Päävalmentaja Jussi Tapola ja valmennustiimi 2020-23

Pahimmassa tapauksessa hän petaa itselleen huonoa tulevaisuutta valmentajna, jos nämä jutut nyt puoliksikaan pitää paikkansa.
Täytyy muistaa että luultavasti nämä on Tappara vastaisen median juttuja ja pelkoja siitä että taas se sieltä nousee menestykseen tänäkin kautena​:rofl::rofl::rofl:

Ei näitä tarinoita voi kun omassa päässä arvuutella, et mikä on totta ja mikä ei. Mut kyllähän tämä tuleva viikonloppu on aivan järjettömän iso, varmasti yks Tapolan valmentaja uran isoimmista, Tapparassa. Ainakin omissa papereissa. Uus halli tän kaiken vielä kruunaa. Pisteitä tarvis tulla ja vastassa pari kertaa rakas naapuri, joka on meitä viime aikoina kylvettänyt aivan 6-0. Tähän on pakko tulla muutos.

3 tykkäystä

Pitääkö tehdä taas kriittinen johtopäätös, että lähinnä Tapparassa pelaajat ylipäätään hyytyvät, muualla pysyvät yleensä vain tasollaan tai parantavat? Verraten poikkeuksellinen menestysjatkumokin lienee ollut vain jokin outo epäyhtälö tämän pohjalta. Ei tulta ilman savua, siispä valmennuksen piikkiin menevät eri johtolangat vähintään osittain ellei jopa täysin.

Joka tapauksessa ilmeisen hyvä että näistä smejkaleista on päästy eroon. Median jatko-ohjelmille taas taitaa olla jonkunlaista tilausta, joten niitä saataneen seurata vielä jonkin aikaa.

1 tykkäys

Siihen cmore pätkään on otettu tottakai se dramaattisin pätkä. Pakko se on napakasti herätellä joukkuetta kun ei homma toimi eikä tossa nyt mitään traumoja varmasti kellekään tullut. Eiköhän siä joka joukkueessa ääni nouse yms kun kamerat ei käy

1 tykkäys

Viimeiset tämän ketjun viestit eivät tuota C-Morella nähtyä koppikoutsausta koske.

Tuo Smejkalin haastattelu on tosiaan vain yhden pelaajan yksipuolinen näkemys aiheesta mahdollisen värikynän kera. Tällaisia ei-optimaalista koppitunnelmaa sivuavia uutisia ja lausuntoja vaan rupeaa olemaan sen verta, että vaikka niissä satavarmasti on mukana kärjistämistä, liioittelua ja klikkiotsikkohakuisuutta, niin kyllähän tilanne silti siltä vaikuttaa ettei ilmapiiri nyt ainakaan erinomainen ole.

Onko näitä nyt tullut muilta kuin Smejkalillta? Sehän on ollut nyt useaan kertaan näistä kertomassa.

Kyllähän media rummuttaa negaa Tapparasta.

Ei koppitunnelman aina tarviikaan erinomainen olla. Välillä kipuillaan, kasvetaan ja noustaan uudelle tasolle. Kyllä se vaatii pelaajaltakin tahtotilan antaa parastaan joukkueelle, eikä ajatella vain itseään kuten Smejkal.

Se mikä on varmaa, pelaajat ovat olleet tällä kaudella hyvällä asenteella mukana. Kertoo mitä kertoo, ainakaan media ei sitä kerro.

4 tykkäystä

Näihin on vaikea ottaa edelleenkään kantaa, kun ei tiedä mitä on oikeasti tehty ja minkälainen henki joukkueessa on.

Lähinnä voi vaan luottaa viime kädessä Jukka Rautakorpeen ja siihen, että hän arvio tilanteen ja tarvittaessa laittaa asian kuntoon.

Se mitä noista tsekeistä voi sanoa, niin ainakin Domi veti viime kauden ihan vihkoon kentällä ja sen ulkopuolella. Smejkal oli todella huono varsinkin poffeissa.

3 tykkäystä

Onhan näitä tietty.
Kuten joku sanoi siitä pitkäjänteisestä tekemisestä niin voidaan myös katsoa miten esim. Ojamäki vetää tällä hetkellä vs. Kärki. Miksei tietty Kemiläinen. Eiköhän tuohon listaan voida kohta lisätä myös Levtchikin ja Kinnunenkin.

Kaikkien kanssa ei tietty onnistuta, mutta kyllä mun mielestä näitä onnistumistarinoita enemmän on vs. epäonnistumisia.

Ja kyllähän näitä nyt löytyy lähes joka joukkueesta joilla ei vaan ole lähtenyt/ tai ei ole potentiaalia saatu täysin irti.

3 tykkäystä

Näinhän se yleensä tahtoo olla. Ja pakko sanoa näiden tshekkien puolustukseksi, että ovat he hieman muutakin kuin omaa kotikontuaan nähneitä pelaajia. Spacekilla 4-5 kautta AHL & WHL ja Smejkalkin pari kautta rapakon takana plus yhtenä kautena KHL:ää. Taisi molemmilla olla maajoukkuepelejäkin ihan junnupuolelta asti.

No, Suomi on Suomi ja Tappara on Tappara. Mutta vaikea näitä kavereita on ihan umpisokeina pitää valmennuksen suhteen. Pettymys tuli Tapparassa kuitenkin eteen ja tottakai se aina jotenkin vaikuttaa mielipiteeseen.

Heille ei Tapparan systeemit sitten oikein olleet napakymppi, siitä varmaan kaikki ovat samaa mieltä. Ei tämä nyt ensimmäinen eikä viimeinen kerta maailmassa ole, ettei palikka asetu tiettyyn palapeliin. Heidän onnekseen mahdollisuuksia on muuallakin.

3 tykkäystä

Täytyy muistaa, että myös toisenlaisia ihmisä on. Esim Luoto sanoi, että Tapparaan paluu on palauttanut innon ja intohimon jääkiekkoon taas. Hän nauttii Tapolan valmennuksesta.

25 tykkäystä

Kyllä. Ja vaikka itsekin olen ainakin ihmetellyt näiden 5-6h treenisessioiden hyödyllisyyttä niin käsittääkseni pelaajat ovat ammattiurheilijoita ja monet pelaajat ovat toisaalta viestineet, että tykkäävät treenata, paljon ja kovaa. Tapparassa tosin ihan rasituksen perusteella tämä menee usein ns. yli.

Kävi vain mielessä että voisiko se helpottaa ulkomaalaisten pelaajien ”kotiutumista” ja fiilistä jos koutsit vetäis spiikkinsä lontooksi. Kuten esimerkiksi Myrrä. Tämä vain pohdintaa. Mutta ainakin viesti menisi perille myös ulkomaalaisille.

2 tykkäystä

Tässä keskustelussa olisi hyvä huomioida Rautakorven kevään / kesän kommentit, joiden mukaan joukkue ei ollut fyysisesti siellä, missä pitää. Tämä varmasti on huomattu jo kesken kauden, ei pelkästään loppuanalyysissa.
Jos pelaajien fysiikkaa korjataan kesken kauden, tapahtuu se lisäämällä fysiikkaharjoittelua. Sen lisäksi tulevat sitten esim. lajiharjoitteet, pelitavalliset harjoitteet sekä otteluihin valmistavat harjoitteet. Summasummarum, yhtäkkiä tekemistä onkin useaksi tunniksi päivälle. Ehkä tämä voisi olla syynä tuohon Smejkalin mainitsemaan määrällisesti kovaan harjoitustaakkaan?

8 tykkäystä

Kun menestystä tulee, suhtaudutaan Smejkalin kuvamaan hyväksyen ja ihaillen, jos tuollaista edes julkaistaan siinä tilanteessa. Kun menestystä ei tule, siihen suhtaudutaan hivenen halveksien ja henkilöiden se. Juttuhan ei sisällä oikeastaan mitään yksityiskohtia, aika yleisellä tasolla siinä liikutaan. Rivien välistä ja yleisellä tasolla, epämääräisesti, valmennusta kyseenalaistetaan.

Selvää kuitenkin on, että Tapparan tämän kauden säädöt ovat sellaiset, että odotusarvo runkosarjassa on 1 ja/tai mestaruus. Siihen nähden arvioidaan suuressa kuvassa valmennusta ja tuleekin arvioida. Tuleva viikonloppu näyttää paljon suuntaa jatkoon lähinnä siksi, että runkosarjassa suuria otteluita täytyy pystyä voittamaan edes jossain märin. Voitto SaiPasta kahden hävityn Ilves ottelun jälkeen ei paljoa rauhaa antaisi jatkoon.

1 tykkäys

Viesti siirrettiin ketjuun: Tappara - Ilves 3.12.2021 (Pe)

Muutama mielipide ihan tuon Smejkalin haastattelun ja muiden julkisuudessa olleiden tietojen perusteella.

Ensinnäkin ainakin omat karvat nousevat hieman pystyyn tilanteessa, jossa pelaaja moittii entistä valmennusta eikä näe omassa eikä mainittujen (tsekki)joukkuetovereiden toiminnassa mitään vikaa. Epäuskottava lähtökohta. No Smeijkal jo itsekin toteaa vähän rivien välistä luettuna, että heillä nyt on vähän vapaampi tapa toimia lähtökohtaisesti. Tapola ja seura ovat luonnollisesti viisaasti hiljaa. Ehkä historiankirjoitus myöhemmin paljastaa, mitkä asiat ovat menneet pieleen.

Joukkuehengen kannalta oli viime kaudella jo lähtöön haastellinen tilanne; joukkueessa neljä tsekkiä joista kolme uutta. Erittäin suuri riski blokkiutumiseen, varsinkin jos muutenkin on vaihtuvuutta paljon ja pysyviä runkopelaajia vähän tai poissa loukkien takia.

Pelaajat ja valmentajat luonnollisesti ovat erityylisiä ja valmennustavasta, -keinoista ja henkilökemioista paljon on kysymys. Välillä natsaa ja välillä ei. Aika saattaa ajaa ohi hyvin toimineestakin kombinaatiosta ja aina tulee aika jolloin homma ei enää toimi tai jatkumoa ei löydy. Paitsi ManU:ssa ja ZSKA:ssa kesti pirun pitkään…

Tapola on selkeästi vaativa ja ainakin pelitilanteissa voimakkaasti tunteella elävä valmentaja. Helposti tulee mieleen, että vaatimustaso ja toimintavat eivät välttämättä ole kohdanneet tsekkien kanssa. Ehkä myös kapteenikohussa on ollut juuri tästä kysymys. Silloin asioille pitää tehdä jotain. Liian paljon on nähty sitäkin, että mukavuudenhaluiset pelaajat ovat savustaneet vaativan valmentajan pois - ja samalla menestyksen.

Esillä on vain Smejkalin näkemys asiasta ja kovin vähän löydän itsekritiikkiä, mikä olisi aina suotavaa ainakin uskottavuuden takia. Pilkahdus siitä onneksi on lausunnossa omien pelien kulkemisesta eli mies myöntää itsekin että suuremmat luulot itsestä saattoivat hiipiä puseroon hyvän alkukauden jälkeen.

Ja vielä lisäksi Tapolan pukukoppipuheesta. Ei mitään uutta auringon alla kertakaikkiaan. Hyvin oli Tapola oikeiden asioiden ytimessä, tunteella, mutta hillitysti. Varmasti on kovempaakin ääntä ja toisaalta paljon rauhallisempaakin kuultu Tapolaltakin. Kesyähän tuo oikeasti nyt oli.

14 tykkäystä

Kallis valmentaja kun menee aina kovapalkkasimpien kanssa sukset ristiin? Edellisellä pestillä Puistola Lekiin, viime kaudella Spacek kotiin ja nyt keväällä kapteenicase sekä Bloodin soppari ulos. Sääs nähdä miten menee nyt kun siirrytään uuteen halliin ja menestyspaineet kasvaa…

Toisaalta myös tuplamestaruus ja pari himmeämpää mitalia.

Mestaruus on aina kova, mutta tuplamestaruus on todella kova saavutus.

7 tykkäystä