Rauman Lukon Tarmo Reunasen epäurheilijamainen käytös 22.09.2023

Minä en ole kannustanut ketään perseilemään. Mutta mittasuhteet asioissa kannattaa säilyttää. Niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolella.

Kumpaa suosittelet reppuuni. Pirkkaa vai Rainbowta?

1 tykkäys

Voi herranjestas mitä itkua taas jostain pelin kuumassa tiimellyksessä sattuneesta kommentista.

Jos tuollaisesta nyt tulee aikuiselle lätkää ammatikseen pelaavalle miehelle traumaa, niin mitä sitten kun tapahtuu jotain todella pahaa kuten 60e parkkisakko? :face_with_peeking_eye:

5 tykkäystä

Toisaalta tämän aikuisaspektin voi kääntää myös niin, että aikuiset(?) selittelee täällä, että on ok olla toiselle epäasiallinen, koska kyse on pelistä ja omista tunteista.

10 tykkäystä

Itse saisin todennäköisesti työstäni potkut, jos menisin puhumaan jollekin työntekijälle rasistisesti. Tai ainakin hyvin vakavan varoituksen. Eletään vuotta 2023, ei ole ok nimitellä. Toki en tiedä faktoja ja mitä oikeasti on sanottu, mutta mennään sillä tiedolla mikä on julkisuudessa. Kannattaa muistaa, että kaikki on samanarvoisia, Tapparassakin pelaa hieno pelaaja, joka poikkeaa hieman muista.

Rasismi on tyhmää ja väärin.

Nyt vain on sellainen ongelma, että työnantaja syytti työntekijää rasismista, vaikka sellaista ei ole tapahtunut. Silti tuomio on jo annettu, eikä pelaaja pääse enää koskaan irti rasistileimasta.

Tässä tapauksessa mentiin niin pahasti pieleen kuin mennä voi ja syyllisiä tulisi rangaista kovimman mukaan. Lukemani mukaan hallissa on kuulutettu jäähyn syyksi rasisitinen käytös. Se joka tuon on kuuluttajalle kertonut tulee erottaa jääkiekosta ikuisesti. Meillä ei voi olla sellaista käytäntöä, että leiman antanut henkilö saa jatkaa tehtävissään tuollaisen tapauksen jälkeen.

20 tykkäystä

Tuskin sentään. Eiköhän ihan valtion tasolta ole venytetty tuota rasismin käsitettä vähän joka suuntaan.

Kuka nykyään pystyy edes tarkkaan määrittämään mitä se on. Synonyymi syrjinnälle.

Lopputulema kuitenkin yhtä vakava.

1 tykkäys

Mietin tässä, että kun me valmennetaan pikkujunnuja, kaikenlaiseen haukkumiseen, nimittelyyn ja loukkaavaan kielenkäyttöön on nollatoleranssi. Siitä seuraa aina keskustelu tai käytöksen jatkuessa huonona sanktio treeni- tai pelikiellon muodossa. Ja pelissä jos huutelee kaverille, niin pääsee varmasti istumaan vaihtopenkille. Tämä on kaikille selvää ja ok.

Musta tuntuis vähän hassulta sanoa näille junnuille, että tommonen kielenkäyttö ei sovi urheiluun. Täällä. Mutta kun pelaatte sitten aikoinaan isojen poikien pelejä, niin se ei ole niin justiinsa. Huudella ja nimitellä voi, jos kaveri ärsyttää (tai sitä haluaa ärsyttää). Sitähän me kaikki tehdään. Kuuluu lajiin.

Tässä on semmoinen hassu asetelma, että lapsilta edellytämme aikuismaista käytöstä. Aikuiset taas saavat käyttäytyä keskenään lapsellisesti. Eikä urheilukenttä toki ole ainoa laatuaan, jossa sama asetelma ilmenee. Ollaan me ihmiset välillä hassuja olentoja.

19 tykkäystä

Tällä kriteeristöllä pelkään että Tapparalla ei ole kauden lopussa sama päävalmentaja. Sekin hokee F…king sitä, tätä, ja tota.

8 tykkäystä

Ei kai nyt sentään erottaa ikuisesti jääkiekosta. Jotain rajaa nyt. Semir Ben-Amor sai 18 ottelun pelikiellon kun veti kyynärpäällä Ville Peltosta päähän ja perään pahoinpiteli Peltosen. Puhdas käskytys ja Semirille huudettiin “Tapa se kusipää” penkiltä lähtiessään hakkaamaan Peltosta. Kaikki osalliset sai jatkaa verrattain pienten peli- ja toimitsijakieltojen jälkeen lajin parissa. Sairas tapahtuma jonka seuraamukset olemattomat mielestäni.

2 tykkäystä

On muuten aivan täysin eri asia.

6 tykkäystä

Ei sitten yhtään. Tunteella mennään ja vielä ei ole koettu vääryyttä. On täälläkin pyörinyt video missä hyppii melkein pleksien yli. Se pieni sanallinen lipsahdus tunteessa voi vahingossa tulla.

Edit: Suurin osa piti sitä videota “siistinä”.

1 tykkäys

Kirosanoja lentelee välillä työelämässä, mutta ei siellä lipsahtele h-sanoja tai vastaavia. En löydä näiden välillä mitään samaa.

6 tykkäystä

Toivon, että joukkueille/pelaajayhdistykselle on tiedotettu aiempaa tiukemmasta linjasta etukäteen. Se on mielestäni ainoastaan hyvä, että kaikki loukkaavat termistöt poistetaan pelistä, niin aikuisten kuin lastenkin tasolta. Seuran pitäisi kasvattaa pelaajiaan muutenkin kuin punttisalilla.

Tappara vois näyttää esimerkkiä. Murahtelis vaan kaikki ennen alotusta. Luke päästää kunnon murahduksen, niin vastustajalla löysät housuissa.

1 tykkäys

Kaikki jotka on pelannu lätkää tietää että “v’tun h’mo”, “v*tun kääpiö” jne. huutoja kuulee joka pelissä. Tässä tehtiin kyllä nyt kärpäsestä härkänen. Jos siellä ois huudeltu n-sanaa niin sitten tää show ois ollu ihan oikeutettu, mutta kun se nyt ilmeisesti on ollut jotai homottelua niin eiköhän unohdeta ja mennä eteenpäin. 5+20min varmaan ihan riittävä tuomio.

7 tykkäystä

Rasismi ei ole hyväksyttävää missään tapauksessa, mutta tiettyä luolamiesgeeniä minulta vielä löytyy herran vuonna 2023. Kyllä nykyään melkoinen “mistä vain mieleni voin pahoittaa” -kulttuuri vallitsee.

Kyllä jääkiekkokaukalossa täytyy voida psyykata. Ja katsokaapa tältä kaudelta JYPin peleistä Rautakorven reaktio Gardinerin caseen ja Rönnin pelin jälkeen myöntäneeseen polvitaklaukseen. Miksei Jukka lentänyt suihkuun? Selvästi huulilta ■■■■■ sitä ■■■■■ tätä joka kohdistettu ainakin (epä)suoraan tuomariin, joka on kaukalossa käytännössä pyhä lehmä.

Jääkiekossa osaa näyttelee myös henkinen peli, joten omasta mielestä kaukalossa täytyy saada psyykata. Sen ei kuitenkaan tarvi tapahtua ihonvärin, seksuaalisuuden, sukupuolen, etnisen alkuperän yms. kustannuksella.

6 tykkäystä

Nimenomaan. Ja Lämsä huusi tuomarille eilen “Vttu valoja päälle stana. Vtu mikä pelle.” Oliko Reunasen huuteli sitten niin paljon pahempi? :grin:

3 tykkäystä

Tästä päästäänkin sitten keskusteluun, onko tämä hyväksyttävää, vai pitäisikö asialle tehdä jotain?

6 tykkäystä

Todella mielenkiinnolla odotan miten tämä päättyy. Ajat on muuttunut ja tämä on ammattilaisliiga…ei harrastesarja.

Ajat on tosiaan muuttunut. Jos omat sanomiset ja tekemiset nuoruudessa tuotas tähän hetkeen, niin meikäläinen karkotettaisiin maasta.

4 tykkäystä