Ex Yö-kitaristi Jani Viitanen vahvistaa tuon että epävireessä oli.
Hän mainitsi myös että ei ollut ainoa Yön levy missä hänen kitaransa ei ollut täysin vireessä.
Sen verran ammattimies on kyseessä, että taatusti osaa kitaransa virittää. Siitä se ei ole ollut kiinni.
Loppukaneettina hän kuitenkin huomautti että ihan hyvin se Varietee kuitenkin myi.
Ping @warthog + @Derek
Joo ja en tarkoittanut tokikaan, että sinä olisit koittanut päteä. Mutta siihen aikaan sellaisesta nipottaminen oli varmaan pätemistä, kun joka toisessa julkaisussa oli tuota epävirettä ja muita mokia.
Tähän vielä, että 80-luvun tapauksissa epäilen aina enemmän studiossa vallinneen kosteuden syyksi soitinten epävireisyyteen. Enkä tarkoita ilmankosteutta
Elastinen on viime aikoina taas kunnostautunut räppäämään räppibiitteihin ja kyllähän se kuulostaa hyvältä. Varsinkin Elastinen + Jyväskylän poppoo on aika kova yhdistelmä.
Elastisesta pakko sanoa sekin, että hyvin muistaa juuria ja on kulttuurin mies, vaikka on kaikkea Vain elämää ja muuta hypeä ollut. Arvostan.
Kova bändi, kiitoksia! Ja terveisiä Juvalle. Ruoskahan vaikutti aiemmin nimellä N********a. Tuo varsin epäkaupallinen nimi on syytä sensuroida, ettei googlen tutka tykkää huonoa.