Niin, aika paljon riippuu siitä mihin joukkueeseen päätyy. Mikä siellä on tarve Paten tyyppiselle pelaajalle ensi kauden joukkueessa, kuinka NHL-valmiina he Paten näkevät ja mikä on organisaation yleinen tapa nuorten pelaajien suhteen. Jos kehitys jatkuu vuonna 2016 samalla tahdilla kuin mitä se oli vuonna 2015, pidän kyllä Suomen komennusta sangen epätodennäköisenä.
Tässä pieni englanninkielinen videohaastattelu alkaen 4min kohdilta. Jopa yllättävän hyvin ja rennosti irtosi lontoo, siinä mielessä on ainakin Sashaa edellä. Ei tarvitse odottaa ihan yhtä jäisiä ja kiusallisia haastatteluita ensi kesän draftihulinoilta.
Onhan Laineella näissä kotimaan haastatteluissa ollu ihan asiapitoinen ja rauhallinen ote. Tuo hiukan yllätti että englanniksi veti hienosti, ei nyt kuitenkaan jokapäiväistä eikä ihan jokatoinenkaan päiväistä ole vieraskieliset haastattelut.
Pikkasen on pojan bojot nouseet vuodessa. Tämähän alkaa jo näyttää tosi hyvältä, kun tuo englantikin taittuu noin hyvin, ja ennen kaikkea tuo rauhallisuus ja virne naamalla tekee gutaa.
Näin se vaan kääntyy. Itsekin totesin reilu vuosi takaperin Patesta, että pitää laittaa ruotuun ja luistelu kuntoon jotta saa potentiaalinsa esiin.
Nyt tosiaan vaan reilussa vuodessa on aikuistunut selvästi käytökseltään, luistelu kehittynyt kv-tasolle ja vahvuudet laukauksessa,kiekonkäsittelyssä ja suojaamisessa ovat vaan edelleen vahvistuneet.
Tapparan ongelmalapsi-patesta on nopeasti tulossa koko suomen ykköstykki-pate. On sellanen pelaajatyyppi, joka vetoaa suureen yleisöön. Tyhmempikin pystyy samaistumaan paten vahvuuksiin eli tuohon kiekonkuljettamiseen ja lujaan laukaukseen. Maalintekijät muistetaan aina.
Naatitaan nyt kun vielä saadaan, ensi vuonna ei enää tarttee liigassa kattella. Kumpa alkaa osumaan yhtä kovalla kädellä kohti maalia vedot kun tuolla.
Laine on hirmuisen kutinsa ansiosta puhtaan maalintekijän maineessa, mutta kuten tänäänkin nähtiin hän pystyy myös rytmittämään ja tekemään peliä erittäin korkealla tasolla. Hidastus, pieni odotus ja kova syöttö lapaan läpi kentän.
On kyllä kehittynyt kauhiasti ja taitaa kehittyä viikko viikolta. Siltä nyt tuntuu. Täälä palstalla on vähän synkistelty Tapparan tilannetta ja sitä, että missä viipyy vahvistukset. Tässä on kyllä yks aika potentiaalinen vahvistus loppukaudeksi. Tuntuu nimittäin, että on omimmillaan juuri tiukoissa paikoissa. Meillä on muitakin samantyyppisiä isojen pelien miehiä liuta.
Olipa taas huikea peli Puljujärveltä, Aholta ja Laineelta! Kovia kavereita saa muut olla, ellei Puljua ja Lainetta varata viiden ensimmäisen joukossa. Sitä ennen tämä kolmikko voisi hoitaa mestaruuden kotiin ja Laine pelata huippuluokan loppukauden.
Sitä vaan sanon tähän väliin, että jos oli Pate syyskaudella aika hyvä, niin sieltä voi hyvinkin isoista valoista tulla kevääksi NHL-tason top 6-laituri rosteriin. Sitähän se Ilveksen ensi kauden valmentajakin sanoo, että kun nuorelle lupaavalle pelaajalle antaa vastuuta, sitä kehitystä voi tapahtua paljon uskomattoman nopeasti. Muistetaan vaikka Rantanen, jolla tosin ei ole nämä kisat menneet ihan lapaan.
Veikkaisin, että draftissakin pojot nousevat, kun kieli on hallussa ja pystyy kommunikoimaan median ja joukkueiden edustajien kanssa.Tietenkin kieli tarttuu ulkomailla, mutta kyllä “kulttuurishokkia” pienentää, kun peruslätkäsanasto on hallussa jo lähtiessä. Propsit Laineelle.
Esimerkiksi Puljujärvi tarvitsi omassa englanninkielisessä haastattelussaan hieman tulkinkin tukea kysymyksiin vastatessaan.
Tosin ei varmaankaan suurimmalle osalle olisi kovin helppoa tuollaisessa tilanteessa ja hälinässä vastailla kv-toimittajalauman kysymyksiin ensimmäisiä kertoja… Eiköhän se kieli Puljullekin tartu.
Hitto et tykkään tosta asenteesta, että haluaa olla maailman paras ja draftin ykkönen! Ja, että uskaltaa sanoa sen ääneen. Uskomatonta itseluottamusta ja hyvää röyhkeyttä, niin epätyypillinen suomalaisurheilija.
Hieno asenne, kun myöntää, että virheitä on tullut tehtyä ja uskaltaa puhua niistä julkisesti. Lisäksi uskaltaa kertoa, että on hakenut apua. Helpottaa varmasti monella tasolla. Ikäähän ei ole vieläkään paljoa, joten aikaa on. Moni meistä on tehnyt nuorena virheitä, mutta moni on niistä selvinnytkin.
Näin ulkopuolisen silmin Tapparaltakin hieno ele, kun pahimmilla kohun hetkellä ei ole hylännyt Patea ja vaan on tarjonnut myös tukea.
Juuri näin. Henkistä puolta on arvosteltu paljon, mutta ajatelkaa, että tuon ikäinen pojankloppi tunnustaa julkisesti virheensä ja ongelmansa, sekä sen että on saa asiaan ammattiapua. Teini-ikäisillä on taipumusta hölmöillä, mutta miettikääpä miten suhtautuisivat ehdotukseen käsitellä asia iltapäivälehden sivulla?
Patrik on käynyt kovan koulun nuorella iällä ja voipa olla, että sen seurauksena henkinen kantti onkin nyt teräksen luja.
Laine sai tästä turneesta kyllä scouteilta hemmetin paksun alleviivauksen, vaikka MVP meni Puljujärvelle. Se oli nimenomaan Laine joka syttyi ketjunsa ensimmäisenä pelaamaan voitosta ja näytti taas kuinka käsi ei tärise ratkaisupaikassa. Nähtiin taklauspeliä ja pientä vastustajan hämmennystäkin.
Ja tämä ei ole siis mitekään pois loistavilta Puljujärveltä ja Aholta (koko joukkueelta), mutta jos olisin scout niin silmäni osuisi nimenoman Laineeseen.