Jostain kuullut, että Pena olisi nimenomaan Satakuntalaisten joukkueiden puolella. Lisäksi tuohon Penan vihkoon, johon kerran pääsin vilkaisemaan, siellä oli listattu kaikki liiga-joukkueet komeasti allekkain. Loistava persoona ja aina tunteella mukana
Ei taida Palo-Pena itte maksaa lippujansa peleihin? Toivottavasti ei tarvi maksaa…
Mielestäni menee jo siihen kastiin, että toivottavasti toimistolta kausikortti on jo pidempään lähetetty automaattisesti.
Meille lähtöjään koikkarilaisille Pena on tuttu, koska asunut välillä päiväkodin ja ala-asteen lähellä sijaitsevassa kehitysvammaisten kodissa. En ole ihan varma tykkäisinkö itse, jos minusta kirjoiteltaisiin tällä palstalla nimelläni tai edes lempinimilläni. No… luulen että Pena ei tästä pahastu, vaan on ennemminkin ylpeä, joten kirjoitan itsekin pari riviä.
Ensimmäiset kosketukset suulaaseen kaveriin tulivat ekaluokkalaisena koulumatkalla 1970-luvun puolivälin jälkeen. Kävelin päiväkodin aidan viertä koulusta, kun siihen aikaan aina palopäällikön tummansiniseen kotsaan sonnustautunut Pena huuteli aidan sisäpuolelle eipäsjuupas-tyylistä kinastelua henkisesti samantasoisten vaahtosammuttimen kokoisten päiväkotilaisten kanssa. Kaverini oli vielä kuusivuotiaana aidan sisäpuolella ja valisti minua, että tuo on nyt se Palomiespena. Vaikka Pena sanoo vihaavansa kiroilua, niin silloin aikuinen ja aika kiihkomielinen mies vähän meitä pelottikin. Ainakin silloin osasi jonkun pahankin sanan. Tosin tunnustan, että päiväkotilaiset osasivat kyllä ärsyttämisen taidon. Aidan takaa oli helppo huudella meille koululaisillekin. Jotkut jäivät niin mieleen, että saivat seuraavana vuonna ekaluokkalaisina välitunnilla lumipesujakin.
Myöhemmiltä vuosilta muistan Palomiespenan jo jäähallistakin Ässä ja Lukkotakissa. Välillä tuomarinkin. Muistan hänen esitelleen ylpeänä minulle hopeamitalia, jonka oli voittanut piirinmestaruuskisojen pituushypyssä. Oli ollut vain yksi osallistuja ja Penahan oli tietysti katsojana tajunnut tsäänssinsä ja ilmoittautunut mukaan. Ainakin yksi hyppy oli Penalta osunut lankulle. Näin tää hopea ainakin mulle selitettiin.
Eipä ollu Pena ainoa koikkarin kuuluisuus. Moni varmasti muistaa vielä harvahampaisen mummon joka kulki liikennelaitoksen busseilla ja muisti aina toivottaa kaikille Herran rauhaa. Tunnettiin kaupungilla Jeesusmummona. Kyseessä oli tietenkin Virtasen Helga, joka siskonsa Lyylin kanssa asusteli koikkarin syrämmessä. Vanha talo (ihan ensimmäisiä Koivistonkylän rakennuksia) on vieläkin pystyssä, mutta “Virtasen likat” ovat jo siirtyneet taivaaseen. Helka luotti Jumalaan niin paljon, että oli monta kertaa jäädä auton alle nirvankadulla. Sanoi vaan, että kyllä Herra suojelee ja lähti ylittämään tietä. Ja suojelihan se Herra. Ei mennyt Helkalta henki yliajossa. Pikku kolhuja tuli kyllä pariin kertaan ja Hatanpäällä niitä sitten paikkailtiin.
Penan synttärit on keskiviikkona 23.3. Onnea Penalle!
https://www.facebook.com/kiekkobussi/videos/744209052345792/
Niemisville heitti Tabacekin takin naulasta kun pena tuli rutiseen et missä hänen joululahja. Edit: tais olla tosiaa hetenyin takki.
Edit edit: löyhästi aiheeseen liittyvästi niemisvilho antoi aikanaan allekirjoittaneen pojalle banaanin kun oltii koppikäytävällä ja poika ruinas mailaa. Sano et tossa pikkuapinalle
Tuli vähän revettyä kaverin kanssa kun Palo-Penan synttärit kuulutettiin hallissa.
Kyseessä oli kiekkobussin mainos, jossa tästä oli maininta. Ei erillinen kuulutus synttäreistä.
Pena ekan pelin jälkee bussi pysäkil toilotti että kellää tapparafanilla ei ole mitää asiaa hänen synttäreillee. Nieminen ja dufva ainoot ketkä saa tulla. Muut potkii itse ulos:joy:
Taitaa muuten Palo-Penan 71 -vuotissynttärit olla tänään, jos oikein tulkitsin tuon vuoden wanhan Aamulehden jutun.
Eli syntymäpäiväonnittelut Palo-Penalle!
Onnea täältäkin, huikea hahmo.
Muistakaa olla menemättä paikalle
Penalta viety Lukko-lippu tänään hallissa. Toivottavasti saa sen hetimiten takaisin.
Jos sen vieny joku meistä niin aika oksettavaa.
No nää nyt on tällasia… Kuka todistaa että on viety. Jos Pena ite sanoo noin, niin voi pitää paikkaansa, mutta todennäköisimmin ei pidä. Viime kaudella järjesti kesken erätauon hirveän kohtauksen ja huusi poliisia paikalle, kun joku oli kuulemma vienyt lääkkeet. Sitten avustaja tuli paikalle ja otti Penan takin syyniin ja sieltähän se purkki jostain lukuisista taskuista löytyi.
Penalla on tapana välillä hukata esineitä. Yleensä ne on ensin statuksella varastettuja.
Palo-Pena on takinkääntäjä. mut ei se mitään kun on häviäijien puolella Kärppä -takki päällä bongattu Hakametsässä
Pena paljasti juuri Kiekkobussin Facebook-videossa olevansa Tapparan puolella finaalisarjassa. Tämä on kyllä ihmeellinen kevät!
It’s a sign I have been waiting for! Writings on the wall.
Ja niinä päivinä kiekkojumalatkin käänsivät katseensa heidän puoleensa, ja olivat heille armollisia.
Nyt kun meillä on Pena meitä ei pysäytä kukaan! Ei kukaan!!
Ei pysäyttänyt Lukkoakaan kun Pena heitä kannatti. Eiku…?