Risto Dufvan kiekko ei ole toiminut JYP:in jälkeen? Mielenkiintoinen näkemys. Mielestäni Raumalle se toimi ajoittain jopa todella hyvin. Rauma kun ei lisäksi ole helpoin paikka käsittääkseni valmentaa.
Onhan nuo mainitsemasi henkilöt persoonia, mutta ei Alpo Suhosen kaltaisia persoonia. Suhonen on kulttuuri-ihminen ja ei varsinaisesti edes vaikuta miltään jääkiekko-ihmiseltä. Enemmän kaipaan ihmisiä jääkiekon pariin jotka uskaltaa keskustella muustakin kuin jääkiekosta ja jääkiekko-asioissa hieman haastaa valtavirran ajatuksia.
Tietysti pitäisi osata valmentaa.
Ei ole vahinko, että vuorotellen sekä Rautakorpi & Tapola pyyhkivät Dufvan jengillä lattiaa. Sanotaan karkeasti näin, että Dufva osaa virittää joukkueensa pelaamaan loistavaa kiekotonta peliä, joka perustuu pitkälti kurinalaiseen yhdessä puolustamiseen jokaisella kentän osa-alueella. Dufvalla ei ole varsinaista hyökkäyspelikirjaa vaan se on sellaista luomuhyökkäystä, että hyökätään, jos satutaan jaksamaan kaikki kerralla.
Rautakorpi löylytti Dufvaa tässä kahdesti selkein numeroin: syy, kiekollinen peli ja hyökkäyspelikirja. Tapparalla oli variaatioita, joilla se pystyi hyökkäämään pidempään kuin Dufvan Lukko, mutta samalla se pystyi tukahduttamaan ne hetket, kun Dufvan yksiulotteinen hyökkäyspeli alkoi. Tapola löylytti Dufvaa jopa vielä selkeämmin tässä kuin Rautakorpi. Jopa Lukon organisaatio ymmärsi, kun neljännen kerran tuli turpaan Tapparalta, että nyt tarvitaan jotain kiekollistakin peliä.
Törmänen? Oli opiskelijaihminen ja haastoi ainakin käsitykset johtamisesta. Potkut tuli. Rehellisesti en täysin ymmärrä, mitä ne ajatukset olisivat, jotka jääkiekkovalmentaja voisi persoonallaan haastaa. Ehkä jotain uutta ryhmädynamiikkaa ja modernia johtamista, mutta en oikeastaan näe paljoa muuta. Pelin lainalaisuudet on kuitenkin kaikille ihan samat.
Ja pitää nyt muistaa sekin asia, että pelaajat on aika erilaisia. Toiset pelaajat tietävät tasan tarkkaan, mitä he haluavat ja millaisiksi he haluavat kehittyä. Toiset taas ovat enemmän sellaisia, että heitä pitää oikeasti valmentaa ja antaa heille virikkeitä löytää itsensä ja tapansa pelata. Mutta tää on sit taas joukkueen sisäistä juttua.
No Törmänen haastoi ainakin pelillistä valtavirtaa. Potkut tuli, mutta ei se tulos nyt niin huono ollut. Runkosarjan voitto ja finaalit.
Mutta en minä Törmästä nyt ehkä niin valtavana persoonana pidä esim. Apeen ja Tamiin verrattuna.
Kyllä tuo on totta, että Tappara voitti Lukon neljästi putkeen pudostuspeleissä, mutta onko kenenkään kiekko sitten toiminut Raumalla kauden 1987-88 jälkeen? Mielestäni välieriin pääsy vaatii jo valmentajan peluuttaman kiekon toimivuutta. Pelillisistä asioista samaa mieltä, Dufvallakin toki omat heikkoutensa ja ne näkyvät koko ajan selkeämmin, kun peli kehittyy.
“Outo lintu”, “ulkopuolinen” ja “jääkiekon Ahtisaari” ovat hyviä kuvauksia Apesta. Suhonen kuuluu niihin, jotka eivät ole profeettoja omalla maallaan. Hänen saavutuksiaan ei kuitenkaan sovi vähätellä. Lahjakkaan ikäkausimaajoukkueen voitto 70-luvulla ei ollut pikku juttu eikä Nhl-ura, johon kuului päävalmentajuus ensimmäisenä eurooppalaisena. Antero Karapalon sanoja lainaten Leijonien ensimmäisen arvokisamitalin ratketessa ei sovi unohtaa eli siihen kuului pitkään tehty pohjatyö, jossa olivat osallisina niin Numminen, Suhonen, Korpi ja vanhempikin valmentakaarti.
Meillä suomalaisilla on vähän outo tapa yleensäkin antaa aliarvostusta menestyneille persoonille. Myös Curre Lindströmistä puhuttiin, että oli vain oikea mies oikeaan aikaan ja paikkaan. Joskus voisi miettiä syvällisemminkin, miksi nämä omituisuudet ovat saavuttaneet jotain. En minäkään ole Ape-fani, mutta arvostan hänen saavutuksiaan kansainväliseltä tasolta. Siksi mielelläni kuuntelen, mitä asiaa sieltä kulloinkin tulee, vaikken punaista lankaa aina löytäisikään.
Törmänen teki maisterismiehen perusvirheen. Tunnistan tuon saman aika monesta akateemisesta ihmisestä, en asetu edes itse sen ulkopuolelle. Tiedän vaan sen, että yliopisto kasvattaa tiettyyn käsitykseen ihmisestä ja heidän oppimiskyvystään. Akateemikot ovat parhaimmillaan, kun heillä on käytössään sellaiset ihmiset ympärillä, jotka pystyvät vahvaan itseohjautumiseen. Törmäsen parilla ekalla kaudella oli sellaiset yksilöt, jotka pystyivät vahvasti ohjaamaan itse itseään, mutta kolmannella kaudella oli käsissä joukkue, jota olisi pitänyt valmentaa perinteisemmillä metodeilla. Siinä tuli Törmäsen heikkoudet aika selvästi nähtäville.
Valmentajan pitää johtaa monenlaisia ihmisiä ja persoonia; et voi vaan johtaa sellaisia, jotka nyt sattuvat olemaan samanlaisia kuin sinä. Se on vähän sellainen ikuinen johtajadilemma, että jokaisella tuppaa olemaan ne omat preferenssinsä ja herkästi ylimitoittaa ihmisen samankaltaisuuden. Hyvä johtaja on valmis oppimaan itse joka päivä uutta siitä vuorovaikutussuhteesta, joka on johdettavaan. Sitten, kun kyllästyy oppimaan siitä niin voi lopettaa.
Yksi näkökulma asiaan on se, että uskooko edes Dufva itse enää aidosti pelikirjaansa, pelaajiinsa, peliinsä ja pelien voittamiseen Jukureissa. Viimekausi meni fiiliksissä ja riemukkaan jälleennäkemisen tunteen pohjalta. Nyt pelistä puuttuu usko ja tunne ja silloin, silloin se helposti näyttää tuolta. Näen Dufvan kohdalla tuollaisen henkisen kulumisen ja uskon menetyksen (mikä on tietysti Mikkelin edellytyksiä ja RD:n omaa urakehitystä katsellessa ymmärrettävää).
Toinen vastakkainen esimerkki on se, että Marjamäki nimenomaan Kärpissä aidosti uskoi, mistä tuli poikkeuksellisen voimakas tekemisen, suorittamisen ja tavoittelemisen henki aikanaan Kärppiin, mikä johti suuriin tekoihin. Toki pelikirja, pelin rakenne ja olennaiset pelin tajuun liittyvät tekijät olivat kunnossa; eihän muuten edes voi uskoa ellei oikeasti osaa. Mutta ei Marjamäki ollut vallankumouksellinen jääkiekkotietämyksessään eivätkä hänen pelaajansa olleet täysin ylivoimaisia vaikka hyviä olivatkin. Tästä valmentajan ja sitten joukkueen aidosta uskosta 1) peliin 2) joukkueen peliin ja 3) tavoitteeseen syntyi suuria voittoja.Marjamäki saavutti Kärppien menestyksen aitoudella ja vilpittömällä ihmisjohtamisella. Se ei sitten enää toiminutkaan raadollisemmassa viidakossa, maajoukkueen sotatantereella.
Törmänen on liian herkkä HIFK:iin, ottaa itseensä ja osoittaa sen ympärilleen, jolloin antaa heikon vaikutelman. Tätä pelaajat eivät kestä, jos ovat epävarmoja itsestään, asemastaan ja tavoitteestaan. Antaa viestin, että hän on ennen joukkuetta ja sellaista voittava joukkue ei kestä. Valmentajan pitää pysyä joukkueen takana tavoitteen osalta, johtaa edestä pelitilanteessa. Ei saa antaa viestiä, että pitää henkilökohtaista joukkuetta tärkeämpänä. Tähän Törmänen ei pystynyt mutta luultavasti HIFK:issä ympäristö on kyllä aidosti aika provokatiivinen. Pitää olla aito, silloin on kestävä. Epäaito ei kestä, kolhut menevät läpi reiksi asti.
Olipahan erinomaisen tyhjentävä analyysi @Dynastia. Mitäpä tuohon lisäämään.
Pelitaktisesti Marjamäki oli haastettavissa, mutta kyllä joukkueella oli pirun vahva selkäranka, jota ei saanut napsaistua poikki millään pariin kauteen. Kolmannella kaudella Marjamäki tosin ei kaatunut siihen, että peli ei olisi ollut riittävää Kärpissä. Kärpät painoi Tapparaa vastaan kuin hullu, mutta nähdäkseni yksi heikkous Marjamäellä on ollut urallaan.
Maalivahtipeli. Kärpissä tuo Marjamäen mv-vekslaaminen ei oikeasti tuonut juuri mitään. Tomi Karhunen ja Rynnäs sekoilu ensimmäisellä kaudella: playoffseissa yksikään tappio ei mennyt Karhusen piikkiin, mutta silti Rynnäs sai käsittääkseni kaksi starttia. Lopulta leikkiminen johti siihen, että selkä seinää vasten Karhunen maaliin ja loppu historiaa. Seuraavalla kaudella leikkiminen jatkui Tarkin & Karhusen kanssa, joka johti keväällä Karhusen itseluottamuksen murenemiseen. Tarkki jaksoi vielä voittaa sen tarvittavan pelin, mutta hänellekin kirjattiin kaksi tappiota.
Kolmannella kaudella Tarkki puolestaan sai tarpeekseen touhusta ja häipyi kesken kauden. Tilalle löytyi ihan ok Rajaniemi + Aittokallio, mutta ero Tapparaan, jonka maalilla hääräili koko playoffsit Karhunen oli aika suuri. Tietysti se kliininen viimeistelijäkin puuttui Kärpiltä, joka meillä oli Laineen muodossa.
IFK:ssa ei kukaan valmentaja pysty mihinkään. IFK:ssa on niin läpimätä pohja, että kärsivä jättiläinen tarvitsee melkoista tuuletusta. Selin on nyt saanut IFK:n koottua aika nopeasti kolmen vuoden takaisin HPK:n, mutta mahtaako tuokaan oikein toimia Helsingissä. IFK on kärsivä organisaatio, joka tarvitsee paljon suurempia linjamuutoksia kuin valmentajia. IFK on kompastunut aika reilusti omaan brändiinsä, jonka se itse loi. Aika ajoi tuosta brändistä nopeasti ohi ja vielä, kun Jokerit kolhaisi brändin Peltosen kohulla niin soppa oli valmis. IFK on vähän niin kuin se iso kaveri koulussa, joka yrittää pullistella pienemmilleen, mutta sitten, kun lähdetään mittaamaan voimia niin vastus onkin märkä rätti eikä uskalla edes haastaa.
IFK tarvitsee räjähdyksen ihan juurisyistä asti: johtoporrasta pitää keventää reilusti ja laittaa ihan uudet arvot pohjalle. IFK:lla on urheilukulttuuria ja urheiluhenkeä ja IFK kunnioittaa poikkeuksellisen vahvasti voittajia. IFK:n voittaminen playoffseissa on hienoa, koska pelaajat IFK:ssa ovat niin rehellisiä tuloksen edessä. Pelaajat halaavat voittajia, kun sarja on ratkennut. Törmänen edustaa itse asiassa aika hyvin IFK:n brändiä, mutta hän on vähän huono, kun on vaan iso suu, mutta ei oo oikein lihasta sen takana.
Törmäsen ensimmäinen kausi oli hyvä, joskin niin olivat pelaajatkin. Hän uskoi silloin asiaansa paljon. Tämän jälkeen apu väheni ja hänen keskeisin pelaajansa (maalivahtiin joukkue ei kaatunut) vaihtui Ramusta Juhikseksi. Tavoitteellisuudessa on eroa näiden kahden välillä. Hän ajautui eroon joukkueestaan ja lopulta jäi yksin koko seurassa ja erotettiin. On ilman muuta selvää, että epäaitouden ja herkkyyden keskeisin taustatekijä on jääkiekkonäkemyksen rajallisuus mutta ei hänellä myöskään poikkeuksellista paksunahkaisuutta ollut.
Kun HIFK on voittanut modernina aikana, on sitä valmennettu tandemina Summanen-Westerlund, hullua kiiltoa silmissä Summanen ja jälleen tandemina Jalonen-V. Peltonen (kentän puolelta). Yhdelle tavalliselle miehelle liian suuri homma. Nyt on valmentamassa taas yksi (?) mies…
Marjamäen Dynastia kyykkäsi välierän 7 pelin 3 erässä Oulussa. Erä lähti 0-0 tilanteesta. Tappara jaksoi sen erän paremmin fyysisesti mutta se oli aika tärkeä erä…On voitettava paras…Silloin oli tavoitteellisuus kohdillaan ja takana niin raskaita tappiokokemuksia, että niiden tuska ajoi jaksamaan sen erän fyysisesti, ehkä myös haluamaan hivenen enemmän…
Late ei kolmannella kaudellaan saanut mielestäni Kärpistä enää ihan parasta irti. Joku viimeinen steppi jäi ehkä joukkueelta ottamatta. Runkosarjan voittokin meni IFK:lle. Kärppien puolustukseen tuli huonoon aikaan välierien alussa iso lovi Markus Nutivaaran loukkaannuttua. Hienosti kyllä venyttivät välieräsarjan seitsemänteen peliin.
Ja olihan se kova joukkue, joka Kärpät lopulta voitti!
Hienoa, että koutsikin pääsee euroja vuolemaan. Aina ei meilläkään ymmärretä valmentajan merkitystä, joka on yllättävän suuri. Siihenkin pitää jokunen euro käyttää, kuten pelaajiin.
Aina pitänyt Jalosen Jukasta ja on varmasti paikkansa sekä palkkansa ansainnut…
Ape puhuu eurooppalaisen valmentajan työnsaanti vaikeudesta änäriin.