Onko Grönborg valmentaja jonka taktisilla oivalluksilla saadaan kilpailuetua muihin nähden? Tämä ei ole minulle vielä selvinnyt.
Kuluneen kauden rosterin piti olla paperilla riittävä mestaruuteen saakka mutta ei ollut Tapparalla lopulta mitalipeleihin mitään asiaa. Kyllähän tuo rosteri ainakin paperilla oli sellainen että uskon monen valmentajan kusevan hunajaa jos saisi tuollaisen nipun valmennettavaksi. CHL:ssä on kahdella kaudella peräkkäin jäänyt Tapparalle pelkkä luu käteen mikä ei varmasti myöskään ole sitä mitä haetaan.
Valtaisa pettymys tämä kausi oli. Epäonnistuttiin, turha sitä on lähteä selittelemään.
Onkohan Liigassa operoivan joukkueen realiteetit iskeneet Grönborgille ? Pelaajista kilpailevien Eurooppalaisten joukkueiden listalla palkanmaksu kyvyssä ennen Tapparaa on ihan lonkalta heittäen vähintään 30 joukkuetta.
Näkihän jo viime vuoden ulkomaalaisista, että hajalla olevia uran viimeisiä kausia vetäviä pelureita ,jotka eivät Euroopan huippujoukkueita kiinnostaneet.
Mä hiukan puolustan nyt Rikee ja kaikki on omaa mutuilua. Herralla on näkemys tietystä pelitavasta. Alkukaudesta kaikki sujuu kuin rasvattu, kesällä päätetty tuomarilinjakin pitää. Suosii siis vauhtikiekkoa, kaikki näyttää hyvältä.
Kauden edetessä säännöt pikkuhiljaa alkaa jälleen kerran lipsumaan ja enää ei rikkeitä vihelletä samalla tapaa kuin alkukaudesta.
Rikellä keittää…alkaa tulemaan f-sanoja ja jäähyjä, sekä median paine. “Grönborg räyhäsi” yms.otsikoita. Joutui siis silmätikuksi.
Samalla suomalaisvalmentajat saavat mesota ja huutaa vaihtoaitiossa naisen ulkosynnyttimeen viittaavaa termiä, ilman sen kummempaa rangaistusta otteluissa tai isompia otsikoita. Suurimpia kitisijöita ja huutajia ilman huomioita ihan selkeästi oli Ilveksen iloinen vesseli ja Koikkarin raivopää, joka saa kauden jatkuessa jatkaa samaa mesoamistaan.
Joten ymmärrän Rikeä ja hänen mahdollista voimattomuuden tunnetta, kun joutuu tällaisessa sirkuksessa ajamaan jotakin uutta ja ennen näkemätöntä sisään.
Kuinka moni valmentaja on saanut toimitsija rangaistuksen kielenkäytöstä Grönborgin lisäksi? Raipella ainakin julkisuuskuvan vastaisesti sukuelimiä viljelee lähes joka vuoropuhelussa tuomarin kanssa.
Tapparan pitää lopettaa uhriutuminen. Lopettaa tuomareista itkeminen. Ei believe paitoja, koska Tappara ei ole pieni sympaattinen seura.
Tapparan on iso kaikesta piittamaton helvetin kone, joka painaa omia raiteitaan. Ei kerää säälipisteitä tai itkusta tuomareista. Toivon ensikaudeksi isoa asennemuutosta.
Hyvin sanottu.
Se ”we don’t care” oli edelliskaudella parempi.
Nyt ihme itkua ja tosiaan toi believe-teema enemmän jotain SaiPan juttuja.
Oliko Kontiola joka siinä edelliskauden alkushown videossa totesi jotenkin ”muut puhuu paineista, mutta Tapparan haluaa voittaa kaikki”
Tuota asennetta pitäisi nyt saada tosiaan taas. Asenteena olla paras, tiedostaa se ja ei välittää paskaakaan tuomareista tai muista. Kaikki fokus nyt siihen omaan tekemiseen
Edit. Nyt tämä ”asenteena mestaruus” ei näkynyt muussa, kun Oriveden laitamilla tienvarsimainoksessa.
Oliko sittenkään Tapparalla kova rosteri muihin kärkijoukkueisiin verrattuna? Väitän ettei ollut.
Ulkomaalaiset hankinnat pitivät olla ainakin meidän mielestä kovia. Ei ollut. Siten kotimaiset kärkihepat olivat loukkien ja sarastelujen vuoksi osan aikaa ainakin puolikuntoisia. Maalivahtipeli korkeintaa liigan keskitasoa tai sen alapuolella.
Ei saatu kenestäkään Antonin tai Heljangon korvaavaa tai edes lähelle sitä.
Tässäpä se, länsinaapurin diskuteeraamis kulttuurista pitäisi päästä takaisin management by perkele (päivitettynä 2000 luvulle) -tyyliseen johtamiseen.
Ei tekosyitä, ei kitinää ja vinkumista. Joukkoja johdetaan edestä edelleen ja esimerkillä.
Tosin haasteita voi tulla tähän johtamismalliin siirtymisessä kun 2/3 valmentajaa on Ruotsista ja se kolmas ei vaikuta sellaiselta että pystyisi kantamaan vastuuta.
Onneksi siellä on mukana Ville Nieminen, joka voisi vähän opettaa kuinka suomalaisen saa ymmärtämään ja toteuttamaan.
(Hallissa pitää ensikaudella korvata myös trance musiikki puhtaalla energia hevillä.)
Jos Nieminen on ensi kaudella tekniikkavalmentaja, niin siellä varmaan saa myös “sielunhoitoa” ja potkuja persiille, mikäli tarve sitä vaatii. Nieminen on varmaan ihan hyvä psyykkaaja ja tuollaisena annoksena se saattaa toimia positiivisena boostina.
Puheet jostain pelillisestä vallankumouksesta ovat absurdeja kun tavoitellaan pärjäämistä liigan nykyisessä taktisessa- ja tuomariympäristössä. Omalla työllä voi tietysti vaikuttaa liigaan kokonaisuutena mutta vain voittamalla ja pieneltä osin. Se voittaminenkin jäi puuttumaan. Tällä kaudella SaiPa ja KalPa ovat käytännössä osoittaneet, kuinka se tehdään eli toteutetaan. Pelin nopeuttaminen ja viihtellistäminen. Ovat nimenomaan näyttäneet ja tehneet, eivät puhuneet. Rike puhui mutta ei tehnyt. En missään vaiheessa ole ymmärtänyt niitä puheita, tavoitteita vailla tekoja. Viime kausi meni hyviltä pohjilta hyvin, nimenomaan silloin kuin näistä puheista luovuttiin.
8 tykkäystä
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
2426
Tästä tismalleen samaa mieltä. Minusta tuosta uhriutumismentaliteetista vois luopua sekä valmennus että kannattajat. Se, että rakennetaan tarinaa ja uskomusta, että koko maailma tai vähintään Suomi on koko ajan Tapparaa vastaan ja rivien välissä puhutaan jos mistä salaliittoteorioista, kuinka esim tuomarit tahallaan ja tietoisesti sortaa Tapparaa, on häviäjien puhetta.
Enkä siis väitä, etteikö Tappara herättäisi tunteita ja etteikö tosi moni haluaisi nähdä Tapparan häviävän ja kyntävän, mutta jos on suurseura, niin sitten nähdäkseni ns. takamuksen tulee kestää merivettä, myös täällä sisämaakaupungissa.
Uhriutumisen ja vaikuttamisen ero ei ole iso. Nyt on helppo asetelma ensi kaudelle, vain tulokset merkkaa. Jos tulosta tulee, nähdään joko ensimmäisen Grönborgin kauden toisinto, jolloin loppuun asti varoitellaan ettei peli kestävällä pohjalla ja sitten lähdetään torille. Tai sitten toisen kauden toisinto ja tulokset sulaa pelin mukana. Eiköhän noin meritoitunut valmentaja saanut sopivan herätyksen tällä kaudella. Eteenpäin.
Niin, voihan tuo kokenut apuvalmentaja olla merkki siitä. Toisaalta, siinä voi olla seuraava päävalmentaja myös. Ja Puistolan suunnitelmia, kun ei tiedä, niin vaikea sanoa syitä lopulta.