Pelaajahaaveilut 2022-23

Mikä vallitseva tilanne?

Onneksi pystyy luottamaan et eiköhän ensi kaudellakin kohtuu nimekäs joukkue tule olemaan. Toki jotain juoruja olisi kiva kuulla.

1 tykkäys

Tässä on tämmöne koronapandemia päällä kolmatta vuotta.

2 tykkäystä

Mutta jääkiekkoa ja Liigaa oletettavasti pelataan tästä huolimatta ensi kaudellakin. Tätä silmällä pitäen pitäisi joukkue koota nyt tai muut vievät pelaajat. Eikä enää tarvitse maksaa edes siirtokorvauksia mikäli sopimus päättynyt.

Ymmärrän kuluvan kauden osalta pandemian aiheuttamat rajoitteet.

Itse haluaisin lähtökohtaisesti Morleylle ja Platzerille jatkosopimukset. Jos Räsänen on tulossa, niin sitten pelkästään vaan toiselle ja näin ollen se on Morley.

Eiköhän Tapparalla tulevan kauden rosteri ole ihan hyvässä mallissa ajankohtaan nähden. Ihan hyväkin, että ei ole paljastunut mitään. Yksikään media ei ole meinaan kai ketään tänne huhunnut.

Itsekin toivon todella paljon Morleyn ja Platzerin jatkoja. Platzer voi hyvin pelata myös laidalla, mikäli esimerkiksi Räsänen on kiinnitetty jo. Toivottavasti nyt ainakin toinen kanukkisenttereistä jatkaa, kaipaan jatkumoa myös ulkomaalaispelaajien suhteen.

29 tykkäystä

Tälle vahva komppaus; ei myöskään mielestäni olisi lainkaan hullumpi tilanne mikäli meillä olisi 5 sentteriä (Morley, Platzer, Virta, Räsänen, Rauhala), joista joku pelaisi tarvittaessa laidalla. Laskisin myös Tanuksen edellä mainittuun joukkoon; pystyy hienosti pelaamaan myös keskellä.

4 tykkäystä

Morleylle on ilmeisesti jatkoa tarjottu…sitä ei tiedä kelpaako. :smiley:

28 tykkäystä

Tähän pakko heti sanoa, että Rauhala sit laitaan :joy:

1 tykkäys

On kyllä ihmeellistä ettei yhtään jatkosopimusta ole julkaistu. Sattuisitko tietämään onko joku päivämäärä mihin mennessä näihin sopimustarjouksiin on vastattava?

8 tykkäystä

Ei ole mitään huhua tai infoa ollut liikkeellä milloin sopimuksia julkaistaan… vähän erikoiseltahan tämä tietysti tuntuu monenkin mielestä. Siirtoraja on tietty yksi mitä on ihan mielenkiintoinen seurata. Taisi olla 15.02 tänä vuonna…?

1 tykkäys

IIHF pidensi siirtoaikaa 1.3. asti olympialaisten takia. Mestis jo tiedotti ja mainitsi että myös liigassa sama. Liiga ei vielä ole vahvistanut, mutta eiköhän se ole tuo 1.3. Melkein 6 viikkoa siis aikaa.

6 tykkäystä

Liiga nyt ei tapansa mukaan kerro mistään mitään. Mutta pakkohan tuota siirtorajaa on siirtää.

Marko Dano ja/tai Milos Roman Trinecistä

3 tykkäystä

Miksi juuri heidät? Mihin rooliin/kenen tilalle?

2 tykkäystä

Levtchi, Platzer, Bertrand… onhan noita, jotka saattavat olla lähdössä.
Ja ihan vaan kun oon seuraillut tuota Trinecin aika vakuuttavaa tekemistä Tshekin pääsarjassa.

5 tykkäystä

Anttoni Honka.

2 tykkäystä

Ei vakuuta. Miinuspörssin kärki, ja mitä olen Jypin pelejä katsonut niin selkä suorana katselee vihun maalintekoa.

4 tykkäystä

Viime matsin oli tosi heikko. Mutta ennen joulua oli haavelistalla vaikka jo tälle kaudelle. Tapparassa laitetaan miehet kuntoon. Fyysisesti ja henkisesti.

1 tykkäys

En tiedä mutta taitaa olla hiljaisin Tammikuu IKINÄ ihan sama minkä kauden osalta, huhuissa siis.

1 tykkäys