Käsittääkseni henkensä menettänyt oli Tapparan kannattaja. Ei sillä, että tuolla jotain merkitystä olisi. Ja sitä en varmaksi tiedä oliko vanhoja foorumilaisia. Tuo oli itseltä vähän turha heitto.
Tesoman tapausta puidaan nyt kahdessa ketjussa. Jospa keskitetään ne rikosketjuun tämän jälkeen.
Joo, eikös tuo ole “Politiikka” -alueella ja vain harvoilla ja valituilla se näkyy.
Iso-Arska sydänleikkaukseen
Nummela tänään tulosruudussa.
Tekijän nimi ja naama vuotaneet nettiin jo. Aika nopeasti nämä netin salapoliisit nämä selvittävät.
Mutta parin vuoden päästä vapaana, koska nämä kolme vuottahan vähennetään rangaistuksesta koska asia vaivannut ja vielä tunnustikin! Kaiken lisäksi kuulemma kohtelias ja käyttytyy hyvin.
Eli eiköhän jokainen suomen laki ymmärtävä tajua, että maks 10 vuotta, josta kiven sisällä 3.
Murhana sitä ainakin tutkitaan, ja ainakin huhujen mukaan tekotapa olis sen verran raaka että murhatuomio olis ihan mahdollinenkin.
Kyllä meillä murhamiehet vapaana kävelee kun vähän aikaa ovat saaneet nauttia täyshoidosta. Tai jos ei vapaana, niin lomille ainakin pääsevät
No, elinkautisesta pääsee lomille aikasintaan 8 vuoden jälkeen, paitsi nuorena (alle 21v) tehdyn rikoksen (eli myös tämän rikoksen) kohdalla aikasintaan n. 6,5 vuoden jälkeen.
Se onko se sit “vähän aikaa” lienee jokaisen omaa tulkintaa.
Toivoisi tämän olevan aprillipila. Miten helvetissä tälläistä voi tapahtua.
Kyllä ihmiset on hulluja.
Paljonkohan PS4 tuolla makso? Niitä saa muualtakin tarjouksista 250€:lla. Jos tuote olis ollu ilmanen, bensat yhteensä kolmen tunnin autoilusta + 9 tunnin jonotus. Siinä ei omalle ajalle paljo arvoa anneta. Saati sitte ku tuote ei varmaan ilmanen kuitenkaan ollu. No menköön harrastuksesta, mutta itte olisin ollu vaikka jossain ylitöissä muutaman tunnin, nukkunu hyvin ja ostanu lähimarketista pleikkarin.
En tiedä mitä maksoi, mutta jutussa sanotaan, että noin sadan euron halvennuksessa oli. Että varmaan jossain 200 euron vaiheilla hinta oli. Tuota samaa itsekin mietin, että mahtoiko maksaa vaivaa ajaa 1,5 tuntia suuntaansa ja jonottaa yhdeksän tuntia. Ja sitten vielä jäädä ilman kyseistä tuotetta.
Halpa pleikka 99.90 euroa. Hyviä tarjouksia sata päivää.
Kyllähän se noin näkyy tuolla jutussakin lukevan. Minulla taas ei luetun ymmärtäminen ollut ihan täysi kymppi.
Tuotetta myytiin noin sadan euron alennettuun hintaan, ja sitä oli tarjolla rajoitettu määrä.
Kansainvälinen sirkus alkanut oikeudessa.
Kukahan nyt on löytynyt?
Nyttemmin tarkennettu että naisen ruumis.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/juuri-nyt-tampereella-kaynnissa-iso-poliisioperaatio-tammerkoskesta-loytyi-ruumis-200852097/
Viivi julkaisi Instagram-tilillään kuvasarjan, jossa hän nauttii pääsiäispäivästä yhdessä rakkaansa, jääkiekkoilija Otso Rantakarin kanssa.
Niille, joilla ei ole läheisiä kateissa, saattoi tämä kysymys tulla mieleen.