Positiivisuusharjoitus: kun Tappara seuraavan kerran häviää

Olisi kiva nähdä myösTappara joskus hurmoksessa.

2 tykkäystä

Niin. Mites viimeiset viisi kautta? Heikkoa on hurmos, kun ollaan oltu vaan viidesti finaalissa. Maailman palkka on kiittämättömyys. Jos pelattais vielä joskus hurmoksessa niin olis varmaan viisi mestaruutta putkeen? Sanon rehellisen mielipiteeni: 9/10:stä joukkueesta ei koskaan saavuta hurmosta - 1/10:stä ja kerran kaudessa. Viime kädessä hurmos on sitä, että päivittäinen työ on niin laadukasta, että se riittää voittamaan.

Hurmosta ei tule pyytämällä sitä vaan sellainen tulee, jos on tullakseen - siihen vaikuttaa myös vastustaja. “Hurmosta” ei voi käskeä, mutta Tapparalla on hyvät lähtökohdat siihen, että sellainen voi joskus tapahtua. Hurmoksessa pelaaminen on kuitenkin aina vain hetkittäistä; Tappara on puolustanut hurmoksessa jo monta kautta. Viime kaudella finaaleissa riisuttiin vastustaja täysin alasti ja mentiin rutiinilla päätyyn asti. Se kertoo monesta asiasta - eniten kuitenkin arjen laadusta.

13 tykkäystä

Hurmos on tän päivän liigassa sitä että pelataan psremmin kun mitä joukkue on. Tappara pelaa vuosi toisensa jälkeen ammattilais kiekkoa missä tehdään paras mahdollinen suoritus. Jos oltais jukurit ja kymmenen ottelun voittoputkessa, pelattais hurmoksessa. Meille normijuttu

1 tykkäys

@Benjaminkki hurmos on aina suhteellista. Toinen asia on se, että Tappara on vastustaja, joka herättää kaikki vastustajat. Tappara sytyttää vastuksen, mutta syttyykö Tappara itse joka kerta vastukselle - se on vähän triviaalimpaa. On helppoa sanoa, että kaikkien liigajoukkueiden tavoite on voittaa Tappara ja se on about suurinta, mitä he voivat voittaa.

Koko setin päälle tulee vielä se, että Rautakorpi on sellainen valmentaja, joka saattaa hyvinkin bluffata vastuksia. Rautakorven joukkueiden vahvuus on aina ollut se, että pelitavallinen monimuotoisuus on todella suurta. Tappara pystyy pelaamaan monella eri tavalla - se on kuin kameleontti, jonka seuraavaa liikettä ei tiedetä.

Palatakseni asiaan nimeltä “hurmos”: Tappara on tiputtanut hurmoksessa montakin vastustajaa vuosien varrella. Viime kaudella Ilvestä vastaan game 6:ssa avautui kaikki mahdolliset lukot ja seitsemänteen otteluun tultiin aivan hurmoksessa. Nopeasti taululle 2-0 ja sen jälkeen täydellisen tyly pelin hyydyttäminen. IFK:ta vastaan Tappara päästi pelistä irti, mutta se päätti yhdessä erässä tiputtaa IFK:n pronssiotteluun.

KalPa pisti kovan pelillisen haasteen, johon Tappara vastasi puhtaalla inholla. Tappara tutki kaksi peliä, miten KalPa pelaa ja sen jälkeen se sulki KalPan jokaisen vahvuuden pois. Tehtiin Liigan kuumimmasta veskarista kylmä antamalla hänelle töitä kerran viidessä minuutissa. Ja joka kerta paikka oli paha, kun töitä oli. Otettiin keskikaistalta tylysti vastus ulos ja estettiin KalPan pelinrakennus täydellisesti. Sen jälkeen laskettiin, että meidän kolmos- ja nelosketjut ratkovat sarjan. Kylmää ja analyyttista ammattilaisjoukkueen toimintaa.

Sitä ennen vuonna 2016 pelattiin sarja Lukkoa vastaan aivan hurmoksessa ja laitettiin Liigan kovin vastustaja nurin puhtaasti 4-1. Kärppiä vastaan ryöstettiin kotietu ja flowssa laitettiin kotona 2-0 taululle. Kärpätkin heräsi sarjaan mukaan, mutta heidänkään flownsa ei riittänyt Tapparaa vastaan game 7:ssä. Ja tuosta edelleen edelliselle kaudelle Lukko oli 3-1 sarjajohdossa, kun Tappara päätti EI! Nollapeli kavensi sarjan, käytiin ryöstämässä Raumalta kotietu takaisin ja game 7:ssä ladottiin ekassa erässä 2-0 taululle. Lukko ei ollut lähelläkään voittaa koko sarjaa.

Että eihän me koskaan missään flowssa olla oltu, ei ikinä.

11 tykkäystä

En noin pitkään pysty vastaamaan mutta kiitos sulle kun jaksat kirjottaa paljon ja viellä hyvin. Tuntuu kyllä että hurmos tarkoittaa ylisuorittamista ja hankala muistaa millon meidän tappara olisi ylisuorittanut

Kärppien vieminen kaksi kertaa peräkkäin 7. finaaliin, vastustajaa heikommalla materiaalilla, voitanee laskea ylisuorittamiseksi.

Minä kyllä kutsuisin sitä Juha Metsolaksi. (Tämän muuten voisi jakaa uudeksi aiheeksi “hurmos/flow/ylisuorittaminen jotain…” Peterran viestistä 62 alkaen. @valvojat )

Onpa hienoa, ettei Chrisu Heljangon enää tarvitse pelätä, että menee se ensimmäinen maali sisään ja nollaputki katkeaa. Siinä mielessä tämmöinen nollaputki Vaasassa oli hyvä paineenpoistopuhallus, missä tietenkin auttoivat Tapparan mukavasti vuotanut puolustus ja tehottomat hyökkääjät. Tämä EI ole sarkasmia vaan koko joukkueelle on oikeasti hyvä palata maanpinnalle ja huomata, että ne häntäpään jengitkin osaa pelata kiakkoa ja tehdä maaleja, jos niille vähänkin löysää antaa. :relaxed: Respectiä siis heikommilekin!

2 tykkäystä

Kyllähän Tappara on “ylisuorittanut” jonkun verran varmaan kaikki viimeiset viisi kautta. Tapparan pelaajabudjetti ei käsittääkseni ole ollut kahden kärjessä millään kaudella noista. Ensimmäinen finaalipaikka Rautakorven johdolla tässä viiden kauden periodilla oli varmaan se suurin “yllätys”. Ei media ja kovin moni muukaan Tapparaa finaaliin todellakaan povannut.

@peterra listasi yksittäisiä pelejä tuossa ja itselle muistuu mieleen erityisesti yksi Lukko -sarjan peli jossa Tappara nousi väkisin kolmannessa erässä tasoihin ja ohi pudottaen Lukon. Olin paikalla hallissa ja upea erä oli tuo kolmas erä siinä, vaikka Haapalan kavennusmaali helposti tulikin.

Värilaseillani katsottuna tapparalla on ollut aina kaikki parhaat pelaajat. Toki ymmärrän pointin ja tiedän että varsinkin tokassa kärppäsarjassa vastustajalla oli paperilla uskomaton joukkue. Silti hurmos on aika vahva sana. Tappara pelas 4 ketjulla kaikki pelisuunnitelman mukaan kuntopiikki aloitettuja oikein maksimialueellaan. Metsola hyvä esimerkki siitä että vaikka moni piti metsoa hyvänä maalivahtina tapparan loistavan viisikkopuolustamisen takia niin kyllähän kiekot tarttuu muuallakin. Yks Euroopan parhaita maalivahteja.

1 tykkäys

Samalla myös maajoukkueessa yksi hyljeksityimmistä. Kisakoneeseen on toistuvasti mahtunut esim. selkeästi heikompi Ortio.

Hep, en kerinnyt. Eikä kyllä ilman sarkasmia olisi pystynytkään… eikä näin jälkikäteenkään muista oliko mitään posia pelissä.

Ens kerralla mukaan sit!

täysillä!

Täällä taas. Harjoitellaan.

Kaksi erää erinomaista pelaamista.
Kolmannessa erässä mun mielestä ihan riittävästi paikkoja tehdä enempi maaleja, ehkä sitten vähän jäi jotain matkasta.

Vaaan yksi peli, josta saatiin kuitenkin piste. Mutta pakko myöntää, että nyt on vaikea löytää positiivista.

Olen sanaton pelin tuomarilinjasta, sanaton.

Kaiken kaikkiaan onnistunut vuosi Tapparalta :slight_smile:

2 tykkäystä

Niin, näistä niitä tärkeitä kokemuksia tulee puseron alle. En usko että näin käy uudelleen ihan hetkeen.

6 tykkäystä

Kaiken voi tietty AINA pistää tuomareiden syyksi. Jos hallitseva tuplamestari menettää 4-0 - johdon kahden erän jälkeen, niin onhan sen PAKKO olla TÄYDELLISESTI tuomarin syyn, varsinkin kun Levonen on askissa.

Positiivista: Kuusela & co hyvä peli, pisteitä tuli
Hyvä, että tällainen sulaminenkin saatiin kauteen, ei tarvi leijua liian korkeella.
Tehtiin yv- maali Raumalla.

1 tykkäys

Hyvä peli oli, ja annetaan propsit vastustajallekkin. Hyvin lukko paino kolmannessa erässä. Upeet pari erää Tapparalta, mutta sitten ote pelistä lipes ja kaveri vei. Ei oikeen osaa ees ottaa päähän tämä, syksy mennyt kuitenkin niin paljon paremmin kuin mitä JR:n Tapparalta odotin.

Helppohan tästä pelistä positiivista on löytää. Kaksi ensimmäistä erää pelattiin niin ettei Lukko saanut mitään aikaiseksi ja tehtiin siinä ohessa neljä maaliakin. Ylivoimaa saatiin pelata neljä sekuntia mutta se riitti maalintekoon. Alivoimalla ei maaleja päästetty. Viimeiseen erään vaan jostain syystä koko paketti levisi täysin.

2 tykkäystä

Tässä on oiva paikka lainata jotain naapurista: on oppimisprosessi menossa. Jos tästä jotain opitaan, säilyy se varmasti muistissa: virheistä oppiminen on tehokkainta (joskaan ei kaikkein miellyttävintä).

Näin vahvassa sulamisessa on myös se hyvä puoli, että pelaajia ottaa niin aivoon ettei tämä pääse pian toistumaan.

3 tykkäystä