Päävalmentaja Jussi Tapola ja valmennustiimi 2020-23

Eurooppalainen valmentaja arvokisoissa ei merkkaa mitään NHL:ssä. Sen on todistanut Jalonen sekä meidän tuleva päävalkku.

3 tykkäystä

En usko hetkeäkään et joutuu haukuntaa on paljon kovemmat näytöt verrattuna moneen muuhun maajoukkueen peräsimeen. Menestystä tullu silloin, kun ollut puikoissa. Ihan eri lähtökohdat Tapolalla, kun Jalonen pääsi puikkoihn sillä kuuluisalla yhdellä mestaruudella

Oliko tällä kaudella enemmän kuin yksi panoksellinen peli?

1 tykkäys

Ajatuksessasi on argumenttia.
Toisaalta Rike Grönborg on antanut Aamulehdessä ymmärtää, että on keskustellut usein NHL-organisaatioiden kanssa, mutta ei ole löytänyt sopivaa pestiä. Eli lähtö olisi ollut hänestä itsestään kiinni.
Jukka Jalonen on ollut Jacketsin beat writerin mukaan yksi vaihtoehdoista Takkien valmentajaksi.

1 tykkäys

Äänet annettu sinne minne kuuluu. Jussi ja Tapparan pitäisi ehdottomasti saada kyllä kärkeen.

Tapola, Niemelä tai Miettinen palkitaan perjantaina Kalevi Numminen palkinnolla, eli kauden 22-23 parhaaksi valmentajaksi. Mielestäni asiassa ei pitäisi olla kahta sanaa. Jussi Tapola on palkinnon aivan jäätävän kovalla suorituksellaan ansainnut. Tapola voitti aivan kaiken, eikä olisi työtään voinut paremmin enään tehdä.

26 tykkäystä

Jos Tapola ei vie tätä, niin tää palkinto on yhtä iso vitsi kun Ballon d’or

6 tykkäystä

Viesti siirrettiin ketjuun: Valmentaja Jussi Tapola (pl. Tappara kaudet)

Niin siinä sitten kävi, ettei Tapolalla riittänyt tälläkään kaudella. Kahteen edelliseen kauteen Tapola valmensi kerran Tapparan CHL hopealle ja kerran mestariksi, voitti Liigan runkosarjan kaksi kertaa ja Suomenmestaruuden kaksi kertaa. Silti Jussi Tapola ei ole ollut Liigan paras valmentaja kummallakaan kaudella.
Ensin Olli Jokisen uroteot Jukureissa, eli runkosarjan sija2 ja ekalla Playoffs kierroksella lauluun lähtö sekä sitten Tommi Niemelän runkosarjasijoitus 5 sekä Tapolan Tapparalta tappio finaaleissa voitoin 4-1 ovat olleet kovempaa valuuttaa. Aika surullista.

116 tykkäystä

Niin, tuosta on paha paremmaksi pistää. Moraalinen voittaja Tapola on ilman muuta. Hymypoika valloitti valitsijaraadin. Hyvä valmentaja toki, mutta…

1 tykkäys

Onneksi me tiedämme, kuka on se paras suomalainen valmentaja/valmennustiimi menneelllä kaudella.

4 tykkäystä

Ei näköjään Jupella riittänyt, että voitti kaiken mahdollisen. Sanattomaksi vetää, että valitaan valmentaja toista kautta putkeen, joka melkein voitti jotain!

34 tykkäystä

Noh, nämä on lehdistön valintoja ja näillä pyritään pönkittämään liigan imagoa. Tällaiset valinnat vain pitkässä juoksussa alkaa kääntymään vastaan, kun valintoja tehdään tällä tavalla kaiken voittanutta hylkien.

Noh, vähän alkaa itsellä olemaan olo, että nykyinen systeemi liigassa kaikin puolin tullut tiensä päähän. Pitäisi saada kilpaurheilu keskiöön ja höpöhöpö-jutut muualle.

2 tykkäystä

Minä alan olla “huolissani” toimittajien tasosta. Tapolan valitsematta jättäminen paljasti tason karulla tavalla.

Viime kaudella valittiin valmentaja, joka ei voittanut yhtäkään sarjaa playoffeissa.

18 tykkäystä

Harva kauden alussa kertoi, että Pelicans on finaalissa. Kokoonpanoja kun katsoi, niin ei sieltä kauden alla näkynyt ihan tämmöistä potentiaalia. Kyllä ihan perusteet oli vuoden parhaaksi valmentajaksi. Se on sit eri asia, että voittiko esim Jortikka kuudesti Palkinnon parhaana valmentajana (2x tripla mestaruus) vai oliko käsissä myös hyvät joukkueet.

Ehkä tästä on haluttu eroon. Vähän tylsä valita mestarin valmentaja, ellei kyseessä ole yllätys mestari kuten Kivi, Suikkanen jne.

Jäipähän Jussille syy tulla Tapparaan takaisin kultaa vuolemaan… :wink:

7 tykkäystä

Eihän Jon Cooperkaan ole voittanut Jack Adamsia kertaakaan, vaikka on ollut paras valmentaja noin viimeiset kaksi kymmentä vuotta.
Näissä palkinnoissa katsotaan yllätyskerrointa.

4 tykkäystä

Lisää jännitettävää palstalaisille:

Tälläkö sivulla sitten pitää hakata F5:tä rystyset valkoisena?

E: on siellä bonarina jaossa myös “Vuoden Seura” - titteli.

20 tykkäystä

Eiköhän Euroopassa ymmärretä mitä voittaminen vaatii ja Jussi pokkaa palkinnon.

Liigassa tosin ei riitä.

3 tykkäystä

Mikä olisikaan nolompaa Liigalle, kuin Tapolan valinta Euroopan parhaaksi :slightly_smiling_face::slightly_smiling_face:

83 tykkäystä

Mitä seuroihin tulee, Tampereen ykkönen ja Suomen ykkönen ovat olleet jo pitkään eri asioita. Eihän tämä ole sitä kummempi ja nolompi juttu.

6 tykkäystä