Puolivälierät 2016: Tappara - Lukko

Näin sen pitää mennä, paskat housuissa joutuu ensin pelokkaana pelkäämään pahinta ja sitten saa nauttia omiensa palauttamisesta kannattajansa korkeuksiin. Ei nämä pelit olisi mistään kotoisin jos voitot tulisi “leftin mailalla” vaan meille kannattajille nostatetaan hiki pintaan niin kuin sotureillemekin.

Kahden erän jälkeen hiipi pienen pieni epäuskon belsebuupi kirveslogopaidan sisälle, mutta usko paremmasta kolmannesta erästä karkoitti kaviokoiven laukalle. Kaiken kaikkiaan yksi jännittävimistä peleistä joka tullut seurattua, kertakaikkiaan upea ottelu, eikä vähiten lopputuleman vuoksi.

Hatunnosto hienosti sarjassa hangoitelleelle Lukolle, sääli heidän kannaltaan se, että vuodesta toiseen joutuvat Tapparaa vastaan kauden tärkeimissä peleissä!

1 tykkäys

Oli muuten jäätävää settiä Haapalalta.:blush::blush:
Hyvin puhui Tapola jaLainekkin. Jäi hyvä maku ja fiilis tilanteesta

Olisko mahdollista vähän avata sitä Haapalan haastattelua vaikka parilla ranskalaisella viivalla?

Hieno fiilis on kyllä! Pienet oli marginaalit kolmessa viimeisessä pelissä, mutta onneksi kaikki kääntyi meille, vähän tuuriakin toki oli.

Domilta aikamoinen gamesaver toisessa erässä alivoiman aikana. Gagnon pääsi metristä yrittämään kaksi kertaa, mutta onneksi ei mennyt. Zapon hörppy sitten käänsi taas pelin suunnan.

Kärpät vapisee jo! Kolmatta kertaa ei niille hävitä.

3 tykkäystä

Uskoin tapparaan kotisohvalla todella paljon, kahden maalin takaa laitoin kaikki pelitililtä(5€) kiinni tapparan voittoon ja napsahti. Vähän alkaa pumppu tasottumaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. :blush:

2 tykkäystä

Noniin, aika summata sarja.

Ennen pelejä mediassa ja vähän muuallakin toitotettiin supertiukkaa 7 pelin sarjaa ja mentiinpä jopa niinkin pitkälle, että Lukko on tässä ennakkosuosikki. Tämä varmaan perustui Tapparan tahmeaan kevätkauteen ja Lukon pariin isoon voittoon ihan runkosarjan lopussa. Ns. asiantuntijoilta unohtui kuitenkin faktat.

Pistevertailu kaudella 2014-15 vs 2015-16

Kärpät: 115 vs 119
Tappara: 106 vs 110
JYP: 102 vs 106
Lukko: 103 vs 94

Viime kauden top-4 joukkueiden pistevertailu edellisen ja tämän kauden välillä. Joku voi tietysti sanoa, että playoffit ovat eri pelejä, mutta fakta on se, että Lukko on joukosta ainoa jonka taso laski. Kaikki muut saavuttivat mystisesti 4 pistettä paremman pistesaldon kuin vuosi sitten, mutta Lukko tuli 9 pinnaa alaspäin. Lukon pistekertymä on lähempänä säälijoukkueiden tasoa kuin Liigan eliittiä.

Kyllä 60 pelin otanta jotain kertoo ja siihen itse nähdyt pelit päälle. Lukko ei yksinkertaisesti ollut yhtä hyvä kuin vuosi sitten. Näin tuloksena 4-1 Tapparalle ja näistäkin Lukon ainokainen todellinen työtapaturma Tapparalta. Näin sen omasta näkökulmasta pitikin mennä ja uhkakuvana oli vain Tapparan karstainen diesel.

Edit: Ja ottakaan vielä huomioon, että voitto tuli 40% kakkosmolaria käyttämällä ja pahasti sairailevalla rosterilla. Kyllä meillä on ihan väkevä ryhmä kasassa nyt.

Tämä viimeinen peli oli nautinto alusta loppuun. Se tarjosi kaikkea, mitä jääkiekko voi tarjota. Oikeastaan tämä koko sarja tarjosi kaikkea, mitä jääkiekko voi tarjota. Ainakin näin tapparalaisittain. Todella euforinen fiilis. Tuo kolmannen erän ralli. Aivan käsittämätön setti kaikilta.

Iso kiitos, ennustukset kävi toteen ja täysi mökki pääsi menoon mukaan. Se oli äärimmäisen tärkeää, että mökki oli täysi tällaisessa matsissa.

8 tykkäystä

“kolmatta kertaa ei niille hävitä”, sanoi Lukko-fani viime keväänä. :smiley:

No kyllä minä sanon, että eka ja toka erä oli kaikkea muuta kuin nautintoa. Kolmas erä kyllä sitten oli sanoinkuvaamaton. Ja mahtava tunnelma.

1 tykkäys

Kun käy ensin pohjalla, niin silloin voittokin tuntuu makeammalta. Tunteiden kirjo oli kyllä valtava tässä pelissä.

Pitäiskö perustaa oma ketju myös Tapparan parhaimmille voitoille koska tää maistuu helvetin hyvältä tällä hetkellä. Viimeinen tälle maistuva oli viime kevään finaalien game 6…

1 tykkäys

Usko loppui 1-3 tilanteessa ja lähdin kotiin toisella erätauolla. Toki on pientä flunssaakin.

A-luokan nousu ja pisteet niille jotka olivat loppuun saakka sekä nöyrä kiitos joukkueelle.

Just näin. En mä tosin pohjalla käynyt niiden kahden ekan erän aikanakaan. Helppo näin jälkikäteen sanoo. Mutta oli todella vauhdikasta lätkää, siis tämän sarjan puitteissa. Voidaan puhua jopa hawaijikiekosta. Oli paikkoja molempiin päihin. Lukko vaan sattui olemaan se, joka “teki ne maalit”. Kunnes sitten kolmannessa tapahtui jänniä.

Todella hyvä idea - avaa peli!

Mitä? Lähdit hallilta kotiin? En tiedä ylireagoinko, mutta kesken pelin hallilta kotiin lähtö on paskin teko mitä voit tehdä.
Pelikin oli 1-3??? Ymmärtäisin jotenkin jos oltaisiin jossain 1-5 -tilanteessa. Veit jonkun paikan hallista! Joku olis varmasti ostanut tuon sinun lippusi.
Itse en ole ikinä lähtenyt hallilta pois kesken matsin, en edes kun Kärpät rökitti KalPaa kuopiossa jotain 2-10 -tyylillä.
Surkeutta veliseni, surkeutta.

8 tykkäystä

Hieno nousu ja voitto. Jumalaare tekee hyvää omalle pääkopallekin pieni tauko, sen verran raastavia nää pelit oli vaikka 4-1 selvältä näyttääkin. Ja jengi pääsee rauhassa paskomaan!

Nyt vähän jämptimpää ja saunomista. :beers: Matka jatkuu! :kannu:

5 tykkäystä

Oli kyllä sellaista tajunnan virtaa että oksat pois. Tuo jatkoaika on näköjään kirjoittanut tuon haastattelun perusteella suoraan oman juttunsa ja tuossa on isoin osa. Valitettavasti se ääni ja iloituus tuosta ei välity

2 tykkäystä

No onneksi on muitakin jolla paloi hihat, ite lähin tokassa erässä makkaralle kun dumaritoiminta otti oikein kunnolla päähän enkä enää vaan pystyny meneen katsomoon ja jos en olis ollut autolla olisin siirtynyt suoraan baariin😕 noh toivotaan nyt sitten seuraavaan sarjaan tasapuolista tuomaritoimintaa jo ihan liigan uskottavuudenkin kannalta. Sori jos olen ajatuksineni hieman yksin mutta en vaan tajunnut tuota lukon pelaamista ja kuinka vähän he saivat jäähyjä.

Näyttää tosiaan olevan samoja juttuja kuin Cityn haastiksessa. Oli se radiosta kuunneltuna pirun hyvää settiä.

Uskomaton ryhtiliike kolmanteen erään. Tilanteessa, ettei ollu edes mikään pakkovoitto. Upee erä, tarvii varmaan ruudusta vielä kattoa. Kyllä oli tunteet laidasta laitaan ku vertas Kuuselan ja Laineen eleitä tokassa erässä Lukon toisen ja kolmannen maalin jälkeen ja sitte taas, ku kaverit iski maalit kolmannessa.

Parasta on se, että oletettavasti kaikki on terveitä ja levänneitä välierien alkaessa, ykköskorin jätkät sai onnistumisia ja maalivahtiongelma on muisto vaan. Hienoa aikaa!

1 tykkäys