Palautetta palstan henkilökunnalle

Brexitistä en löytänyt ketjua, mutta mahtaako semmoinen olla sitten suljetulla puolella?

Kun kaikkia uutisia ei kuitenkaan ehdi lukemaan, niin olisi ihan mielenkiintoista, jos olisi Brexit-seurantaketju nyt kun sopimukseton ero on melko varma.

Sieltä voisi sitten aina poimia väliin jääneet uutiset, notta mitä kaikkea asian tiimoilta tapahtuu.

Politiikan alueella on tämäkin aihe käsittelyssä.

Jep, niinhän tuossa arvelinkin, mutta saattaisi aihe meitä kuolevaisiakin kiinnostaa?

Siinä suhteessa Brexit-aihe ei eroa muista Politiikka-alueen aiheista. Joten sikäli riittämätön perustelu. Kokonaisuutena kun harkitsee, ei oo edes rajatapaus. Se aihe kuuluu selkeästi Politiikka-alueelle.

Tyydyn tuomioon, mutta mielestäni seurantaketju olisi silti hyvä. Aika kireästihän täällä moderoidaan ja liputetaan niin tuskin siihen mitään politiikkaa pääsisi tulemaan.

Tiedustelen että mistä syystä on aikarajoja laitettu esim. “Paras biisi juuri nyt” ketjuun.
Saattaa olla että hitaimmat saavat sanottua asiansa kun biisi ei ole enää ajankohtainen?
Suomalaista säännöstelyä iloisessa asiassa. Kiitos riittää. :heart_eyes:

Minä tästä taisin avautua joskus. Ärsytti kun jotkut spämmäsi 2 min välein useita biisejä. Mielestäni oletus että itse edes kuuntelisi jakamansa kappaleet. Nyt vähän edes joutuu miettimään minkä biisin jakaa. :pray:

10 tykkäystä

Mikä on sääntöpykälä §14? @henkilokunta.
En löytänyt säännöistä semmoista.

Olisiko mahdollisesti tämä?
§14 Palstan ominaisuuksien tahallinen väärinkäyttö

Palstaohjelmistomme tahallinen väärinkäyttö, jonka tarkoituksena on toisen jäsenen kiusaaminen, palstan käytön, valvonnan, tai ylläpidon häiritseminen, johtaa poikkeuksetta pitkään tai pysyvään käyttökieltoon. Väärinkäytöllä tarkoitetaan siis häiriökäyttäytymistä, joka ole ole sisällöllistä, vaan tarkoituksellista toimintaa jolla pyritään aiheuttamaan haittaa palstan eri toimintoja käyttäen.

https://tappara.co/faq

Edit:
Tuli vaan mieleen mitä ihmettä teikäläinen tästä pykälästä liikuttuu, eihän sillä ole mitään tekemistä teikäläisen kanssa…

1 tykkäys

Jes ja jep. Hakusanalla säännöt tuli vain erinäisiä sääntöjä. Loppuivat pykälään 13. Kiitos tästä :ok_hand:

E: Ei ole minun kanssa tekemistä kyllä tuolla säännöllä. Ihmettelin vain kun eräs käyttäjä erääseen ketjuun ei ole kommentoinut. Eli olin vain utelias :open_mouth::relieved:

1 tykkäys

Mielestäni tämä 2. erä tai n. erä -juttu ketjujen nimien perässä on hieman heikko käytäntö. Parempi olisi laittaa sillä hetkellä aktiivinen ketju ilman mitään loppuliitettä ja edellisissä viestien suuren määrän takia poistuneissa voisi sitten olla vaikka nuo 1. erä, 2. erä, jne. Muuten täällä on jossain vaiheessa sitten joka ketjussa joku n. erä perässä. Poikkeuksena ehkä nuo koronaketjut, joissa toinen erä on rinnastettavissa toiseen aaltoon. Muuten palsta on hyvä.

1 tykkäys

Alun perin täällä ei ollut tarkoitus edes olla megaketjuja. Nyt viidessä vuodessa tänne on kaksi seuraavaan erään edennyttä muodostunut. No, jos ei haluta eriä, niin jatkossa voisi olla esim. “Palautetta kanssakeskustelijoilla (kaudella) 2021-22.”

3 tykkäystä

Mikkipukki on tehnyt paluun. Nämä on mahtavia yksityiskohtia tässä yhteisössä.

Pidätte (ilmaiseksi) yllä Suomen parasta kiekkofoorumia, olkaa ylpeitä.

Iso kiitos ylläpitäjille tästä foorumista ja rauhallista joulua kaikille. @ylläpitäjät

34 tykkäystä

Tätä samaa olin tulossa sanomaan ja lisäksi vielä sen, että toivoisin Mikkipukista pidettävän kiinni myös tulevina vuosina, koska perinteistä se joulufiilis syntyy.

Tappara.co-Jonnet voi sitten joskus vuonna 2052 ihmetellä, että mikä ukko tuo oikein mahtaa olla.

9 tykkäystä

Tuonne internet-testien ketjuun laitettiin Disney-tietovisa, ja minä vastasin siihen. Nyt kumpikin viesti on poistunut ketjusta, eikä niitä ole siirretty tietokilpailuketjuun jonne ne kuuluisivat. Ne ovat siis kokonaan kadonneet, koska niitä ei enää näy missään.

Kuuluisivat tietovisaketjuun, en ruvennut siirtämään tai liputtamaan, joten piilotin. Ketjujako näiden ketjujen välillä on tuottanut päänvaivaa kautta linjan :thinking:

1 tykkäys

Mitä jos olisi vain yksi ketju, “Internet-testit ja -visat”?

10 tykkäystä

Kannatan tätä ajatusta. Näitä erilaisia testejä yms. on kiva tehdä ajankuluksi etenkin nyt, kun pelejä on ihan miten sattuu.

7 tykkäystä

Minulta myös kannatusta. Testit ja visat ovat kuitenkin niin samanlaisia että kyllä yksi ketju varmaan riittäisi. Varsinkin kun näiden nykyisten ketjujen kanssa on tullut niin paljon sekaannuksia, viestejä on laitettu vääriin ketjuihin.

7 tykkäystä

On tää nyt jumalauta älyttömäksi mennyt jos ei toista saa virheestä ystävällisesti korjata ja asiallisesti kysyä mikä pointti silloin kun sanomasi väännetään tahallisesti eri muotoon. Siitä sitten lippua?

Inhoan nurista tälläisistä (on muuten eka ja varmasti vika kerta) ja teette kovaa duunia ilmaiseksi, mutta pakkohan tästä on sanoa. Koittakaa pitää tasapuolinen ja reilu linja, nyt se ei sitä todellakaan ole.