Ja vaikka tuplaten rahaa kiinni Morleyhin ennen kuin Kontiolaan. ( vähän huono vertaus tässä tilanteessa, mutta kuitenkin)
Siitä sitä äijää maalille luutimaan, kun ovat viime kausina tapetilla olleet Tapparassa. Raamit ainaki kunnossa.
e: Toisaalta jos Jupen pelikirjassa lukee “pelataan kolmannessa erässä myös vastustajan päässä” niin sama se kuka siellä omassa päässä luutii
Ja lisään vielä, että Konna ei tule tekemään pinna per peli tahtia pisteitä niin kuin Tyler teki.SOT.
Jormakan palaaminen Tampereelle olisi haaveissa. Tilastojen valossa mennyt kohelossa hyvin ja kuitenkin hyvässä iässäkin vielä(29v). Muistaakseni viime vuonna oltiin oltu Jormakan perässä?
Konna tulee taatusti tekemään vähintään. 50pinnaa mikäli tulee.
Pari pakkia olisi ihan jees kans saada ens kaudeksi.
Sentteristö on tällä hetkellä Virta-Malinen-Tanus-Rauhala.
Nyt huhutaan tietysti Kontiolaa ja lisäksi jotain ruotsalaissenaa. Olisiko siis mahdollista, että ovi käy ulospäin?
Toki todennäköisesti ainakaan molemmat ei toteudu.
Voin antaa syyn Rauhalan olemassaololle: Alivoima. Malisella ei ollut viime kaudella erikoisvahvuuksia. Alivoimassa heikko, tasakentällisin ei sopinut oikein minnekään ja ylivoimassa kohtalaisen keskinkertainen. Nykyjääkiekko roolitetaan. Rauhala on erinomainen energiapelaaja, ja Tapparan parhaita alivoimassa. Silmiä hivelevää oli se aktiivinen haasto + nöyrä työmäärä, jolla estettin vastustajan hyökkäyksiin lähtöjä. Siinä syy. Malinen = no value, uskon että ennen kauden 20-21 loppua on myyty/lainattu/poppareilla. Malinen on Rautakorven pelaaja, pelaaja joka viimeksikin sai väistyä Tapolan suunnitelmissa.
Liigan paras kolmossentteri on no value? Jarkko Malinen ei ole kahden ensimmäisen ketjun sentteri, vaikka monella valmentajalla on kova halu hänet sinne laittaa. Ainoastaan Selin IFK:ssa on osannut roolittaa Jarkko Malisen oikein. Kaikki muut valmentajat yrittävät “melkein” ominaisuuksien vuoksi tunkea hänet niihin isoihin saappaisiin, johon hän melkein mahtuu, mutta ei ikinä kuitenkaan mahdu oikeasti.
Malisesta nimenomaan on merkittävää hyötyä, jos hänen edellään on kaksi sentteriä, jotka ovat pelaavampia ja hyökkäysorientoituneempia. Jos Malista taas väkisin istutetaan (kuten Rautakorpi Tapparassa aina istuttaa) kahteen ekaan kenttään niin siinä hänestä ei saada sitä potentiaalia irti. Ja kyllähän Rautakorpikin ongelman tunnisti, kun välillä käytettiin Levtchiäkin mieluummin toisessa ketjussa sentterinä kuin Malista. Kauden suunta oli kuitenkin nousujohteinen, joten en vielä kyllä kuoppaisi enkä taputtelisi case Malista.
On asia noinkin Malisen kohdalla, Elokuussa tehty sopimus Kkseen kyllä saattoi vaikuttaa jonkin verran. Sitä en sitten tiedä vaikuttaako vielä kaudella 20-21. Talvella olleet myyntihuhut ehkä kertoo jotain. Tai sitten ei.
Koko Liigassa oli tasan kolme sentteriä jotka tekivät 50p tai enemmän tällä kaudella. Itse en usko Kontiolan moiseen pistemäärään yltävän, jos vaikka Tapparan nutun päälle pukisikin
Riippuu aika paljon siitä, kuinka kemiat kohtaavat Kuuselan kanssa ja kohtaavatko. Kristian Kuuselan pisteet ovat aika usein jonkinlaisessa synkassa sentterin pisteiden kanssa, silloin kun kemiat matsaavat. Alkukaudesta Morley tarjoili ja Kuuselakin teki - sitten Morley loukkaantui. Loppukaudesta vastaavaa kemiaa ei missään vaiheessa löytynyt Malisen kanssa, mutta Karjalaisen kanssa kyllä.
No varsinkin, jos ja kun Karjalainen lähtee Koheloon, ja Krisu ja Konna syöttelevät keskenään, niin kuka tekee maalit??
Voihan olla, että Kontiola ylittäö 50p, mutta itse en tähän usko
Itse en välttämättä haluaisi nähdä Konnaa Kuuselan kanssa. Jotenkin en syty sille, että kaksi yli 35v on samassa kentässä ja lisäksi molemmat ovat vähän pelintekijöitä. Mielummin esim Konna Levtchin kanssa ja siihen vaikka Jugi tai Bertrand. Kuusela sitten Virran ja jonkun leftin laiturin kanssa.
Levtchi - Kontiola - Peltola/Bertrand
Smejkal - Virta - Kuusela
Olikos Malinen Tuokkolan valmennuksessa Kookoossa? Jos Tuokkola pitää Malisesta niin jää varmaankin vielä ensi kaudeksi. Jos ei ole Tuokkolan mieleen niin ei varmaankaa ole jäämässä koska aikaisemminkin sai poistua Kun Tapola tuli. Kontiola Malisen tilalle ja Tanus 3 sentteriks ja jos homma ei toimi Tanuksella niin sitten Hankintaan joku 3 sena Tanuksen tilalle jos sattuu joku hyvä olemaan saatavilla ja jos on rahaa, Vähän semmoista kuulin että Malinen ei tällä kaudella lähtenyt koska palkka on liigan 1 ketjun sentteri tasoo ja Malinen ei nyt vaan ole liigaan 1 sentteri mies. Kolmosessa liigan yksi parhaimmista mutta silloin myös kalleimmista 3 senttereistä.
Ehti olla muutaman kuukauden. Tuokkola hyppäsi KooKoon penkin taakse marraskuun lopulla 2016 ja Malinen siirtyi itse pois (IFK:hon) saman kauden siirtorajan kynnyksellä.
Rooli ja palkka kohdilleen niin mahtuu kyllä minun Tapparaani tulevallakin kaudella.
Luulenpa, että tulee jonkinmoinen pudotus seuraavan kauden joukkueen tasoon versus tämä kausi.
Voi olla aika yllättävät kokoonpanot monella liigaseuralla, koska rahaa ei ole käytettävissä.
Pitää kuitenkin muistaa, että moni seura on sopinut ensi kauden sopimuksia jo alkutalvesta, joten ei välttämättä vaikuta hirveästi ensi kauden joukkueisiin.
Se mihin vaikutusta voi olla on se, että ns. kesän/syksyn täsmähankinnat jää vähemmälle.
Ei vaikuta Tapparan ensi kauden joukkueeseen.
Jos näin on niin pirun hyvä!