Playoffs 2019, välierät: Tappara - HPK

En minä ainakaan Rautakorpea ole suolannut. Kirjoitin vaan et Pennanen vie tietyissä pelillisissä asioissa niinkuin itsekin koko ajan kirjoitat.

Laadukasta jääkiekkoa tänäänkin. Oli tarkkaa, kurinalaista, mutta kuitenkin vauhdikasta. Virheiden määrä todella pieni josta seuraa todella pieni maalien määrä. Oli hitaampia ja tarkempia vaiheita, mutta tovi pelattiin taas myös täysillä päästä päähän.

Kirjoitin ennen peliä että tänään pitää päästä Hämeenlinnassakin sille tasolle että voittaminen on mahdollista. Tänään se mahdollisuus saatiin ja voitto oli senteistä kiinni, mutta meni sitten kuitenkin Kerholle. Kerho oli rosterista vajaa, mutta vielä tänään se ei juurikaan pelissä näkynyt. Innala, Leino, Nenonen olivat aiempaa enemmän kiekossa kun Turunen ja Lucenius puuttuivat. Ihmettelen miksi Bejcakin vastuu jäi loppukaudesta Kerhossa pieneksi, koska hän on tuonut kentälle kovaa kamppailupelaamista, vaikka vähän jäykkäranteinen onkin. Friman - Lada vaihtokauppa meni tänään myös plussalle HPK:lla.

Tappara oli tässäkin pelissä varsin selkeät ja vahvat painostusjaksot. Sellainen taiottiin esiin mm. Suhosen maalissa ja näitä voimajaksoja on nähty Tapparalla sarjan aikana aikaisemminkin. Haasteena on ettei näitä jaksoja ole tarpeeksi ja jotenkin ote kirpoaa helposti takaisin Kerholle. Valitettavasti en ole nähnyt tästä illasta BitWisen tai Pellisen momentum-grafiikkaa. Eli pelin hyvien ja huonojen jaksojen painopistettä pitää saada meille vähän vielä edullisemmaksi.

Yksittäisenä nostona kehaisen tänään Elias Fälthia, jonka peli tuntuu paranevan nyt kun on päässyt säännöllisesti pelaamaan. Tänään liike oli sulavaa eikä joutunut haastaviin laitakamppailuihin. Toivoin että hän olisi päässyt loihitimaan ratkaisumaalin, mutta se jäi nyt odottamaan tulevia pelejä.

Hieno sarja. Hyviä ja laadukkaita pelejä. Huomenna vähän välipalaksi niinikään loistavaa Kärpät - HIFK sarjaa ja sitten taas lauantaina takaisin tähän.

14 tykkäystä

Peli-ilo ja uskallus pelata rohkeasti puuttuu täysin. Rautakorven pelityyli on prosenttikiekkoo missä luotetaan että ku jaksetaan vaan jauhaa kulmissa niin kyllä kaveri väsyy.

Oletko luovuttanut toivosi tämän sarjan voiton suhteen?

  • Kyllä
  • En

0 voters

Tämä on nyt paras kolmesta sarja. Onneksi Lukko ei luovuttanut tässä vaiheessa kun säälikierrosta aloitteli.

3 tykkäystä

Onhan näitä voitettukin:

image

7 tykkäystä

Totta kai on, keskimäärin on kivempaa voittaa kuin hävitä. Rautakorvella on oma tyylinsä ja omat kivijalkansa, joihin luottaa. Peliä uudistanut paljon, tiettyjä juttuja ei, koska luottaa niihin. Viihdyttävällä kiekolla voitais olla lomilla jo, mistä näistä tietää. Kauden parhaita pelejä vähintään kaksi jäljellä, nautin itse matkasta. Toivottavasti lauantaina rosenttikiekko ja jauhaminen tuo voiton.

Pelaajatkin ovat vahvaa prosenttikiekkosukupolvea. Ei se ole pelkästään valmentajsta kiinni.

Mitä on “viihdyttävä kiekko”? Ilmeisesti se on eri asia kuin laadukas jääkiekko, jollaista tänään pelattiin.

2 tykkäystä

Rohkeus. Se on ainakin Hämeenlinnassa puuttunut täysin. Karvaus ja paineistus todella pelokasta, muutamaa yksittäistä hetkeä lukuunottamatta. Tälle kaudelle tuota nyt ei saada enää kaiketi muutettua, mutta seuraavalle kaudelle selkeä kehityspaikka.

En minä tiedä. Sellaista, missä on peli-iloa, mitä kaikkien mielestä ei tänään nähty. Ja pleijarikausarit jäi hankkimatta, kun oli tylsää. Niin kai se on jotain tämän pelin vastakohtaa.

1 tykkäys

Muutenki pelin selkeä suuntaus on että et pärjää enää jos joukkue on liian raskasjalkainen

No mikä oma melkoinen logiikkasi mahtoi olla - totesit maalimäärän, ja muita syitä ei tarvinnut etsiä mihinkään? Tartuin kommenttiisi, kun tuota maalien vähyyttä lasketaan ja toistellaan täällä ylipäätään eri yhteyksissä eikä toisaalta huomata, että muut joukkueet eivät tee käytännössä yhtään enempää maaleja. Ei mitään henkilökohtaista siis. Tyhjiin tehtyjähän ei tavallisesti näihin vertailuihin mukaan lasketa. Tappara on myös ainoa välieräjoukkue, joka ei sarjassaan ja pudotuspeleissä toistaiseksi ole jäänyt kertaakaan maaleitta. Lisää loogisia tilastoja.

Muita mainitsemiasi asioitahan en todellakaan ole väittänyt tai kieltänyt. Toki HPK:n kokoonpanolla spekulointi on mielestäni helposti ylimielistä, kun kyse ei joukkueissa eikä peleissä ole ensisijaisesti yksilöistä.

3 tykkäystä

Jos tämä peli oli jonkun mielestä tylsä, niin kyllä on vaatimustaso korkealla.

10 tykkäystä

Mitä on tämä “raskasjalkaisuus” ja miten se on tässä sarjassa näkynyt vs. HPK? Eikös Lukolla vasta kevytjalkainen joukkue ollut?

Olen vähän samaa mieltä kuin Rautakorpi. Hyvin pelasi Tappara tokan ja kolmannen erän tänään. Mutta eka erä oli huono ja se lopulta ratkaisi tämän pelin. 60 min pitää pystyä pelaamaan täysillä ja hyvin, 40 min ei näissä peleissä enää välttämättä riitä.

Ainoastaan yksi päämäärä lauantaina ja se on Tapparan tämän sarjan paras peli. Paljon vähemmällä ei pärjätä.

Rautakorpi on uskollinen tyylilleen. Fanit hyppi pitkin seiniä, mutta Jukka on itse rauhallisuus. Peli on peliä. :slight_smile:

15 tykkäystä

Pelihän ei ollut missän nimessä tylsä. Eikä oikeastaan yksikään Tapparan playoff-peli.

Lähinnä täällä varmaan kannattajat hyppii seinille kun ei saatu käytettyä hyväksi Kerhon poissaoloja. Ja edelleen siellä pyörii iso osa meidän kärkimiehistä lähinnä matkustajina mukana. Tämä harmittaa. Sarjaa pelattu jo neljä matsia eikä ole vielä tajuttu sarjan henkistä ja fyysistä vaatimustasoa. Siis pelaajat. Mitä hittoa?

3 tykkäystä

Varmasti hyvällä huumorilla höystetty, mutta totuuden siemen?

2 tykkäystä