Positiivisuusharjoitus: kun Tappara seuraavan kerran häviää

Koska Tappara.co on isokokoinen yhteisö, jonka kanssa olen jo pidemmän aikaa viettänyt yhteistä laatuaikaa, haluaisin tehdä tässä yhteisössä teidän kanssanne pienen harjoituksen. Kysymys ei ole siis mistään virallisesta, mutta olen omassa elämässäni huomannut, kuinka tärkeää on välillä asioiden mennessä aivan pieleen, yrittää löytää siitä jotain positiivista.

Jääkiekossahan häviäminen on oikeastaan kaikista vaikein hetki faneille ja tälläkin foorumilla otteluseurannasta yleensä irtoaa myös minulta, mutta myös monelta muulta, aika paljon negatiivista häviön jälkeen. Peli on kuitenkin aina paljon enemmän kuin tulos ja hävityn pelin jälkeen herkästi kaivaa pelistä myös kaiken sen negatiivisen esille. Se kuuluu tähän leikkiin, mutta haluaisin haastaa itseni ja koko yhteisön tässä ketjussa kokeilemaan, pystymmekö muuttamaan pelin jälkianalysoinnin tunnetilaa päättäväisyydellä.

Ehdotankin, että tässä ketjussa hahmottelisimme haasteen, jossa seuraavan Tapparan tappion koittaessa kokeilisimme, löydämmekö pelistä positiivisia asioita, jotka voisi laittaa sitten tähän ketjuun. Mielestäni tällainen on hyvä harjoite myös muuhun elämään, sillä kaikissa asioissa - niiden äärimmäisestä negatiivisuudesta huolimatta - on aina jotain positiivista. Ja juuri sen hetken tunnetilan kääntäminen on vaikeaa. Haluaisinkin haastaa koko yhteisön kokeilemaan jossakin valitsemassamme pelissä, pystymmekö muuttamaan negatiivisuuden suunnan positiiviseksi ja pystymmekö löytämään tappiosta positiivista suorituksia ja asioita.

Tämä ei ole mikään virallinen testi, joten jokainen voi esittää näkemyksensä itse testistä ja sen jälkeen päättää - kannattaako testiä vai jätetäänkö toiselle vuosisadalle.

Lähtisitkö mukaan kokeilemaan?

  • Olen mukana
  • En lähde mukaan

0 äänestäjää

Edit: tämän piti mennä alueelle yhteisö eikä Tappara :frowning:

7 tykkäystä

Kuuluuko tähän haasteeseen tarkoin valittu ajankohta? Pitkä tauko (:lifter:) ja vastassa KooKoo.

Pitkähköllä kokemuksella ennustan, että jos keskiviikkona tulee nihkeä peli ja turpaan kotiottelussa, niin se ei oikein yhteisölle maistu.

2 tykkäystä

En itse asiassa varsinaisesti ole ajatellut, että joku tietty ajankohta olisi tarpeellinen. Olen aika avoin ehdotuksille - ei sen tartte olla seuraava peli :smiley: Voihan olla, että KooKoo peräti voitetaan :wink:

3 tykkäystä

Minä taas luulen, että tämä olisi paras hetki mennä vanhan kunnon reenijumin taakse. KooKoo- ja Sport-matsit on kuitenkin lähinnä valmistautumista tiistain El Klasikoon.

E: No joo, jos Tomekin tiimille tulee tappio, niin ei täällä varmaan kumbaijata.

2 tykkäystä

Lol, no ei tod. voiteta. Päätin sen jo viime viikolla.

3 tykkäystä

Helppoa:

Tuli tappio millä tavalla tahansa niin aina voi ajatella että voitto maistuu tappion jälkeen entistä paremmalta! :muscle: :smiling_imp:

2 tykkäystä

Haastan käyttäjän @miolta mukaan tähän, jos ehtii takasin jäähyltä ennen kun seuraava tappio tulee. Jos @miolta listaa pelistä viis positiivista asiaa (ilman sarkasmia) niin lupaan mätsätä viidellä negatiivisella asialla (jossain toisessa ketjussa).

Itehän en tähän osallistu koska pyrin aina muutenkin tuohon @peterra mainitsemaan tapaan löytää (melkein) joka asiasta jotain positiivista,

9 tykkäystä

EHT-miehet puuttuvat tulevasta KooKoo-pelistä? Posi Pasina totean tämän avaavan uusia rooleja ja mahdollisuuksia kokoonpanossa.

3 tykkäystä

Noin yleisesti: Vain virheistä ja tappioista voi oppia jotain. Isältäni opin hyvän lauseen jo pikkunassikkana, kun korttipelejä opettelin: Tee työt ja opi pelaamaan! Häviöstä ja virheista siis kannattaa olla kiitollinen!! :sunglasses:

4 tykkäystä

Tuttu juttu, näin meilläkin. Hiukan pahempi oli: Tuohan pelaa kuin pullopersesika!

Positiivisena on pyritty olemaan, ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin!

4 tykkäystä

Olemme tottuneet niin hyvään, että pieniki lipahdus saa mielen apeaksi. :smirk: :neutral_face:

1 tykkäys

Itse olen Tapparan fanittamisen ulkopuolella hyvin pessimistinen/realistinen ihminen, joten minun on aina helppo ladata postiivisuuteni rippeet Tapparan kannattamiseen. Yleensä tappion hetkellä en kirjoita enää foorumille mitään vaan lyön pelin ja .co:n kiinni, kihisen kiukusta loppuillan ja herään yhtä luottavaisena seuraavana pelipäivänä. (usein vailla perusteita)

@peterra on siinä mielessä oikeilla jäljillä negailun suhteen, että minulle tuli melkoisena järkytyksenä se kuninka nopeasti osa foorumilaisista oli valmis heittämään kirveen kaivoon (pun intended) viime finaaleissa ja Ilves-sarjassa. Käykää muisin virkistämiseksi lukemassa kuinka ‘kova’ luotto osalla oli Tapparaan. Otteluseurantaan tulee myös itseltäni joskus hävytöntä tekstiä, mutta se on vaikeasti vältettävissä. Yksittäisiä otteluita ja ottelusarjoja koskeviin ketjuihin enemmän posia.

8 tykkäystä

Oli pakko lainata, niin tuli hyvä mieli lukea tämä oman isä yksi lempilauseista. Isoveljeni koulutti minua jallitellessaan ja kiusatessaan, jos aloin valittaa sanomalla “älä itke, luuleksää että jääkiekkoilijat itkee”. Toimi aina. Sopis tännekin, sitten saa valittaa jos pelaajat tai valmentajat valittaa.

4 tykkäystä

Heh, Tuli hooveriin pari juttua… Meillä lentiksessä yks koutsi huusi, että äijät seisoo kuin puujumalat Piikkiön kirkossa… Ja sitte yu-kentältä kuultua: Eräs valmentajaisä huusi tyttärelleen 800m kisassa: Juokse lehmä!

1 tykkäys

Minäkin olen jo pienestä asti tuntenut tuon sanonnan pullopersesian lailla pellaamisesta. :slight_smile: (Tietenkään en itse ole koskaan pelannut niin, että minulle olisi kenenkään tarvinnut niin sanoa…) Mutta ketjun aiheeseen. Osaan jo olla positiivinen harjoittelematta. (Silloinkin, kun Kärpät häviää.) Kauden viimeisen pelin häviäminen harmittaa eniten ja pisimpään. Liigasta putoaminen on vielä pahempaa. Mutta vaikeudet kasvattavat.

3 tykkäystä

Se on vältettävissä sillä, että ei kirjoita mitään, jos ei kykene hillitsemään itseänsä ja teksti on hävytöntä. :slight_smile:

Tämä ihan yleisesti meille, eikä vain sinulle.

3 tykkäystä

Huono topic. Tappara ei häviä enää.

10 tykkäystä

Sikäli, että tähän testiin on osallistujiakin ilmaantunut niin voidaan julistaa, että kokeilu toteutetaan heti seuraavan tappion sattuessa. Mikäli loppukausi menee @Messi viitoittamissa merkeissä niin tilanne normalisoituu, mutta seuraava tappiopeli on osallistujille moment of truth. Silloin katsotaan, mihin keskustelu lähtee tässä ketjussa kulkemaan.

Säännöt:

-positiivisuus- eli peliaika: positiivisuusaika alkaa välittömästi tappiosta ja kestää seuraavaan aamuun klo 9:00 saakka. Vain tähän mennessä tehdyt positiiviset kirjaukset kartuttavat pisteitä.

-tappion sattuessa: kirjaa tähän ketjuun kaikki positiiviset asiat pelistä, jotka löydät
-pitäydytään Stubbin kolmessa pointissa ja vältetään peterran wall-of-text -tyyppiset ratkaisut
-listattavia artikkeleita voivat olla esimerkiksi yksittäiset onnistujat tai kokonaisuuteen liittyvät asiat, jotka ovat positiivisia

→ jokaisesta kolmesta asiasta saa 1 virtuaalipisteen - maksimipistemäärä siis 3. Toimin listauksessa diktaattorin ottein eli säännöt sisältävät mielivaltaa ja tulkintaa. Lähtökohtaisesti jokainen tähän ketjuun kirjoitettu pointti on piste, mutta yhdessä viestissä voi olla maksimissaan kolme pisteytettävää asiaa. Oman mielivaltani lisäämiseksi positiivisten pointtien tulisi olla oikeasti positiivisia eikä niitä pitäisi pystyä tulkitsemaan sarkasmiksi!

→ extrapisteet: extrapisteitä saa, jos ilmoittaa peliajan (suuntaa antava viittaus peliaikaan riittää) pointtien ulkopuolella, jossa löytää tappiopelistä ns. voittavia vaiheita. Jos pystyy osoittamaan tappiopelistä esim. “toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla oli äärimmäisen positiivinen vaihe pelissä, jossa joukkue tuotti useita maalipaikkoja.” niin tällaisista ajalla varustetuista kirjauksista saa 10 posipistetta ja tällaisen voi merkitä kolmen pointin ulkopuolelle. Vastaavalla tavalla voi nostaa positiivisen yksilösuorituksen peliajalla varustettuna.

Positiivisuuspisteet julkaistaan seuraavana päivänä taulukkomuodossa. :slight_smile:

Lyhyt ja selkeä kertaus:
-positiivisuusaika alkaa välittömästi tappion varmistuttua ja jatkuu seuraavaan päivään klo 9:00 asti
-positiivisuusviesti sisältää kolme positiivista asiaa pelistä (pelitapa, yksilöt, joukkue)
-extrapisteitä (10 pistettä) saa peliajalla varustetusta viestistä, josta käy ilmi positiivinen yksilösuoritus tai joukkueen yhteinen voittava vaihe

-kysymyksiä?

Harkitsen vielä vahvasti, että tarjoan positiivisuustestin voittajalle lipun Tapparan kotipeliin tammikuussa 2018. Paikkatakuuta en voi antaa, mutta lipputakuun kyllä. Todennäköisesti kuitenkin istumapaikka eikä seisomapaikka, jos talouteni antaa myöten! :stuck_out_tongue:

Edit 2: Pisteitä luonnollisesta lasketaan ainoastaan avausviestissä listautuneille positiivisille.

6 tykkäystä

Pahus! Minulla kun olisi aina paljon hyviä positiivisia näkökulmia, jotka joku voisi tulkita sarkasmiksi. Toisaalta minä en aikonutkaan osallistua, niin eipä tuo haittaa. No, tulen kuitenkin mukaan. Minä teille positiivisuudet näytän!

2 tykkäystä

@Nuti niin - harvoin aidot Kärpät tosiaan hirveästi ranteita auki vetää Tapparan tappioista :wink: Se on enemmän sellainen kotitekoinen ongelma täällä :smiley:

4 tykkäystä