Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että Suomessa jääkiekko on toisinaan (ainakin median mielestä) enemmän valmentajien kuin pelaajien peli.
Tässä ketjussa voitaisiin näin playoffien aikaan jakaa vähän mielipiteitä, millaisia ovat hyvät jääkiekkovalmentajat ja millaisia attribuutteja herroilla - tai miksei joskus jopa rouvillakin vielä - pitää olla, jotta hän on alansa parhaimmistoa? Toinen mielenkiintoinen - joskin useassa eri ketjussa vähintäänkin ohimennen tematisoitu asia on, että millainen pitäisi olla valmennustiimin.
Toisilla joukkueilla on enemmän valmentajia, toisilla vähemmän. Ainakin Ilveksessä fysiikkavalmennus on tehty otona ja jos en ihan väärin lukenut äsken yhdestä ketjusta, IFK:lla ei ole ollut ollenkaan fysiikkavalmentajaa. Tapparakin on poistanut rosteristaan ainakin henkisen valmentajan, joten hänen hommansa on ilmeisesti siirretty ulos tai ostettu muualta / koettu tarpeettomiksi.
Joka tapauksessa valmentaminen on pitkälti mielikuvaa. Ihmisillä on mielikuvia ja valmentaja on yhtä hyvä kuin tulokset. Harvat valmentajat pystyvät tekemään kovinkaan pitkää uraa, sillä suurin osa valmentajista lopettaa yhden kultakauden jälkeen tai siirtyy vähin äänin pois valokeilasta. Milloin on valmennukset valmennettu? Yläikärajaa ei ole, mutta esim. jääkiekossa valmentajat ovat usein nuorempia ja lyhytaikaisempia kuin jalkapallossa. NHL:ssä valmentajien keski-ikä on selvästi korkeampi kuin Liigassa, joskin valmentajien toimenkuvakin on aika erilainen.
Totean vain lyhyesti, että näin ulkopuolisena on aika mahdotonta arvioida valmentajia muun kuin tuloksen kautta. Siinäkin tilannetta hankaloittaa se, että he operoivat eritasoisilla pelaajamateriaaleilla ja muilla resursseilla. Tulokseksi voi mieltää ainakin menestyksen joukkuetasolla, sekä yksilöiden kehityksen.
@ljpp totta, mutta tästä huolimatta keskustelu eri valmentajista käy jatkuvasti kiivaana. Ja paljon palkkauksia tulee myös ihan puhtaasti nimellä ja entisillä meriiteillä. Monet valmentajat ovat jossakin vaiheessa uraansa hyvässä piikissä, mutta sitten tulokset huononevat. Mielenkiintoinen esimerkki on Kai Suikkanen, joka oli kovasti ehdolla jopa A-maajoukkueen valmentajaksi, mutta sittemmin on tullut pahasti lunta tupaan.
Viime kausien trendi on Liigassa palkata omasta organisaatiosta tuttuja valmentajia, jotka ovat olleet entisten päävalmentajien apuvalmentajia. Näitä on nyt poikkeuksellisen paljon Liigassa, jotka on ns. valmentajajatkumolla palkattuja. Kärpät teki poikkeuksellisesti viime kaudella, mutta nyt se palasi ikään kuin siihen “loogiseen” suunnitelmaan.
Tuo nykytrendi minusta ainakin on sopivampi vaihtoehto kuin se, että otetaan joku jäärä organisaation ulkopuolelta. Tai no ainakin MEILLÄ on hommat hyvin jiirissä.
Mitä tulee siihen aikooko kukaan organisaatio hankkia ulkomaalaista valmentajaa lähiaikoina onkin sitten ihan toinen kysymys. Onko siihen tarvetta ja kuka sellaiseen hommaan lähtisi? Näkisin, että HIFK olisi ainoa jengi joka voisi tälläisen vedon tehdä.
Aika vaikea tosiaan ulkopuolelta arvioida. Jossain määrin voi pelitavan perusteella kuitenkin arvioida. Tulosodottama nykyjääkiekossa on parempi joukkueilla, jotka pyrkivät kiekonhallintaan ja joiden pelissä on useita rytmejä, sekä erikoistilanteissa monipuolisia, yksinkertaisia variaatioita. Ei nuokaan vaan kerro päävalmentajasta, vaan koko valmennusjohdosta. Pelaajat kyllä pystyy pelaamaan, tämän on osoittaneet esim. tällä kaudella HPK ja KalPa hyvässä ja IFK ja Kärpät pahassa.
Lisäksi tiettyjä valmentajia seuraavat tietyt ilmiöt, kuten se, että Matikaisen joukkueessa on aina puoli rosteria sairastuvalla.
Jostain syystä Tapparassa on aika huikeita valmentajia ollu aikojen saatossa. Numminen, Korpi, Rautakorpi, Tapola… Ei taida noin kovaa nelikkoa löytyä muista liigajoukkueista? Lindgren ja Sihvonen -ohjelmassa oli taannoin Jukka Jalonen, jolta kysyttiin esikuvia valmentajina. Nummisen ja Korven Ranen Jalonenki mainitsi.
Alpo Suhosta on haastateltu, vaihteeksi jääkiekkoa sivuavasti, isosti tämän päivän HS:n urheilusivuilla Alpo tuo haastattelun puolivälin jälkeen esiin mm mailahäirintään liittyvän teeman.
Omasta mielestä Alpo Suhonen on haihatteleva ja kaksinaamainen teoreetikko, jonka elämän jättipotti oli olla yhden Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimman ikäkausimaajoukkueen valmentaja, joka voitti epävirallisen EM:n Suhosesta huolimatta.
Yhtä ja toista Suhosesta on kuulunut, mm. ihan käsittämättömiä juttuja karsintapeleistä Ässät-Sport, jonka nekin Ässät voitti todellakin Suhosesta huolimatta. Aikoinaan Suhosen NHL:ään palkannut Mike Smithän taisi todeta potkut annettuaan, että Suhosta kiinnostaa vain viini ja juuston maistelu. Muistan kun luin Suhosen kirjan Kausi sydämestäni ja paria päivää myöhemmin kuulin HIFK:n palkanneen Suhosen, niin eka ajatus oli “Voi HIFK:ta”. Noh niihin hommiinhan Suhonen taas kerran pääsi kaverinsa eli Pena Matikaisen kautta.
Se missä Suhonen näyttää kyntensä on se, että hän on ammatiltaan toimittaja ja saa näitä populistisia diipadaapa-juttujaan lehtiin. Esim. mitä tämä nyt tuo mihinkään jääkiekkokeskusteluun, kun tämä päähäntaklausongelma on puhuttanut jo kauan?
Se joka tässä on omahyväinen ja ylimielinen ilman mitään syytä on Alpo Suhonen. Toi Suhosen “kyldyyrisyyskin” on niin päälleliimattua hienoine ranskankielisine kirjailijoineen .
Tämä on oma mielipiteeni Alpo Suhosesta joka on kehittynyt neljän vuosikymmenen varrella, nähdyn, kuullun ja koetun myötä.
Jutun yhdessä kuvatekstissä sanotaan: “Alpo Suhosen valmentama IFK hävisi kevään 2003 välierissä Jokereille.” Se ei pidä paikkaansa vaan HIFK hävisi puolivälierissä.
Taas ympäri nettiä pöyristytään Alpo Suhosen jutuista ja HS saanut juttunsa esiin monessa eri paikassa moneen kertaan. Sama tapahtunut ennenkin. Sen takia Alpoa tasaisin väliajoin varmaan haastatellaankin, kun jutut saa huomiota. Hyvä tietysti, että joku epäkohtia (omasta mielestään) nostaa esiin tasaisin väliajoin, mutta ei niille aina huomiota kannata antaa.
Minusta tässä on se puoli, että Ape on kuin onkin pysynyt jääkiekkotyön syrjässä kiinni lähes kaikki nämä vuodet. Ja vieläpä kv tasolla! Suomessa sitten esiintynyt julkkiksena ja ilmaissut ylevää maailmantuskaansa tämän ohessa.
Jortikan, Aravirran ym. kumppaneiden jääkiekkoura näyttäisi selkeämmin olevan pulkassa. Mikä siis on Apen yhäkin jonkinlaisena jatkuvan jääkiekkouran salaisuus? Se ihmetyttää.
Yksi syy: persoona. Persoonat, jotka jakavat ihmisten mielipiteet, pysyvät kiinnostavina pitkään. Suomalaisessa jääkiekkoskenessä tällaisia persoonia ovat ainakin Tami ja Suhonen. Kun on vahvat mielipiteet niin aina löytyy joku, joka niitä kuuntelee.
Se on vähän niin kuin jääkiekossa valmentajat: persoonaltaan maltilliset ja joskus jopa äärimmäisen tylsät ihmiset saattavat jopa kadota valokeilasta pysyvästi. Sitten on sellaisia ihmisroskia kuten vaikka Raimo Summanen, joka saa aina töitä, kun tajuaa nätisti pyytää.
Ihminen on heikko; vahvat persoonat tuppaavat aina saamaan enemmän - ansaitsivat he sitä tai ei. Luonteenpiirteellä on myös nimi: ekstrovertti vs. introvertti. Introvertti saattaa olla se tyyppi, josta sä et koskaan kuule mitään ja hän ei koskaan anna itsestään mitään, mutta deep inside se ymmärtää enemmän kuin ikinä sanoo. Se katsoo ikkunasta ulos, kun puhut sille ja tuntuu tylsältä, mutta se muistaa kaiken mitä sanoit seuraavan vuosisadan. Nää tyypit oppii ja kehittyy, mutta me ei huomata sitä.
Sitten on ekstrovertit, jotka dominoi nämä kaverit marginaaliin, ottaa parhaat työt & naiset ja tarjoukset vaan siksi, kun osaavat puhua ja tehdä itsestään isomman shown. Näiden tyyppien työnantajat toivoo aina jossain vaiheessa, että miksei me palkattu sitä introverttiä kaveria. Ihmisen silmä on heikko; emme osaa tunnistaa sitä, mitä pitäisi tunnistaa. Ja se on myös ikuinen salaisuus, miksi samat kaverit pyörittää showtaan vuodesta toiseen.
Mä luulen, että Apella on hyvä kielitaito ja kuitenkin aika hyvä kulttuurin tuntemus, niin ettei usein miehen sisällä tahdo pysyä, vaikka kiakkosubstanssista on täälläkin (kuten muuallakin) selvät käsitykset. Suomessa on paljon valmentajia, joilla kielitaito ja kulttuurin tuntemus ei ehkä ole samalla tasolla, mutta lajituntemus ja tuntuma pelin evoluutioon on syvempää mutta, joiden ulkomainen jääkiekkoura on aika katkonaista. Ape on kansainvälisesti suuntautunut kaveri, vähän sellainen jääkiekon Ahtisaari.
Sama on vähän Kekäläisellä; mies taitaa kv etiketin, on hyvin koulutettu ja verkostoitunut taustansa pohjalta kansainvälisesti. Tietysti Kekäläisen lajituntemusta arvostetaan huomattavasti enemmän noin yleisesti.
Sanotaanko näin, että ulkomailla se korostuu vielä enemmän kuin täällä, mutta se ei oikeastaan ole suomalaisten vika. Se on enemmänkin siinä, että eurooppalaisissa jääkiekkosarjoissa on aika vahva käsitys siitä, että ainoastaan kanadalaiset osaavat valmentaa kiekkoa. Tuo myytti on murtumassa, mutta se ei ole vielä murtunut.
Esim. Saksassa valmentavat ainoastaan kanadalaiset tai saksalaiset, vaikka eurooppalaiset todennäköisesti olisivat tuossa kaukalossa ja maassa parempia. Mm. Corey Clouston valmentaa jääkiekkoa Saksassa - Kölner Haiessa. Kölnillä on materiaalia kuin meren mutaa, mutta he pelaavat mielikuvituksetonta ja typerää kanadalaista lätkää, jota ei voi tuossa porukassa pelata. Niin se vaan Corey Clouston jatkaa vuodesta toiseen. Suomalaiset heikomman tason valmentajat valmentaisi tuon materiaalin Saksassa mestaruuteen kahdessa vuodessa.
Meillä on vähän sellaista kansallista dilemmaa, että jääkiekkovalmennuksella vain mielikuvilla on väliä. Jos oot puhunut joskus amerikkalaisen tai kanadalaisen kanssa, ymmärtänet, että se suomalainen analyyttinen huippuvalmentaja ei oo se juttu, kun vieressä on kaveri, joka on saavuttanut kaiken ja osaa kertoa sen, vaikka ei olisi koskaan saavuttanut mitään. Vain mielikuvat merkitsee.
P.S. yrittänyt viime kaudella katsoa kuusi eri peliä Kölner Haielta ja en oo vielä kertaakaa saanut käsitystä, miten ihmeessä ammattilaisjoukkue voi pelata noin typerästi ja valmentaja ei tajua sitä koko pelin aikana
Itse kaipaan enemmän näitä Alpo Suhosen kaltaisia persoonia suomalaisen jääkiekkoilun pariin. Tosin Suhonen taitaa olla pudonnut nykyjääkiekkoilun pelillisestä kyydistä. Suhonen on jonkinlainen “outolintu” suomalaisessa jääkiekkopiirissä. Jotenkin ulkopuolinen. Osin varmaan halunnutkin ottaa tuon roolin.
Tamikin oli varsin viihdyttävä persoona valmentaessaan ja osasi vielä valmentaa.
Taasen en mitään Tami-Cornerin tyylisiä teennäisiä juttuja en kaipaa hassuine takkeineen. Ei se ole aitoa persoonallisuutta lähelläkään.
Persooniahan kaipaavat varmasti kaikki, mutta tosiasia on sekin, että pelkällä persoonalla ei hommista tule yhtään mitään. Onhan tuolla nytkin Jyrki Aho ja Risto Dufva vahvoine persoonallisuuksineen mukana ja apuvalmentajista löytyy koko liigan kauttaalta aika reippaasti väriä. Karri Kivikään ei mikään persoonaton robotti ole.
Samaan hengenvetoon sanon, että eri tavalla ajatteleminen ei koskaan saa olla itseisarvo. Jääkiekossa on selvästi jo sisäsyntyistä halua tällä hetkellä erilaisille persoonille, jotka myös tuovat erilaisia ajatuksia mukaan. Jääkiekon globaali kieli on kaikesta tästä huolimatta edelleen jääkiekko: pitää ymmärtää peliä ja pelin lainalaisuuksia.
Onhan Kai Suikkanenkin vahva persoona, mutta siihen se jäi sitten, kun tulokset huononi. Kiekko-osaaminen ei vaan riitä Kaitsulla - ja se on oikeasti se lähtökohta. Persoona on hyvä plussa siihen päälle, mutta esim. Dufvan “eväät” rupeaa olemaan syödyt: Jukureilla on heikko materiaali, mutta niin on heikko pelikirjakin käytössä. RD:n kiekko ei ole JYPin jälkeen enää toiminut juuri missään ja oikeastaan hän on täysi vastakohta pelillistä kehitystä.
Sanotaan, että siinä on valmentajalla kolme juttua: oma persoona ja oman persoonan kautta johtaminen, peliin liittyvä tietotaito ja ymmärrys ja ihmisyyteen liittyvä kyky viedä asiaa eteenpäin joukkueelle. Kuitenkin edelleen jääkiekon kieli on se, mitä siellä kentällä tapahtuu. Olit sitten millainen hyvänsä ja kuinka hyvä persoona tahansa niin se tekeminen jäällä pitää näyttää siltä, että se tähtää jääkiekon lainalaisuuksien voittamiseen.
Jos osaisin tekisin hyvän esimerkin:
Jääkiekon lainalaisuus on se, että pelaajien tekniset taidot (luistelu, kestävyys) paranevat koko ajan. Pelaajat ovat nopeampia kuin aikaisemmin.
Toinen lainalaisuus on se, että pelaajien nopeuduttua myös aika kentällä vähenee; ratkaisun täytyy syntyä nopeasti.
Kun aika vähenee on selvä seuraus myös se, että pelistä ei voi kipaista edes lyhyttä hetkeä pelin ulkopuolella.
Kun aikaa on vähän ja pitää jatkuvasti pysyä pelin sisällä niin aikaa taklata ei enää ole.
Vaikka valmentaja haluaisi, että joukkue taklaisi jatkuvasti vastustajan päätylankkuun, siihen ei ole aikaa.
Ja kun valmentaja saa käsiinsä pelaajan, joka on hyvä taklaamaan niin lähes aina hän on jaloiltaan hidas.
Pelin lainalaisuudet ovat sellaisia, että aina ei voi saada sitä, mitä haluaisi.
.