Kyllä vaan - luulen itsekin muistavani muutaman kelpo keskushyökkääjäpelaajan. Mutta nykytilanne on näiltä osin ehkä valitettavan lattea. Tai muuten puhuttava.
Ehkä kriteerit täyttävä ykkössentteri on yksisarviseen tai kalastuksenvalvojaan verrattava myyttinen taruolento, tai sitten ei. Kyllähän tässä kotoisessa liigassa on viimeisen 3 kauden aikana piipahtanut vähintään muutama sellainen ihmeolento. Mikael Ruohomaa, Jani Lajunen, Antti Suomela, Oula Palve nyt ainakin.
Lajunen ei pistetehtailun tai pulunsilmällä heitettyjen hitaasti laskeutuvien ulkosyrjä-lättysyöttöjen osalta ehkä täyttänyt kriteereitä, mutta muut ominaisuudet oli niin priimaa ettei ykkössentteriyttä voi oikein kyseenalaistaa.
Ykkössentterin tärkeä ominaisuus on se, että pystyy ja uskaltaa nousta esiin, eikä jäädä osaksi harmaata massaa (Malinen). Myös ykkössentterillä on taito tehdä muista ympärillä olijoista parempia.
Tulosyksikön sentterin tärkein ominaisuus ei ole ok alivoimapelaaminen ja kelpo otteet omassa päässä. Se varastaminen omiin on pois koko hyökkäystrion tehoista. Lajunen oli ihan omalla tasollaan vastustajan maalin edessä. Samoin Green.
Tapparalla on sopimus vain 4 sentterin kanssa, niin voidaan olla melko varmoja siitä, että sieltä joku vielä tulee. Onko se sitten reserviä vai top 2 sentteri, sen aika näyttää.
6 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Josh Green
Nyt on niin kovia huhuja. Maaliin Domi, pakistoon Parlett ja sentterikin pitäs tulla…eihän näin voi käydä niin pettymykset on taattu.
Laitetaan tänne. Pieni lainaus Jatkoajan jutusta:
— Nyt keskityn kuitenkin Tapparan urheilujohtajan tehtävään ja pelaauutisia voidaan odottaa kuultavaksi jo huomenna.
Viittaan siis tähän juttuun:
Tuossa tiedotustilaisuudessa mikki heitti että Jussilla on huomenna hienoja uutisia pelaaja sopimuksista ja Jussi itse heitti että huomenna vielä pelaaja rintamalta uutisia niin päästään sitten hyvillä mielin kaikki lämmittää juhannus saunaa ja tämä virneen kera.
En ole klippejä kattonut mutta puhuuko monikossa sopimuksista? MV - Sentteri/Laituri/ - Pakki?
Jupe sano muistaakseni “pelaaja uutisia” ja mikki “pelaajista tulee huomenna” että tiedä sitä sitten.
Ennen Jussia oli lupa odottaa pelaajaa
Mikki osaa aina hämmentää pakkaa
Ja ennen Jussia emme osanneet odottaa Jussia.
Tiedättekös mitä Jussi tykkää tehdä jussina?
Yhteenveto
Saunoa
Tapparan facebookissa julkaistiin juuri videopätkä otsikolla “Huominen on tänään”. Olisiko sittenkin vielä tänään joku julkaisu?
Tässä vielä linkkiä (toivottavasti toimii), mitä lie tulossa…
Vai voiko tarkoittaa että ns. Huominen rakennetaan tänään?
Tää mulle tuli kanssa mieleen. Tänään rakennetaan huominen tjsp.
Sama tuli itselle mieleen, mutta sopivasti hämmentää tuo lopun hymiö. Mielenkiintoisia aikoja eletään näin keskikesälläkin, kelpaa.
Voihan se tuokin olla ja kyse on vain hyvin lyhyestä tunnelmapätkästä. Kerrottiinhan tänään tulevaisuuden (=huomisen) kannalta tärkeitä uutisia. En vaan tiedä, miksi tuossa olisi silmää iskevä hymiö. Sopisi paremmin aiemmin kerrotun “väärän” tiedon korjaamiseen.
En jaksa uskoa. Nyt vaan todennäköisesti haluttiin yllättää kannattajat ja näyttää onnistuneen.