Pelaajahaaveilut 2018-19

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Tappara roster 2018-19

Rauhalan ja Luodon potentiaali on kaukana verrattuna näihin nouseviin omiin junnuihin. Kumpikaan ei omaa hyviä käsiä tai pelikäsitystä. Rauhala on malliesimerkki yhden kauden ihmeestä. Ehdottomasti nämä kaverit pois talenttien tieltä.

1 tykkäys

Onhan noi nyt kumpikin sellasia varmoja vähintään 3. kentän kavereita, joista olisi mahdollisuus tulla “franchise” -pelaajia, eli sellaisia jotka olisivat pisempään joukkueessa kuin sen perus 2-3 kautta. Ja olihan Rauhalalla viime kaudella varsin lupaava runkosarja, 28 pistettä joukkueessa joka alisuoritti eniten miesmuistiin. Mutta ulos vaan kun on kuitenkin jo puoli kautta pelannut vähän heikommin. :+1:

7 tykkäystä

Nousevat junnut ei riitä tämän kauden karkeloissa vielä ja Luoto ja Rauhala ovat arvokkaampia kevään peleissä. Seuraava kausi voi sitten olla eri juttu mutta sille on oma ketjunsa.

Niin siis haavelein yhtä hyökkääjää joka haluaa ja osaa tehdä maaleja.

2 tykkäystä

Kyllähän rosteri nykyisellään kaipaa maalintekoon tähtäävää pelaajaa erityisesti nyt kun Karjalainen on pois peleistä ties kuinka pitkään. Olen hieman samoilla linjoilla joidenkin kirjoittajien kanssa siitä että hyökkäys ei rakenteellisesti ole optimaalinen - tämä korostuu vielä erityisesti nyt kasatuissa ketjuissa pahimpana esimerkkinä JMJ:n ketju missä ei lähtökohtaisestikaan ole oikein järkeä.

Pari kautta takaperin Tapparaan huhuttiin SaiPassa kovaa jälkeä tehnyttä Chad Rauta, ja hän voisi ollakin tässä tilanteessa mikkimäinen löytö kevääksi. Tämä kausi Bratislavassa ei ole mennyt ihan lapaan ja joukkuekin on hävinnyt nyt uskomattomat 12 matsia putkeen eli kausi alkaa olla taputeltu. Rau painaa nelosketjussa puolustavan sentterin Kyle Chipchuran rinnalla.

Viimeksi kun kaveria Tapparaan huhuttiin mielipiteet jakaantui vaikka alla oli 28 maalin kausi Liigassa. Kunlunissa syntyi toissa kaudella 20 maalia KHL:ssä Tuukan ja muiden suomalaisten joukkuekaverina. Mikään onetimertykki a la Laine Rau ei ole, mutta hakeutuu loistavasti maalipaikoille ja viimeistelisi Krissen tarjoiluista todnäk tehokkaasti.

Otahan :mikki: luuri käteen ja tuo meille :gift:.

5 tykkäystä

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2019-20

“Ja Luoto on touhunnut semmosta juttua”. Tarkoittaako tämä lause pelillistä touhua vai pelin ulkopuolista touhua?

Varmaan pelillisistä. Kurittomia hyökkäysalueen jäähyjä pelistä toiseen. Todella huolimaton mailansa kanssa…luulisi jo, että joukkueen sisäinen moraali alkaisi purra ja toimia.

4 tykkäystä

Yleensä täällä on ollut varsin järkevää kirjoittelua ja porukkaa, mutta nyt tämä on täyttä p#¤¤%&. Rauhala ja Luoto on nuoresta iästä huolimatta rutinoituneita omia kasvatteja. Molemmilla on mahtavat mahdollisuudet vetää sellainen 600-1000 ottelun liigaura. Ei näistä pelaajista todellakaan luovuta. Näitä harvinaisuuksia kun ei yksinkertaisesti nykymaailmassa enää ole. On ilo seurata kuinka Oton AV-taidot menee eteenpäin ja kuinka Joona nostaa jalalla kiekon vastustajan alueelle 1,5 minuutin vaihdon jälkeen. Ei se Peltolakaan ihan kakskolmosena ollut Tapparan korvaamaton kapteeni, mutta silloin tehdyn työn ansiosta myöhemmin kyseisestä kunniasta saa nauttia.

Jotta tämä ei mene pelkästään puolusteluksi niin haaveinen tämän kauden osalta seuraavaa:

  1. #81 pelaa ehjän loppukauden Sibirissä ja lyö nimen ajoissa jatkosoppariin. Kun Sibirin pelit loppuu niin Juqi nauttii keväisestä kiekosta Hakametsän aitiosta käsin.

  2. Heljanko alkaa saamaan kiekot kiinni. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, niin raahataan Tammikuussa KHL-tason ykkösmolari joukkueesta jonka pelit on loppumaisillaan.

  3. Karjalainen toipuu vammoistaan ja muodostaa jollain ihmeen synergialla Oton ja Lontoon Matin kanssa liigan parhaan kolmosketjun.

13 tykkäystä

Rauhalan ja Luodon ongelma on, että taidot ei riitä hyökkääviin rooleihin, vaikka kuinka haluaisi. Molemmilla on puutteellinen pelikäsitys ja Otolla vielä suht heikko laukaus. Molempien kehitys on pieni pettymys viimeisen parin vuoden ajalta, ei siitä mihinkään pääse. Otto teki hyvät pinnat viime kaudella, mutta nyt on menty alaspäin, olisiko vakiotaso sittenkin vain parikytä pinnaa.

Kummastakaan ei silti vielä kannata luopua. Erinomaisia pelaajia kolmos, nelosketjuun ja Otto myös alivoimaan. Sen verran nuoria molemmat, että nousu uudelle tasolle on edelleen täysin mahdollinen.

2 tykkäystä

Luodosta olisin odottanut enemmän. Hänen pitäisi mielestäni päästä rouhimaan ykkös-kakkoskenttään rouhijan ja tilantekijän roolissa. Muistissa on vieläkin hänen pari kautta sitten tekemä hieno yksilösuoritus maali Turussa Tps vastaan. Rauhalasta ei kyllä valitettavasti tule kolmosketjun miestä ylempää.

1 tykkäys

Voi hyvin olla, ettei Rauhalasta tule kolmosketjua ylemmän tason pelimiestä, mutta joka kenttään tarvitaan toimiva palanen ja Otto on tasonsa näyttänyt, vaikka vaikea syksy on ollutkin. Enemmän minä yhä olen huolissani Levtchistä, tuleeko hänestä koskaan vakituista ykkös-kakkosketjun pelimiestä. Lupaavaa on kyllä ja hyviä väläyksiä, mutta hyvä huomioida, että kyseessä on Rauhalan kanssa saman ikäinen pelaaja, jolta se läpimurto on yhä tekemättä. Ruutua on ollut tarjolla ja on yhä, mutta pian pitäisi alkaa näkyä tehoja ihan eri tyyliin. Toivotaan nyt, että onnistuisi, kun taas tänäänkin ykkösessä pääsee vetämään.

Mitä haaveiluihin tulee, niin Jukka Voutilaisen tyylinen hankinta viiden vuoden takaa olisi kohdallaan. Tehoja tarvitaan lisää.

4 tykkäystä

Kyllä itse ainakin olen enemmän huolissani nimenomaan Rauhalasta. Viime kausi antoi osviittaa, että nyt on tulossa kunnon voimahyökkääjä ja vastustajien painajainen. Tällä hetkellä on valitettavasti painajainen meille katsoa hänen peliään. Levtchi lähti karmealta takamatkalta minun papereissa, en nähnyt kaverissa oikeastaan yhtään mitään ja ihmettelin miksi täällä pidettiin. Hän on ottanut isoimpia loikkauksia kolmikosta Rauhala, Luoto ja Levtchi.

Itseasiassa Levtchi vaikuttaa jopa nyt mielenkiintoiselta projektilta. Luoto polkee noita samoja uriaan, taitaa pelisilmän puute estää sen lopullisen ja toivotun breikkaamisen. Kiekon kanssa touhutessa ei mitään järkeä. Jokatapauksessa aivan solidi pelaaja kuitenkin alakenttiin jos ylempänä tehdään tulosta. Rauhalaan samat sanat, mutta kyllä itse en enään usko, että hänestä paljoa enempää enään saadaan Tappassa irti.

1 tykkäys

Itse haaveilen, että Rauhalan kanssa otetaan ensi kesänä lusikka käteen ja kehitetään hänestä parempi jääkiekkoilija. Eiköhän hän jo osaa juosta portaita ylös. Ihan alkuun luistelutekniikka kuntoon. Sitten peliasento ihan uusiksi.

2 tykkäystä

Meinasin tulla sanomaan ihan samaa. Kelpo pelimies vielä tuloillaan vaikka on sitä nytkin jo :muscle:

Koskahan Mikin joululahjat tulee vai onko tänä vuonna fanit ollu tuhmia😊

Joulu aatto on Maanantai.En haaveile ketään mutta :mikki: julkaisee soppareita maanantaisin.

Pakko on jotain tapahtua jos Zabo on pitkään pois.

On Zabo pois tai ei niin kyllä tuohon on tultava vielä pari PELIMIESTÄ, muutoin ei finaaliputki jatku

3 tykkäystä

Jos Zabo pitkään pois, niin 3 hyökkääjää, jos VMV pitkään, niin pakki, ja maalivahti.