Harmittava tappio tottakai, mutta jossain vaiheessa senkin oli tultava. Laskin että eilinen oli itselleni 15. paikanpäällä nähty pudotuspeli areenassa, ensimmäisen kerran jouduin lähtemään kotiin ilman Junnu Vainion sulosävelmiä.
Luokattomasta 5- minuutin ylivoimasta jäi päällimmäisenä mieleen Kontiolan lämäri ilman maskia suoraan logoon, jonka jälkeen Savin huulilta pystyi lukemaan aika voimakkaan ” Voi *umalauta!”
Meidän onneksi vastustajan yv jäänyt sarjan aikana vielä pahemmin piippuun.
Onneksi osalla palstalaisista ja Rikellä/ muulla valmennuksella/ joukkueella on myös malttia.
Tappara voitti maaliodottaman ja kiekonhallinan, mikä ei Tapparan pelityylillä ole mikään itsestään selvyys. Koska maaliodottama-sarake oli yli kolmen, väite siitä ettei Tappara päässyt edes paikoille ei ole validi, sillä tilastot tukevat aistireseptorien tuottamaa havaintoa.
YV% on molemmille pyöreä 0, joten tämän voisi tulkita molempien av:n olleen melkolailla asiansa osaavaa.
Pelin flow vaihteli ja molemmissa päissä veskarit saivat apua tolpilta ja teki huippukoppeja.
En oikein tiedä millainen joukkue olisi, jos palsta saisi valmentaa, mutta ilmeisemmin siellä puettaisiin kokoonpanoon rikkinäisiä miehiä vain tuijottelemaan toiseen aitioon ja niin monta pelaajaa ollaan laittamassa vilttiin, että mahdettaisiinko saada edes täytttä kokoonpanoa kentälle. Ainakin korjausliikkeet olisivat isoja - tosin lentoturmatutkinnassakin ollaan huomattu, että liian isot korjausliikkeet saattavat vasta turmiollisia ollakin
Sarjalle Pelsujen niukka voitto teki hyvää ja sitä se saattoi tehdä Tapparallekin. Toisaalta, ammattiurheilussa päivien välinen suoritus heilahtelee - myös Tapparalla - eikä toinen finaalijoukkue ole huono ollenkaan.
Kannattaa palstallakin varautua tappioihin silloin tällöin. Kun tuo joukkuekin niitä käsittelee kausittain ja siihen päälle ne saa vielä omien haukut. Yhtäkään voittamatonta joukkuetta ei taida maailman ammattiurheilussa olla olemassa - niitä tappiota siis vaan joskus tulee.
Mutta ei tosta eilisestä Pelicansin avausmaalista nyt oikein Kemiläistä voi syyttää. Tottakai täysin hänen vikansa, mutta vahinko/kompurointi jollainen sattuu tyyliin kerran tuhannesta!
Tottakai veto päin ensimmäistä blokkaajaakin on vahinko, mutta sellainen johon sekä itse että blokkaaja vaikuttaa. Kompurointi taas huonoa tuuria!
Osiensa summa oli myös tuo Pelicansin voittomaali. Lähti huonosta Halloranin purusta, seurasi Bryggmanin hyvä blokki jossa Lasch pääsi Kemiläiseltä vähän karkuun. Vaati vielä hyvän syötön vapaaksi etsiytyneelle Carlssonille ja tältä hyvän vedon. Väsyneenä virheiden riski nousee ja tuossa Tapparalle niitä tuli muutama
Ei ollut huono peli Tapparalta, mutta ei myöskään niin hyvä, kuin kaksi ensimmäistä. Rytmit käännöissä eivät onnistuneet kuten aikaisemmin ja aloitukset hävittiin suureksi osaksi. Pelikaaneilla aloituksia ottaa oikeastaan Schnarr (25kpl) ja Tyrväinen (27kpl), kumpikin yli 55% tehoilla. Tapparan paras oli Rauhala 50%. Tilastot oli meidän puolella (xG, kiekonhallinta ja laukaisukartta), mutta kiekkoa ei saatu maaliin paikoista. Tasaviisikoin varsinaisella peliajalla siihen oli paikat kyllä. Ylivoimallakin kiekko muistaakseni kävi tolpassa, joten ei sekään niin huonoa ole kuin palstalla annetaan ymmärtää, mutta ei se hyvääkään ole.
Maikkarihan huomasi jo tänään, että Bryggman rikkoo Kemiläistä räikeästi korkealla mailalla, mutta se juna meni jo.
Tästä pieni sisuuntuminen ja Aro hommaa parit roskikset potkittavaksi Rikelle ja Otolle, niin eiköhän Lahden ladossa taas olla pelin päällä. Liiga kyllä tarvitsi tämän voiton ja mieluummin minäkin juhlin sunnuntai Areenalla, kuin perjantaina mökillä.
Pelattiin jatkoerät Pelsujen ehdoilla niiddn haluamaan hurlum kiekkoa ja hätäpurkuja omista ilman kunnon karvausta. Oli vain ajan kysymys koska saavat maalin
Ylivoima säälittävää. Kahdeksan mieldtä seisoo viivalla ja yks kiekollinen yrittää jostain päästä läpi. Yv kuvio ei rauhoitu kun tulee painetta
Anton on tehoton tussu ja Konnalla alkaa finaalipelien vanne kiristää päätä.
Kaksi peliä ja erä pelattiin omaa peliä sitten väkinäistä
Viitaten tähän omaan eiliseen viestiini, niin sehän meni juuri niin kuin sen ei pitänyt mennä.
Otteluseuranta ketjussa tuli rapaa mulle tyyliin ”taitaa tulla eri peli sulla telkkarista”, kun sanoin että ensimmäinen erä meni juuri niin kuin ei pitänyt mennä. Ja niinhän se meni, tultiin ihan sukkasillaan peliin ja hiihdeltiin koko peli. Arenalla aina silloin tällöin koko tapahtuman ja yhteisön ”energiaa” pystyy aistimaan, se oli mielestäni koko pelin ajan vähän negatiivinen. Oltiin asioiden edellä. Harmittaa edelleen, vielä Nokia Arenalla.
Neljä edellistä ottelua olikin ”statement” tasoa, niissä peli oli näpeissä koko ajan ja vastustajalle ei annettu mitään, ei yhtään mitään. Nyt ei riittäny mihinkään. Itselle tämä oli kyllä odotettavissa, ei tullut yllätyksenä että Tappara puhaltaa vähän ulos ja Pelicans nostaa tasoa. Nyt tarjotaan Pelicansille pelastusrengasta lyödä sarja tasoihin kotona.
Tapparan yv… voi herran jestas. Ei saatu kiekkoa alueelle, on vaan valitettavan surkeaa.
Heljankoon kohdistunut taklaus oli kyllä hetkeen törkeintä mitä olen jääkiekkokaukalossa nähnyt, harmi että ei saatu tästä ratkaistua peliä.
Pakko vain toivoa, että tämä herätti taas koko Tappara yhteisön keskittymään siihen seuraavaan peliin ja vaihtoon jne. Noustaan omalle tasolle, sille we dont care -tasolle.
Seuraavaan peliin u20-joukkue tilalle, ei se huonommin voi mennä kuin levtcheillä ja konnilla. Perustelut: tuoreet jalat, voittaneet jo tällä kaudella mitalin ja varmasti olisi halua näyttää miesten peleissä! Kairaisivat varmasti voiton ja ehkä sais levtchit ja konnat hereille.
Noin vakavissaan niin kaikki näyttää edelleen todella hyvältä Tapparalle. Pelicans haki ekan voiton sarjassa ja käytännössä se vaati todella hyvää suoritusta ja kaiken jättämistä jäälle. Ne taisteli, raatoi, blokkas kuteja ja teki kaiken mitä tehtävissä oli. On todella vaikea pelata useampi peli niin, että se jänne kestää tarpeeksi hyvin, etenkin Tapparaa vastaan.
Tuo jänteet kestäminen on hyvä pointti kyllä. Mietin vähän samaa, että jos oli maksimi suoritus niin jatkuuko. Mielestäni Tappara ei eilen ollut ”statement” moodissa, joka eilisen Pelsun kyllä olisi haudannut. Huomenna se sitten jatkuu…
Josko ei ollut hyvä peli, huonommin kyllä voi mennä; esim. ottamalla reilusti miinuksia. Levtchin kenttä tais olla 0-1 maalissa kentällä mutta ei voi laittaa hyökkääjien piikkiin. Jatkoerämaalin otti Keskisen kenttä.
Pelicaanit sai eilen meidän pelin sekaisin verrattuna kahteen ekaan otteluun. Osa syy oli tosin meidän pelaajien flegmaattisuus, ei löytynyt viimeistä puristusta.
Tähän voidaan reagoida monella tavalla. Pelaajat alkavat jälleen pelata niin kuin sarjan alussa, eli ottavat vastuuta. Valmennus reagoi Pelicansien muuttuneeseen pelityyliin tai/ ja kolmantena vaihtoehtona tehdään pelaajavaihdoksia kokoonpanossa tai ketjuissa.
Todennäköisesti ratkaisut ovat jokin kombinaatio vaihtoehdoista. Karmein tilanne on että ”jäädytään pennasiksi” eikä reagoida tilanteeseen mitenkään.
Täällä jutuissa voi olla vähän järkeä, toivottavasti Tapparan valmennuksella on sitä paljon.
Varmaan tottakin, tilanne kuitenkin syytä muistaa. Urheilussa on aina se henkinen puoli. Miten Pelicans saa ladattua seuraavaan peliin ja kuuluuko sieltä pieni huokaus, kun pääsivät mukaan sarjaan. Kyllähän toisen jatkoerän pelissä on Tapparallakin ollut voitto käsissään, tunnelmia latistaa vain lopputulos, vaikka peli ei parasta Tapparaa varmasti ollutkaan. Oliko parasta Pelicansia, tuskin. Pelicans kuitenkin varmuudella lähempänä maksimisuoritusta oli.
Tyrväisestä siis kyse.
Ihmettelen miks meidän pakit kaataa hyökkääjät veskarin syliin. Eikö ne oo tarkotus heitellä pois maalin edestä, eikä veskarin päälle
Kannattaa kuunnella koutsien kommentit, sillä jargonien sekaan lipsahti vähän asiaakin:
Niemelä oli tyytyväinen, että pystyivät hyökkäämään niin ettei Tappara saanut vastahyökkäyksiä.
Rike totesi Pelicansin onnistuneen hidastamaan peliä.
@Vekki-Keke Ihmettelin eilen xG lukemia, sekä laukaisukartan muotoa, jotka olivat aistihavaintoja parempia. Tapparan peli ei itselle aiheuttanut juurikaan sellaisia nyt tulee maali! -tunteita, jotka nostattavat persuksen jo puoliksi irti penkistä. Pelsuilla tällaisia tilanteita oli useita.
En voi ottaa vastuuta sinun takapuolen vireystilasta, mutta ainakin Baptisten tilanne ja (oliko) Halloranin ripari tyhjiin mutta kiekko karkasi lvan yli sai täällä kulmakarvatkin (Iku Viitanen never forget) kohoaamaan. Tähän päälle vielä rautojen kilauttelu ja Leskisen potkulauta-esitys kentän halki. Nämä nyt mainitakseni.
Pelsut on kahdesta finalistista se puolustuksen kautta pelaava. Tapparan jäädessä yhteen, on selvää että he onnistuivat myös jossakin. Toisaalta olisin valmis väittämään, että tiukan pelin aikana vastustajan tilanteet tuntuvat aina pahemmalta, kuin omat kuivuneet mahdollisuudet.
Mielestäni data tuki ainakin omalla kohdalla tulkitsemaani enkä siksi osaa mieltäni pahoittaa. Kaikkina päivinä ei ole mahdollista saada tuloskuntoa esiin. Ei kenelläkään.
YV toki rajoittaa huippupaikkojen määrää tällä hetkellä, mutta tuo alueelle tuonti on ollut haasteena koko kauden. Itse YV on paremmalla tolalla, jos se saadaan pyörimään, mutta kiekon menetyksen jälkeen uuden pyörityksen käynnistäminen on toisteisesti työlästä. Tosin, sama vika Pelikaisella