Playoffs 2017, puolivälierät: Tappara - Ilves

Sandelista sen verran että voipi olla,että hyppää vie askii tällä viikolla saa nähä pitääkö huhu kutinsa.

Jatketaan hetki otteluseurannassa…

1 tykkäys

###Avataan. Onelinerit ja spontaanit tunteenpurkaukset seurantaan tai :tuomari:.

Surkea pupellus, peliinlähtö jälleen kamalaa, varsinkin Domilta. Ilves ansaitsi voittonsa, siitä ei kahta sanaa. Itse asiassa oltiin onnekkaita, että päästiin edes tasoihin, mutta Domi päätti lahjoittaa vielä kolmannenkin.

Onhan tämä järkyttävä pettymys ja valmennus saa myös katsoa peiliin isosti. Koko runkosarja hallitaan suvereenisti ilman yhtään ongelmaa ja tärkeimmässä vaiheessa oikein mikään ei toimi tuota trappia vastaan. Edelleen Kivi vie Tapolaa koko ajan.

Ei auta kuin toivoa, ettei Ipa pääse enää kertaakaan johtoon ja että Lassila onnistuu näissä kahdessa pelissä täydellisesti.

3 tykkäystä

Joku voisi kuljettaa Tapparan pukukoppiin hiustenleikkurin saatetekstillä “Onko asenteeni ollut pudotuspelien vaatimalla tasolla? Jos vastaus on kyllä, niin hiukset pysykööt päässä. Muussa tapauksessa kevät jatkuu hiusmallilla nahka.”.

Näkisin, että Roymark, Repo ja Järvinen eivät joutuisi aloittamaan kesätukan kasvatusta nollista.

7 tykkäystä

No se toinen maali nyt oli puhtaasti veskarin tunarointia. Muista nyt me sanomaan, kai niitä vetoja voisi kulmiinkiin torjua.
Mutta se viisikko siinä edessä kyllä huolella alusti ne ongelmat maalivahdille. Kun pitäs painaa kiekko pois alueelta niin perse pitkällään tuupataan määrämittasta viivan päälle. Tai antaa syöttö joka jaksaa omalle pelaajalle asti ja lapaan.
Mikä ihme näissä kotipeleissä on niin vaikeaa joukkueelle?

Tapparalle ei sovi ylivoimaisen suosikin asema. Ärsyttäny koko kauden, kun media on toitottanu jatkuvasti Tapparan ylivoimaista mestaruutta.

3 tykkäystä

Ehkä Luoto vielä lisäks. Kokemattomuus näkyy mutta yritystä on. Mä tykkään.

6 tykkäystä

Kausi alkaa kohta oleen paketissa jos tämä "hiihtely jatkuu seuraavaankin matsiin. Aivan luokaton esitys Tapparalta.

Taas pari tuntia pelistä. Luottoa on, että sarja laitetaan 7. peliin. Toki vaatii joukkueelta täydellistä muodonmuutosta. Mutta siihen on täydet edellytykset olemassa. Eikä tarvitse vetää edes mitään 110% peliä. Riittää että aletaan pelaamaan vahvuuksilla ja rohkeasti. Tämän päivän esityksellä kausi ohi perjantaina. Tolla pelillä ei voi eikä pidä voittaa playoffeissa ketään.

5 tykkäystä

Saa nähdä lataako joukkue itsensä perjantaina 6.peliin samaan tilaan kuin 4.peliin, jossa on nähty tähän asti parasta Tapparaa ja häivähdys siitä runkosarjassa dominoineesta ryhmästä. Jos se onnistuu niin ollaan vahvoilla 7.peliä ajatellen, mutta tässä henkisessä tilassa (tyytyväisenä kun sarja oli saatu tasoihin?) missä joukkue tänään esiintyi, ei voittoja enää kaiveta. Ilves on henkisesti niin hyvässä formissa, että nyt tarvitaan oikeasti sitä Järvisen penäämää parasta pöytään. Harmi että tänään siihen ei pystynyt kuin Miksa itse.

Aletaan olemaan siinä pisteessä että ollaan altavastaajan asemassa. Kuka olis uskonu sarjan alussa, en minä ainakaan.
Nyt pitäs alkaa näyttää jos kaikkensa, muuten ei pärjää. Joskus pelannenna en näe tätä pelkästään Tapolan ongelmana. Tietenkin koutsi motivoi, mutta pelaajat pelaa. Jos tahtotila on oikea, perjantaina tulee jatkopallo.
Luotto ei ole kova, mutta realistinen, pitäshän meidän nyt viedä tää seiskapeliin. Muuten voin ostaa koko joukkueelle hame-kangasta👊

Ilveksen taktiikka on simppeli. Yritetään pitää peli väh.tasoissa mahdollisimman pitkään ja saadaan Tappara turhautuun ja odotetaan iskun paikkaa. Ei mikään ole helpompaa pallopeleissä ku altavastaajana vaan puolustaa ja odottaa että kaveri tekee virheitä

Veitsi kurkulla on se järein sytyttäjä :slight_smile: Nyt mitataan ketä oikeasti kiinnostaa pelaaminen ja voittaminen.

1 tykkäys

Tässä taas laukaisuanalyysiä. Ilves voitti ykkössektorin paikat 14-12, mutta ottaen huomioon sen että Ilves johti ottelua melkein koko 60 minuuttia, on eroa ajateltava vielä isompana. Takaa-ajava joukkue saa takaa-ajon aikana yleensä enemmän laukauksia kuin se, joka puolustaa johtoa. Tappara sai myöskin 3 ylivoimaa enemmän, joka huomioon otettuna on ero vieläkin isompi mitä se antaa heti katsottuna ymmärtää.

Tämä kaikki otettuna huomioon ei ottelun tulos ollut “epäoikeudenmukainen”. Parempi voitti tänään. Vaikka osa haluaa laittaa ison osan syystä maalivahdille, ei maalivahti kuitenkaan ollut ainoa tai edes pääongelma. Pääongelma oli se että Ilves pystyi järjestämään enemmän laatupaikkoja kuin Tappara.

Toive olisi, että kahden viime ottelun nousu ei katkeaisi, vaan että Tapola pystyy etsimään syyt siihen mikä tänään meni paikkojen luomisessa/estämisessä vikaan ja löytämään lääkkeet ensi peliä varten. Mennään eteenpäin.

4 tykkäystä

Jos Tapparaa ei kiinnosta, niin ehkä parempi, että jatkoon menee halukas joukkue. Peli aivan täynnä virheitä ja käsittämätöntä taktista köyhyyttä. Jos yhtään hitaammin lähtisi omista, niin tarvitaan rollaattori.

19 tykkäystä

Luottoa on vielä… Vaikee sanoa onko se todelliista vsi johtuuko faniudesta.
Tällaisella pelillä ei todellakaan kuuluta jatkoon,oikeestaan ei edes poffeihin. Ihmetyttää tosiaan tämå munattomuus ja haluttomuus. Sen ymmärtää,että silloin tällöin menee peli heikosti,mut tää alkaa oleen enemmänkin tapa.
Toivottavasti joku pitää tänään kunnon huudon kopissa ja jokainen juoksee kotiin hallilta. Jostain se nöyryys on löydyttävä.

1 tykkäys

Musta kanssa vähän tuntunut, että on ollut liian mukava runkosarja ja muuta menestystä joka nostaa koko porukan odotukset sille tasolle, ettei jäällä tarvii tehdä oikein mitään kun kohta kuitenkin joku huippu-ukko taikoo kanin hatustaan. Ei oikeen viittis pistää itseään likoon kun aiemminkin ollaan sit kuitenkin päästy jatkoajalle.
Joku asennevamma tuo on oltava kun edellisessä matsissa siitä päästiin kahdeksi eräksi täysin eroon ja pelitapa muuttui samalla pelin sisällä dramaattisesti. Ilves on hyvä, muttei Karri Kiven päästä sinkoile mitään ajatuksenhallintasäteitä jotka saa Tapparan pelaajat lakkaamaan taklaamisen, luistelun, kaksinkamppailun ja syöttöpelin. Saati laittamaan meidän pakit seisoskelemaan joutilaina kun ipan ukot liukuu hakkaamaan kiekot sisään.
Sieltä omien korvien välistä se kumpuaa ja nyt on viimeiset hetket tällä kaudella pistää pelaajat kasaan ja tiivistyä joukkueena ja alkaa pelaamaan omilla vahvuuksilla. Ja sanoa Tapolalle, että nyt se saatanan hidaslähtöpaska, jolla ei ole voitettu tässä sarjassa mitään, lentää roskakoriin.

Muuten voi ruveta pelsun ukkojen kans varaileen Pattayan lentoja.

4 tykkäystä