat ilmeisesti jo nyt vastanneet pelillisistä asioista?
Mukava, että Myrrä saa pehmeän startin pitkälle sopimukselle.
Yllättävän nopeasti Kiven potkut tuli. Kivi tehnyt kuitenkin Ipasta uskottavan liigajoukkueen.Jotenkin en jaksa uskoa että kokematon Myrrä pystyy kääntämään kurssia. Toivotaan kuitenkin Ipalle parasta.
Kovin on uskottavaa ollut meno viimeaikoina. Me ei varmasti tiedetä mitä kaikkea siellä on ollut taustalla, eikä varmaan koskaan oikein saadakaan tietää. Silti olen edelleen sitä mieltä, että oli hyvä reagoida ajoissa. Aika sitten näyttää, oliko reagointi hyvä vai huono juttu. Kovin paljon huonommaksi se ei tuosta voi mennä. Tai voi, jos hävitän seitsemän seuraavaa ottelua, mutta se nyt on sitten jo ihan sama.
Hirvosen ja sittemmin Dufvan Tapparaa ei oikein voi verrata nykyiseen Ilvekseen. Tapparan pelaajapakka oli aivan sekaisin ja joukkue koottu ihan miten sattuu. Mm. maalikuninkuus saavutettiin lopulta 14 osumalla. Dufva tuli uudistajaksi kaiken ulkopuolelta ja toi sisään mm. sellaisia nimiä kuin Palola, Ilomäki, Barkov, Ahtola jne. Myös monet muut nuoret saivat mahdollisuuksia näyttää. Dufvan kauden loppu ei ollut tuloksellisesti hyvä, mutta kyllä siinä tehtiin paljon näkymättömiä pohjia tulevalle finaaliputkelle.
Ex-Tappara Myrrälle toivotuksena pelkkää hyvää. Miehestä ei pahaa juttua ole kuulunut. Hänen asemansa uutena koutsina on kuitenkin ihan erilainen kuin vaikkapa RD:llä 2011. Mies tulee ennestään sisältä ja hänellä on käsissään se joukkue, millä pitäisi alkaa parempaa tulosta tekemään. Tuskimpa alkaa ovet käymään tai tuntemattomia junnuja tulemaan liigarinkiin. Se, että samoilla palikoilla pitäisi tehdä Kiveä parempaa tulosta pitkällä tähtäimellä, ei juuri nyt näytä todennäköiseltä. Tasonnostoa mv-puolelta ja kokeneempien kavereiden esiintuloa ja ryhdistäytymistä tässä kai eniten odotetaan. Sen pitäisi ensisijaisesti kyllä lähteä pelaajista, ei valmentajasta.
Ei käy ukkoa sääliksi. Toivottavasti pysyy langat käsissä. Ilveksessä on ihme, jos pystyt valmentamaan sopimuksen loppuun. Myrrä joutuu noviisina pääsarjatasolla kovaan paikkaan. Oman paikkansa selvitti Jarno Pikkarainen viime kaudella - hänellä oli kuitenkin näyttöä Mestiksestä päävalmentajana. Näen tässä Ilvekselle hetkellistä energiaa, mutta ilman uusia pakkeja ei homma muutu.
Olipahan mitäänsanomaton haastattelu, jossa oli paljon puhetta, mutta sisältöä ei nimeksikään: “Peli iloa työn kautta… pieniä asioita kuntoon… Harjoittelulla voi vaikuttaa pelaamiseen… Sarjataulukko ei valehtele … Tätä hetkeä tässä ja nyt”
Voin olla 100 varma ettei Myrrä tule tuomaan pelillisesti mitään uutta tuohon porukkaan. Jos kaikki on mennyt pelillisesti persiilleen, niin eikö se apu kuulu ottaa silloin laatikon ulkopuolelta? Salo taisi haistaa tilanteen, eikä lähtenyt laskemaan osakkeitaan tulevien kausien valmennuspestistään.
Kirjoitetaan ny vaikka Jouko Myrrän alle tää oma ajatelma. Mua on ihmettäny se asia tässä valmentamisessa, että jos onnistut kerran voittamaan esim. Suomen mestaruuden valmentajana niin sitä pidetään heti parhaana valmentajan ja suunnannäyttäjänä koko suomikiekolle. Karri Kivellä on tietysti mestaruus sm-liigassa sekä alle 20 maajoukkueessa, mutta tekeekö se vielä hänestä erinomaista valmentajaa? Numminen,Korpi,Jortikka,Jaloset, Rautakorpi etc. ovat erinomaisia valmentajia ja heillä on näyttöä pitkältä ajalta. Minusta annetaan Myrrän näyttää osaamisensa ja arvostellaan sitten vasta kun kausi on ohi. Ei ole ainakaan mitään menetettävää Ilveksellä ja meidän Tapparalaisten sopii toivoa, että Ilves nousee tästäkin paskasta vielä ylös. Ilveksen hyvyys kehittää myös Tapparan toimintaa.
Muusta olen samaa mieltä, mutta Ilveksen hyvyys ei mitenkään erityisesti kehitä Tapparaa. Yhtälailla sitä kehittää Kärppien tai Hifk: n hyvyys.
Myrrällä ei ole juurikaan hävittävää ja joukkuekkin varmaan katsoo itseään peilistä. Eri juttu on sitten, onko Myrrälle annettu kabinetissa joku tavoite, joka pitää saavuttaa. Tietenkin varmaan sääleihin pääsy on minimi.
Jos pelkkä joukkueen peiliin katsominen riittäisi niin oletusarvona olisi silloin se, että Ilves rosteri on top-6 kamaa ja joukkueessa ei ole muuta vikaa, kuin henkinen takalukko. Itse olen myös @Oijennus kannalla , enkä mihinkään pelkkään henkiseen takalukkoon usko, vaan puolustuksen vajaavaisuuteen. Myrrän on luotava peli ja puolustustapa, joka tukee näiden pelaajien ominaisuuksia.
Millään ”nuorille pelaajille tsäänssi” meiningillä, ei seurajohto voi olettaa saavutettavan mitään. Myrrällä on kova työ edessä, saadakseen rivit kuntoon.